Neiti Tuittupää
Fröken Brushuvud (ruotsinkielinen nimi)
Der Wildfang (saksankielinen nimi)
Miss Hothead (englanninkielinen käännösnimi)
Mademoiselle Fofolle (ranskankielinen käännösnimi)
Opettajan villikko (työnimi)
Anna Tipuli Pusu (työnimi)
Villikko (työnimi)
Finna-arvio
Neiti Tuittupää
Valentin Vaalan ohjaama ja Martti Larnin käsikirjoittama romanttinen komedia Neiti Tuittupää (1943) pohjautuu Hilja Valtosen romaaniin. Savolainen opettajan tytär Anna Tipuli Pusu (Lea Joutseno) ei pääse musiikkiopistoon perheensä vastustuksen takia. Sukulaistensa pyynnöstä hän lähtee Helsinkiin pänttäämään hallintotieteitä, mutta ilkeät opiskelutoverit saavat tytön jättämään yliopiston ja hakeutumaan sairaanhoitajaksi. Tipuli kaipaa musiikkia ja viulistiystäväänsä Erkki Erää (Tapio Nurkka).
Tallennettuna:
| Genre | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ikäraja | ||||||||||||
|
S |
||||||||||||
| Näyttelijät | ||||||||||||
|
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
Maire Raitio, Kiviranta, Kinnari, Kirsti Jäderholm, Suomi-Filmin laboratorion työntekijöitä (naisia konsertissa)<br />, nauhoitettu haastattelu 14.12.2007) ,
Maire Raitio, Kiviranta, Kinnari, Kirsti Jäderholm, Suomi-Filmin laboratorion työntekijöitä (naisia konsertissa)<br />, nauhoitettu haastattelu 14.12.2007)Hae aiheista |
||||||||||||
| Muut tekijät | ||||||||||||
|
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
| Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kuvausaika | ||||||||||||
|
Talvi 1942-43 |
||||||||||||
| Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Lehdistöarviot | ||||||||||||
|
Uuden Valtos-elokuvan ei koettu olevan samaa tasoa kuin edeltäjänsä. Syy sälytettiin paljolti käsikirjoittajalle, joka P. T-vi:n (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 30.4.1943) mukaan on "aiheettomasti levitellyt jutun mitäänsanomattomia ja sille vähiten ominaisia vaiheita, kuten ikäviä ja outoja opiskeluajan kuvauksia, ja sen sijaan jättänyt kovin niukalle ne valtosmaisuutta rehevimmillään ja parhaimmillaan ilmentävät mahdollisuudet, joita olisi pitänyt löytää esimerkiksi savolaisen kirkonkylän vaiheilta". Myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 30.4.1943) katsoi, ettei käsikirjoittaja juuri ole "onnistunut elävöittämään Hilja Valtosen romaaneille ominaista pirteyttä, nasevuutta ja vauhdikkuutta": "Tuntuu siltä kuin veto loppuisi väliin vallan kesken, ja monia kohtauksia on pidennetty pitkäveteisyyteen saakka." Miellyttävänä puolena S. S. näki Suomi-Filmin tuotannolle ominaisen "eräänlaisen kultivoidun sävyn, jota on vaikea tarkemmin määritellä. Se piilee koko miljöössä, aiheen käsittelyssä, lavastuksessa, ja ilmenee henkisenä ominaisuutena, joka antaa katsojalle tietyn turvallisuuden tunteen ja taittaa kärjen terävämmältä kritiikiltä." "Luistavan kevyt ajanvietefilmi", kuittasi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 27.4.1943). "Sen katselee mielellään, sen valtosmaisille sukkeluuksille naurahtelee ja filmin nähtyään toteaa, että ajanviete-elokuvana se puolustaa paikkaansa, varsinkin kun Valentin Vaalan ohjaus on valanut sulavuutta yleisvireeseen. Tosin koko elokuvasta ei paljoakaan näin jälkeen päin muista, sillä moni kohtaus ja tapahtuma olisi kaivannut laajempaa perustelua, mutta tapahtumat seuraavat toisiaan kohtuullisessa vauhdissa rasittamatta katselijaa." "Filmens dialog var ofta småputtrigt trivsam", myönsi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 27.4.1943), "men hade märkvärdigt nog inte inspirerat regissören till en motsvarande småvitsig bildstil, någonting som tidigare utmärkt Valentin Vaalas insceneringar. Man har en känsla av att han är i behov av andlig förnyelse." T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 5.5.1943) säesti: "Ohjaaja Vaala ei ilmeisesti ole tähän työhönsä tarttunut samalla joustavalla otteella kuin aikaisemmin. Kokonaisuus tekee huolitellun ja tyylikkään vaikutuksen, mutta elävyys ja virkeys puuttuu, missä lienee sitten vika." Myöskään naistähti ei arvostelijoiden mukaan ollut entisensä: "Lea Joutseno ei ole läheskään se pirteä komedienne, jona olemme tottuneet hänet aikaisemmin näkemään", kirjoitti T. A., ja P. T-vi arveli: "Hänellä on jatkuvasti ollut huono onni osakseen tulleissa tehtävissä eikä hän ole päässyt toteuttamaan niitä myönteisiä lupauksia, jotka ilmenivät hänen ensimmäisissä elokuvissaan." "Olisi hauska nähdä tätä lahjakasta taiteilijatarta jossakin vaativammassa ja ennen kaikkea elegantimmassa komediennetehtävässä", toivoi myös S. S. Oman osansa kritiikistä sai niin ikään Tapio Nurkka, josta T. A.:n mukaan ei "näytä sukeutuvan lämminveristä näyttelijää, ei sitten millään. Ulkonaista postikorttikauneutta hänessä kyllä on, mutta ilmeily ja liikehtiminen on jatkuvasti kankeata ja replikointi täysin sisälukuasteella. On ymmärrettävää, ettei sellainen pysty innoittamaan sen enempää vastanäyttelijää kuin ohjaajaakaan." O. V-hl tunnusti, että "Tapio Nurkkaa vaivaa yhä kankeus", mutta jatkoi: "Toisaalta taas hän karttaa liioittelua ja teatteria, mikä ominaisuus liittyneenä edulliseen ulkonäköön on tehnyt hänet suosituksi". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Taustaa | ||||||||||||
|
Neiti Tuittupää perustuu Hilja Valtosen romaaniin Opettajan villikko (1928), jonka juonta käsikirjoittaja Martti Larni typisti tuntuvasti. Romaani kertoo "opettajan villikon" vaiheet syntymästä runsaan neljännesvuosisadan eteenpäin - elokuva alkaa vasta Tipulin ollessa yli 20-vuotias. Myös henkilöiden luonnekuvia on käsikirjoituksessa pelkistetty, mm. Tipulin sisaren Tainan kohdalla. Ulkokuvat otettiin talvella 1943, mistä johtuu alkupuolen anakronismi: Tipuli lähtee Helsinkiin opiskelemaan kevätlumien aikaan. Romaanin Tipuli on syntynyt noin vuonna 1900 ja hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1918. Elokuvan tapahtuma-aikaa ei ole määritelty, lukuunottamatta mainintaa karkausvuodesta, jota eletään kun Tipuli täyttää 25 vuotta. Yliopistossa ja osakunnassa nähdään nuoret miehet siviiliasuissa ja osakunnassa myös tanssitaan - toisaalta Kuopiosta Lepikkomäkeen lähtevässä linja-autossa on puukaasutin. Savo-lehden kriitikko J-n totesi hieman happamesti: "Kuopiolaiset saavat muuten tässä elokuvassa puhuvan näytteen filmin valmistuskustannuksista. Täällä oleskeli, kuten muistetaan, monihenkinen seurue useita päiviä ulkokuvausta suorittamassa, ja nyt ne pari Haapaniemenkadulla filmattua kohtausta, jotka otettiin paikallistunnun lisäämiseksi, vilahtavat hyvin nopeasti ohi." Wilho Ilmarin etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Vilho. Neiti Tuittupään yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien huomattavasti vuoden keskitasoa parempi. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Musiikki | ||||||||||||
|
1. Viulumusiikki Säv. ja sov. Harry Bergström 1) Viulusolisti ja orkesteri (off), neljään kertaan, yht. 4' 15". 2) Es. Tapio Nurkka, viulu ja Väinö Sola, piano (playback, tunnistamaton viulisti ja pianisti), 0' 35". 3) Es. Tapio Nurkka, viulu ja Lea Joutseno, piano (playback, tunnistamaton viulisti ja pianisti), 0' 55". 4) Es. Tapio Nurkka, viulu ja Eva-Lisa Viljanen, piano (playback, tunnistamaton viulisti ja pianisti), 2' 00". 2. Tanssimusiikki Säv. Harry Bergström Es. "ylioppilasorkesteri" (playback, orkesteri), 1' 40". 3. Zapateado Säv. Pablo de Sarasate Es. Tapio Nurkka, viulu ja Eva-Lisa Viljanen, piano (playback, tunnistamaton viulisti ja pianisti), 0' 35". 4. Ravintolamusiikki Säv. Harry Bergström Es. "ravintolayhtye" (playback, soitinyhtye), 2' 55". Huomautuksia: Viulumusiikin (nro 1) aihe on mukana mm. myös loppumusiikissa. Eva-Lisa Viljanen aloittaa pianolla viulusävellyksen säestystä (playback, tunnistamaton pianisti), 0' 25". "Ravintolayhtyeeseen" kuuluu kaksi viulistia, huilisti, sellisti, basisti ja pianisti. Tanssimusiikin (nro 2) aikana "ylioppilaat" tanssivat. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kieli | ||||||||||||
|
suomi |