Miehen kunnia
En Mans ära (ruotsinkielinen nimi)
A Man's Honor (englanninkielinen käännösnimi)
L'Honneur d'un homme (ranskankielinen käännösnimi)
Mannes Ehre, Eines (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Miehen kunnia
Ilmari Unhon ohjaaman draaman Miehen kunnia (1943) tapahtumat sijoittuvat pääosin kesään ja syksyyn 1939. Menestysromaanin tekijänä kuuluisuutta saavuttanut maisteri Kaarlo Auer (Joel Rinne) matkustaa pikkukaupunkiin tapaamaan edesmenneen ystävänsä Martti Vainion (Kaarlo Kytö) leskeä Annaa (Emma Väänänen). Tytär Virve Vainio (Irma Seikkula) löytää ullakolta vanhan kalenterin, johon tehty merkintä paljastaa kirjallisen varkauden.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
23.3. - 9.6.1943 (studio), 17.4. - 20.7.1943 (ulkokuvat) |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Miehen kunnia on taide- ja ajanvietefilmin välimaille sijoitettava elokuva, ehkäpä lähinnä taiteellinen ajanvietefilmi", määritteli O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 26.10.1943) ja tiivisti arvionsa: "Se edustaa lajissaan kunnialla kotimaista elokuvatuotantoa." Käsikirjoitusta kiitettiin, lukuunottamatta loppuselvittelyjä, jotka koettiin heikkoutena "pitkine selittelyineen ja hiukan keinotekoisine happy end -sovitteluineen" (S. S., Salama Simonen, Uusi Suomi 27.10.1943). "Genom en räcka psykologiskt välfunna detaljer visar Maria Orsi fylligt och övertygande huru Auer mot sin vilja drivs till sitt brott", kirjoitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 28.10.1943). "En så levande och äkta människoskildring upplever man sällän i vår film. Men Maria Orsi låter sig mot slutet frestas till att pressa problemet för hårt. Den långa och segslitna slutuppgörelsen med sina oändliga diskussioner blir vag och tråkig. Människorna leva inte, utan bli teaterfigurer som drivas mot ett slags lyckligt slut, som verkar mer nödsfallsutväg än psykologiskt övertygande lösning på en sinnrik uppställd konflikt." "Ilmari Unhon ohjaus on jälleen varmaa ja hyvän maun hallitsemaa", kiitti O. V-hl. "Erikoisen lennokasta se ei ole, mutta tarina kerrotaan liioittelematta ja filmaattisesti, tasaisesti ja kohtauksia huolella muotoillen. Ohjaaja on säilyttänyt kautta linjan tämän turvallisen otteensa, jonka dramaattisuuden puutteen korvaa sisäinen intensiivisyys, piirre, joka on ominainen Ilmari Unhon ohjaustavalle." "Elokuvan erikoislaatuinen juoni on varsin mielenkiintoinen, ja kokonaisuudelle on leimaa-antavana kultivoitu sävy, jota filmin salonkinäytelmätyyli edellyttääkin", luonnehti S. S. ja P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 26.10.1943) säesti: "Peronkosken kuvaus on hyvää ja kaunista ja muutenkin filmin teknillinen asu eho. Siinä kuten koko filmissä yleensä, on jälleen yhtiölle ominainen erittäin huolitellun työn leima." Hyvän näyttelijätyön kantavaksi voimaksi koettiin lähinnä Joel Rinne, mutta myös Irma Seikkula keräsi huomiota ja kiitosta. "Kaarlo Auerin osa on sekä vaikea että epäkiitollinen". O. V-hl kirjoitti Joel Rinteestä. "Hän on pelkistänyt ulkonaiset keinonsa mahdollisimman vähiin, mutta tiivistänyt sisäiset tuntonsa aavistukselliseen voimaan, joka vaikuttaa katselijaan hyvin välittömästi. Tuloksena on eheä, miellyttävä näyttelijäsuoritus. joka piirtyy mieleenjäävänä Joel Rinteen muiden filmiosien joukkoon ja osoittaa, että hän on omaa luokkaansa elokuvasankariemme joukossa: aina älykäs, joustava, persoonallisessa tyylissään erehtymätön." "Irma Seikkula on Joel Rinteelle mitä sopivin vastanäyttelijätär", jatkoi O. V-hl. "Hän reagoi jälleen aavistuksellisen herkästi, on keveän tyttömäinen ja välttää banaalisuuden vaarat ihmeteltävällä tyylivaistolla. Nämä molemmat soveltuvat erinomaisen luontevasti näyttelijälaadultaan yhteen." "Irma Seikkula on vapautuneempi kuin pitkiin aikoihin", kiitti myös T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 28.10.1943). "Hänen siro, henkevä olemuksensa säteilee tyttömäistä viehkeyttä. Tässä hänen ilmeikkyytensä ja plastillisen kaunis liikehtimisensä pääsevät todella oikeuksiinsa." Antti Halonen (Elokuvateatteri 4/1944) antoi musiikille tunnustusta: "Georges de Godzinskyn sointuva – ja erinomaisesti orkestroima – musiikki kohottaa elokuvan suorastaan taiteelliselle tasolle." "Elokuva ei vältä tuon ajan suomalaisille filmeille niin tyypillisiä kompastuskiviä: ylinäyttelemistä, kuivakkuutta ja juonellisia hataruuksia", arvosteli A. L. (Antti Lindqvist, Kansan Uutiset 12.6.1982) 1980-luvun näkökulmasta, mutta Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat 12.6.1982) tunnusti "Unhon kunniaksi", että "paikoin hän on saanut kohtauksiin todella tehokasta latausta ja tunnelmaa, lähinnä silloin kun henkilöiden sijasta puhuvat kuvat". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Miehen kunnia (1943) perustuu nimimerkki Marja Orsin alkuperäiskäsikirjoitukseen. Salanimen – alun perin muodossa Maria Orsi - taakse kätkeytyi kirjailija Seere Salminen, kilpailevan yhtiön Suomen Filmiteollisuuden Suomisen perheen kirjoittajapari Tuttu Pariston toinen osapuoli. Marja Orsi -nimen voi tulkita muunnoksena Salmisen toisesta etunimestä Maria ja hänen alkuperäisestä sukunimestään Sario. Suomi-Filmin yhtiökokoelman sopimuksissa on Seere Salmisen kanssa 25.2.1943 laadittu sopimus Miehen kunnian käsikirjoituksen kirjoittamisesta. Palkkiosummana on mainittu 60 000 mk. Salminen käytti myös nimimerkkiä Serp, mm. tehdessään käsikirjoituksen oman näytelmänsä pohjalta Suomi-Filmin ja Ilmari Unhon elokuvaan Neljä naista (1942). Tuttu Pariston toista osapuolta, kirjailija Elsa Soinia, on aiemmassa tutkimuksessa virheellisesti arveltu Marja Orsi -salanimen käyttäjäksi. Lopullinen kuvauskäsikirjoitus on ilmeisesti Unhon viimeistelemä. George de Godzinskyn etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Georges ja Wilho Ilmarin etunimi muodossa Vilho. Pääosa tarinasta tapahtuu kesällä ja syksyllä 1939. Mainosjulisteen mukaan se on "draamakylläinen kertomus erään menestysromaanin ympärille kiertyneistä ihmiskohtaloista - salaisuudesta jonka ratkaiseminen sekä tuhosi, että palautti virran viemän kunnian jälleen lujalle pohjalle!" Vuoropuhelussa on useita viittauksia Kannaksen linnoitustöihin, alkaneeseen suurvaltasotaan sekä lokakuun 1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Juoneen sisältyy kaksi takautumaa, joista ensimmäinen tapahtuu kesällä 1914 ja toinen käsikirjoituksen mukaan kesällä 1929, mutta elokuvassa keväällä 1931. Käsikirjoituksessa on merkittynä tärkeimpien roolihenkilöiden iät vuosina 1914, 1929 ja 1939. Kuvausajankohdasta johtuen on vuoden 1931 takauman rautatieasemajaksoon jäänyt kuva-alaan näkyviin sotilashenkilöitä junan vaunusillalla. Alun perin käsikirjoituksen mukaan Martti Vainion kuolemasta on kesäkuun 15. 1939 kulunut tasan kymmenen vuotta, mutta Unho on korjannut ajan kahta vuotta lyhyemmäksi; näin on merkitty myös elokuvassa näkyvään Kaarlo Auerin päivyriin. Muutos on jäänyt tekemättä Martin hautaristiin, jossa hänen elinvuotensa ovat 1890–1929. Martin viimeisin muistiinpanomerkintä on vuoden 1931 Kansanvalistusseuran kalenterissa. Kalenteri kytkeytyy elokuvan kirjallisuusaiheeseen: sen artikkelien aiheena oli myös kaunokirjallisuus. Käsikirjoituksen mukaan tarkoitus oli käyttää vuoden 1929 kalenteria. Elokuvan alkutekstit käynnistyvät "Miehen kunnia" -romaanin etukannesta. Päänäyttelijät esiteltiin alkuteksteissä valokuvina rooliasuissaan, mikä on harvinaista. Ulkokuvat otettiin suurimmalta osalta Uudessakaupungissa, jossa Ilmari Unho oli syntynyt vuonna 1906. Uudenkaupungin Ruokolanjärveen istutettiin Virven ja Laurin soutelukohtausta varten lumpeita. Unho liitti tapansa mukaan käsikirjoituskappaleeseensa runsaasti valokuvia elokuvan kuvauksista. Jaksossa, jossa Kaarlo lukee uutisen Martin kuolemasta, tapahtuman vaiheita kerrotaan trikin avulla. Käsikirjoituksen kuvaselityksen mukaan sanomalehti "pirstoutuu (trikillä) keskikohdaltaan ja siihen syntyy aukko. Näin syntynyt aukko laajenee melkein koko kuva-alan käsittäväksi. Vain reunoilla näkyy lehtitekstiä." Elokuvan keskivaiheilta on poistettu kolmen kuvan jakso, joka tapahtuu syksyllä 1939 Helsingissä yliopiston kirjaston edessä ja Senaatintorilla. Jaksossa esiintyvät ylioppilaina Mailis Laaksonen, Rauha Rentola ja Liisa Nevalainen, käsikirjoituksessa virheellisesti muodossa Maj-Lis Häyrynen. Anja, joka on Mailis Laaksosen roolinimi, törmää Virveen yliopiston kirjaston edustalla ja kohtaa sen jälkeen Laurin kahden ylioppilastytön seurassa Senaatintorilla. Mailis Laaksosen rooli supistui lopulta näyttäytymiseen, sillä kohtauksen vuoropuhelu leikattiin pois, ainoastaan yhteen törmääminen jätettiin. Anjan repliikkiin Virvelle sisältyy maininta, että hän oli äsken taas tavannut Laurin Sipilän Marjatan kanssa. Kohtauksen jäätyä pois on Virven myöhemmin Laurille kohdistama letkautus Marjatasta muuttunut perustelemattomaksi. Samoin leikattiin pois Laurin ja kahden opiskelijatytön keskustelu Senaatintorilla sodan uhkasta. Näin jäivät Rauha Rentolan ja Liisa Nevalaisen roolit pois elokuvasta. Mailis Laaksonen voitti Suomi-Filmin Uutisaitan vuonna 1942 järjestämän "filmikasvokilpailun" ja esiintyi sen jälkeen Mailis Marnen nimellä turkulaisen Valo-Filmin elokuvassa Miehen vankina (1943). Mailis Vaajan nimisenä hänet nähtiin 1944-1950 neljässä Suomi-Filmin elokuvassa. Virveä lapsena tulkitsi Suvi Orko, Suomi-Filmin tuolloisen tuotantopäällikön ja myöhemmän pääjohtajan Risto Orkon 12-vuotias tytär, joka vielä samana vuonna nähtiin Kirkastetussa sydämessä. Vuotta aikaisemmin hän oli esiintynyt elokuvassa Synnin puumerkki Suvi Soila -nimisenä. Elvi Auerin rooliin kaavailtiin Martta Kontulaa ja Elvin osaa esittänyttä Hilkka Helinää puolestaan Liisa Mäkelän rooliin. Nuorena Liisa Mäkelänä ainoan roolinsa tehneen Hanna Leinon oikea nimi on Elma Leino. Irma Seikkulan elokuvanäyttelijän ura keskeytyi neljäksi vuodeksi hänen perustettuaan perheen näyttelijä Toivo Mäkelän kanssa; Pimeänpirtin hävityksessä (1947) hänen uransa jatkui pääroolilla. Miehen kunnian ensi-ilta oli 24.10.1943 myös Riihimäen Apollossa, joka syyskuun alussa 1942 oli jälleen otettu Suomi-Filmin hoitoon kymmenen vuoden tauon jälkeen. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien jokseenkin tarkkaan esitysvuotensa keskitasoa. - Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila (2019) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Alkusoitto" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off, alkutekstit), 2' 05". 2. "Hautausmaa" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 0' 45". 3. "Katukuva" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 0' 45". 4. "Venematka" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 2' 10". 5. "Ullakolla" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 2' 05". 6. "Levottomuus - onni" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 3' 20". 7. "Virve etsii totuutta..." Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 3' 10". 8. "Auer lukee" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 2' 15". 9. "Tunnustus" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 4' 30". 10. Laulajain lippu Säv. trad., san. A. Rahkonen Es. "ylioppilaat", laulu (playback, mieskuoro), 0' 25". 11. Neito kaunis, kultalintu Säv. ja san. trad. Mieskuoro, laulu (off), 1' 45". 12. "Muistot" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 2' 00". 13. "Epävarmuus" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 1' 25". 14. "Selvittely" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 1' 10". 15. "Junamatka" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 0' 35". 16. "Lohdutus" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 1' 25". 17. "Maestoso non troppo lento" Säv. ja sov. George de Godzinsky Radio-orkesteri, joht. George de Godzinsky (off, lopputekstit), 5' 00". - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |