Haku

Vaivaisukon morsian

Fattiggubbens brud (ruotsinkielinen nimi)
Fattiggubbens Brud (tanskankielinen nimi)
Jumalan tuli (työnimi)
The Wooden Pauper's Bride (englanninkielinen käännösnimi)
La Statue de la fiancée (ranskankielinen käännösnimi)
Die Braut des Armenhäuslers (saksankielinen käännösnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Vaivaisukon morsian

Toivo Särkän ohjaama ja käsikirjoittama melodraama Vaivaisukon morsian (1944) pohjautuu Jarl Hemmerin näytelmään. 1800-luvun puolivälin Pohjanmaalle sijoittuvassa elokuvassa häihinsä valmistautuva Elias Berg (Tauno Palo) tanssii humalassa kirkon vaivaisukon kanssa ja menehtyy sairauskohtaukseen. Hänen morsiamensa Anna Ringars (Ansa Ikonen) joutuu surusta järjiltään ja itsemurhan partaalle. Epätoivoinen saa hädän hetkellä uskonnollisen herätyksen, jota Annaan rakastunut Antti (Eino Kaipainen) ja osa kyläläisistä ryhtyy kannattamaan. Kirkkoherra (Yrjö Tuominen) kokee herätysliikkeen uhkaksi itselleen, kirkolle ja yleiselle järjestykselle.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
12
Näyttelijät
Ansa Ikonen, Anna Kristina Ringars
Eino Kaipainen, Ant, "Antti"
Tauno Palo, Elias Matinpoika Berg
Aku Korhonen, puuseppä
Urho Somersalmi, Metsä-Olli
Jalmari Rinne, nimismies
Yrjö Tuominen, kirkkoherra
Uuno Laakso, värjäri
Siiri Angerkoski, Elisabet, Annan äiti
Veikko Linna, seppä, uusi neljännesmies
Annie Mörk, nainen toisesta pitäjästä
Mervi Järventaus, vanhan eukon tyttärentytär
Eero Kilpi, kirkkoväärtti
Hilly Lindqvist, vanha eukko
Kreditoimattomat näyttelijät
Onni Korhonen, ajomies
Kyllikki Väre, Torpan-Mari
Kyösti Käyhkö, kylänmies
Varma Lahtinen, eukko
Ida Salmi, kätilö
Eino Salmi, kyläläinen
Oili Jaatinen, kyläläinen
Viljo Huttunen, kyläläinen
Muut tekijät
Toivo Särkkä, käsikirjoittaja
Marius Raichi, kuvaaja
Georg Brodén, ääni
Väinö Haapalainen, musiikki
Karl Fager, rakennelmat (lavastus)
Suomen Filmiteollisuus SF Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
Kreditoimattomat
T. J. Särkkä, tuottaja (tuotannonjohto)
Armas Vallasvuo, leikkaaja
Väinö Ilmari Haapalainen, musiikki
Olavi Suominen, naamiointi
Hellä Seteri, kampaaja
Alf Salin, studiopäällikkö
Arja Niska, kuvaussihteeri
Anna-Liisa Riihimäki, kuvaussihteeri
Eino Salmi, järjestäjä
Lauri Kyöstilä, järjestäjä
Vittorio Mantovani, b-kuvaaja
Sulo Tammilehto, b-kuvaaja
Osmo A. Wiio, kuvausapulainen
Erkki Länsiö, äänitysassistentti
Aarne Kajonterä, sähköryhmän esimies
Eka Karppanen, alkutekstit
Päivi Kosonen, valokuvat (Valokuvaamo Tenhovaara)
Tauno Norjavirta, valokuvat (Valokuvaamo Tenhovaara)
Tauno Palo, muusikko (laulu)
Urho Somersalmi, muusikko (laulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1944
Alkuteos

Jarl Hemmer: Anna Ringars. (painamaton näytelmä, kantaesitys: Åbo Svenska Teatern 6.11.1935)

Jarl Hemmer: Fattiggubbens brud. En passionshistoria. Helsingfors: Schildt, 1926. (romaani)

Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
15.01.1944
Ensi-iltapaikat
Vaasa: Kinema
Filmikopioiden määrä
12
Muut näytökset
  • 16.01.1944 Helsinki: Elysée, Metropol; Jyväskylä: Elohuvi, Salome; Lahti: Ilves; Riihimäki: Riihilinna ensi-iltakierros
  • 23.01.1944 Kuopio: Puijo; Turku: Bio-Bio, Pallas ensi-iltakierros
  • 06.02.1944 Pori: Asto ensi-iltakierros
  • 13.02.1944 Tampere: Kino, Petit ensi-iltakierros
  • 25.02.1944 Oulu: Hovi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 02.12.1961 MTV Katsojia: 290 000
  • 20.01.1973 MTV2 Katsojia: 800 000
  • 07.09.1983 TV1 Katsojia: 1 172 000
  • 28.03.1991 TV2 Katsojia: 577 000
  • 07.09.1997 YLE TV2
  • 31.07.1999 YLE TV2
  • 11.03.2003 YLE TV2
  • 16.11.2008 YLE TV2
  • 02.04.2011 YLE TV2
  • 22.07.2014 YLE TV1
  • 21.07.2016 YLE TV1
  • 03.12.2019 YLE TV1
  • 07.10.2020 YLE TV1
Palkinnot

Jussit 1944: naispääosa: Ansa Ikonen; naissivuosa: Kyllikki Väre (myös elokuvasta "Herra ja ylhäisyys").
Elokuvan 50-vuotisjuhlan tunnustuspalkinto 25.11.1945: tuottaja T.J. Särkkä, näyttelijä Tauno Palo, säveltäjä Väinö Haapalainen (Haapalainen myös elokuvista Valkoiset ruusut, Yrjänän emännän synti, Suurin voitto, Suviyön salaisuus, Anna Liisa).

Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Keuruu: Keuruun kylä sekä Vanhan kirkon edusta ja ympäristö

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Studiot

Haaga (nyk. Helsinki): SF-studio 2

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Kuvausaika
15.6.1943 - syksy 1943
Sisältöseloste

Pieni kylä 1800-luvun puolivälissä. Anna Ringars ja Elias Berg ovat kihloissa. Anna on rakastunut huolimatta siitä, että Elias tunnetaan tappelupukarina ja juoppona; kunnollinen ja jumalinen Antti on rakastunut Annaan, yrittää tukea häntä ja hillitä Anttia. Talvella Elias juovuspäissään nukahtaa hankeen ja on kolme viikkoa kuoleman kielissä. Kokemuksen seurauksena ja Annan vuoksi Elias lupaa lopettaa juomisen.

Juhannusaattona valmistaudutaan Annan ja Eliaksen häihin. Elias ja Antti siivoavat kirkkoa: Elias on juonut, Antti varoittelee häntä. Elias lupaa olla juomatta häissään, mutta aikoo juhlia aattona sitäkin enemmän. Hän haluaa harjoitella tanssia Antin kanssa. Kun toinen kieltäytyy, hän hakee kirkon edustalta vaivaisukon ja ryypyn otettuaan ryhtyy tanssimaan puu-ukon kanssa. Kesken tanssin Elias tarttuu rintaansa ja kaatuu kuolleena alttarin eteen.

Anna joutuu järjiltään ja makaa toista vuorokautta kirkon edessä vaivaisukkoa riuhtoen. "Antakaa hänet minulle!", hän rukoilee ja väki on myötätuntoinen. Kirkkoherra lupaa vaivaisukon Annalle, mutta vain määräajaksi. Kuukauden kuluttua, päivää ennen määräajan umpeutumista, Anna syyttää ja rukoilee edelleen turhaan vaivaisukkoa. Samaan aikaan Annan äiti on lähdössä vierailulle Koskikylään: Anna moittii häntä huorinteosta sukulaismiehen kanssa. Nimismies ilmestyy taloon, uhkailee ja tarjoaa paikkaa "talousneitsyenään", minkä Anna torjuu jyrkästi muistuttaen edellisten piikojen kohtalosta; heistä toinen on vankilassa lapsenmurhasta ja toinen hullujenhuoneessa. Nimismies yrittää lähennellä, mutta perääntyy, kun Anna kertoo odottavansa lasta. Ulkona Antti, joka on seurannut nimismiestä ja nähnyt kaiken, hyökkää miehen kimppuun ja lyö hänet seipäällä maahan.

Anna on edelleen ahdistunut, herjaa vaivaisukkoa, lyö sitä puukolla ja haluaa tappaa myös itsensä, mutta luopuu aikeestaan kuullessaan kirkonkellot ja veisuun, jotka hän kokee Jumalan äänenä. Antin tavatessaan Anna säteilee sisäistä rauhaa ja iloa, hän sanoo nyt ymmärtävänsä, että Elias kuoli, koska Jumala halusi näyttää voimakkaan kätensä. Antti tarjoutuu isäksi lapselle, mutta Anna torjuu ehdotuksen. Seuraavana päivänä vaivaisukko on omalla paikallaan. Anna puhuu kylän sepälle uskostaan: "On samantekevää, miten uskomme, kunhan usko on vahva." Hyvänä merkkinä Anna näkee sen, että hänen äitinsä keskeytti matkansa ja palasi samana iltana kotiin.

Talvella Anna on jo uuden herätysliikkeen sielu. Metsä-Olli, joka on paennut "syntistä kylää" korpeen, tulee ihmisten ilmoille kuullessaan Annan aikaansaamasta muutoksesta. Annan synnytyksen aikana väki valvoo pirtissä, Olli veisaa ulkona kiitosta Annalle. Kirkkoherra kieltäytyy saapumasta Annan lapsivuoteen äärelle; hän kokee "vaivaisukon pyhät", kuten herätysliikettä nimitetään, uhkaksi itselleen, kirkolle ja yleiselle järjestykselle.

Kesällä viranomaisten ja heränneiden välit kiristyvät edelleen. Nimismiehen tukemana kirkkoherra saapuu Ringarsiin ja moittii Annaa siitä, että tämä ei käy kirkossa, levittää tapainturmelusta ottamalla syntisiä hoiviinsa ja päästää irti voimia joita ei voi hallita. Kun kirkkoherra varoittaa Annaa pitämästä jumalanpalveluksia, Annan "seurakuntalaiset" käyvät uhkaaviksi nimismiestä kohtaan. Anna estää väkivallan peruuttamalla jumalanpalveluksen ja vakuuttaa kannattajilleen, että koettelemuksista huolimatta he kestävät, kunhan pitävät kiinni vanhurskaudestaan.

Muuan vanha vaimo toiselta paikkakunnalta saapuu ripittäytymään Annalle ja tunnustaa kuusi vuotta sitten tappaneensa erään leskimiehen ja tämän vuodekumppanin aviottoman lapsen. Anna ymmärtää, että hairahtunut nainen on hänen äitinsä; sisäisen kamppailun jälkeen Anna neuvoo, että vaimon on ilmiannettava itsensä sekä huorintekijät nimismiehelle. Annan äiti vangitaan, ja tapauksen seurauksena monet luopuvat Annasta. Jäljelle jää pieni uskollisten joukko, joka kiihtyneenä kokoontuu kirkon ulkopuolelle jumalanpalveluksen aikana. Kun he saavat tietää, että kirkkoherra on saarnannut heitä vastaan ja vaatinut pahan kitkemistä juurineen, he kivittävät kirkon ikkunat rikki ja hyökkäävät kirkkoväen kimppuun.

Seuraa verinen taistelu, jossa Olli saa surmansa nimismiehen luodista. Anna saapuu paikalle, yrittää sovitella ja päästä osapuolten väliin. Kun hän pyytää heittämään kivet maahan, hänet kivitetään kuoliaaksi. Antti valittaa Annan ruumiin äärellä ja tarjoutuu ottamaan vastuun hänen kuolemastaan ja menemään vankilaan. Kirkkoherran ja nimismiehen läsnäollessa Antti puhuu uhrista ja sovituksesta. Sovinnon tunnelma valtaa kyläläiset, jotka lupaavat huolehtia Annan pienokaisesta.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

Särkän Hemmer-sovitus koettiin kunnianhimoisena ja vaativana aiheena, vastaanotto oli sitä mukaa myötämielinen, joskin varauksellinen. "Mutta joka tapauksessa on Vaivaisukon morsian Toivo Särkän paras ohjaustyö Runeberg-filmin jälkeen ja täyttää vaativat taiteelliset mitat", arvioi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 14.2.1944). "Tosin monissa yksityiskohdissa olisi huomauttamisen aihetta [- -] mutta pääasia kuitenkin on, että Vaivaisukon morsian on vakavasti tarkoitettu taidefilmiksi ja että tässä pyrkimyksessä on myöskin onnistuttu kiitettävästi."

"Toivo Särkän käsikirjoitus ja ohjaus on viritetty samaan väkevätehoiseen sävyyn kuin alkuperäinen aihekin", tunnusti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 20.1.1944) ja jatkoi: "Pahimpana haittana siinä on eräänlainen keskeneräisyys, jonka ilmoitettiin aiheutuneen ainakin osaksi eräistä teknillisistä vaikeuksista, yhden näyttelijän sairastumisesta kesken filmauksen jne. Niistä huolimatta olisi toivonut edes jollakin tavoin perusteltavan sitä, miten Annasta uskonnollisen herätyksensä jälkeen tuli kylän todellinen sielunpaimen, moraalinen tukipylväs. Siinä kuitenkin nähdäkseni piilee dramaattisen kertomuksen koko ydin. Aihe sinänsä on tietenkin melko raskas, mitä filmissä korostavat hyvinkin pitkät keskustelut uskonnollis-filosofisine mietiskelyineen. Myönnettävä on kuitenkin, että niissä on paikoitellen saatu esiin dramaattinen jännitys [- -]."

Myös H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 17.1.1944) kiitti Särkän kunnianhimoista aiheenvalintaa, muistutti kuvausten vaikeuksista ja esitti kritiikkinsä: "Ty vad man främst saknade i filmen var just legendskimret och den åskådliga utvecklingen från dryckenskap och världslighet i byn till god och enkel fromhet. Men den kantiga, litet torra hederligheten och det varma och ärliga uppsåtet kan man inte taga miste på, om man även stundom önskat sig mer av fantasi och smidighet i själva berättarsättet."

"Toivo Särkälle on joka tapauksessa annettava täysi tunnustus sekä jo omalaatuisuudessaan ja väkevyydessään harvinaisen tarinan valinnasta että myös aran aiheen pieteetillä suoritetusta toteutuksesta", kirjoitti P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 20.1.1944) valitettuaan "nykytilanteen rajoituksia". "Etenkin elokuvan loppupuolella on merkkejä siitä, että ohjaaja on tavallista enemmän antanut arvoa kertomuksen sisäiselle sanottavalle. Ja kauttaaltaankin on tarinan käsittelyssä mieluista todeta sille ominainen vakavan pyrkimyksen leima, joka saa antamaan anteeksi elokuvassa eräin kohdin tuntuvan kankeuden sekä eräät, meillä tavanmukaiset kömpelöt korostukset [- -]."

Näyttelijöistä Ansa Ikonen vei itseoikeutetusti päähuomion, mutta myös Tauno Palo sai osansa. "Ansa Ikosella on vaivaisukon morsiamena epäilemättä paras tähänastinen elokuvaosansa", ilmoitti O. V-hl, joka koki tulkinnassa "sekä syvyyttä että sielukkuutta eikä se äärimmäisyyksissäänkään luisunut teatraalisuuteen, vaikka vaara monasti olikin lähellä."

"Ansa Ikosen Anna Ringars oli eräs tämän yhä hengessä voimistuvan näyttelijättären kauneimpia", kiitti P. T-vi. "Se oli herkkä ja älykkäästi, kaikkea liiallisuutta välttäen suunniteltu, ilmeissään vakuuttava ja harras. Tauno Paloa en muista nähneeni pitkiin aikoihin niin todellisena kuin nyt. Varsinkin sinänsä liian pitkäksi jatketussa kirkkokohtauksessa hän toi ilmi eräitä aivan uusiakin piirteitä ilmaisuasteikostaan ja sai kasvoihinsa vaikuttavaa kohtalokkuuden tunnelmaa."

Marius Raichi sai kiitosta kauniista luontokuvistaan ja Väinö Haapalaisen musiikki herätti jälleen huomiota: kolmessa lehdessä sitä käsiteltiin erikseen elokuvan muusta arviosta. "Väinö Haapalainens musik var alldeles utomordentig", kiitti H. K. "Efter Vita rosor och Fattiggubbens brud får man nog lov att säga att han är nummer ett bland våra filmkompositörer."

"Se on mainiota työtä", kirjoitti myös -la (Suomen Sosialidemokraatti 18.1.1944) musiikkiarviossaan, "ja siinä säveltäjän teknillinen taituruus lyö kättä hänen kyvylleen löytää toiminnalle ja tunnelmille oikea sävelellinen kaikupohja. Nyt kuten parissa aikaisemmassakin elokuvamusiikissaan Haapalainen oman alkuperäisen keksintönsä ohessa käyttää onnistuneesti myös kansansävelmiämme. Eräässä raittilaulussa ja polskassa osuu säveltäjä aivan naulan kantaan ja vakavan kehtolaulun kauniissa polyfonisessa kehittelyssä tapaamme sekä isä- että poika-Haapalaisen taidonnäytteitä. Jo tunnelmarikas alkusoitto mainiosti soitinnettuna ohjaa kuulija-katsojan oikeaan tunnelmaan. Aivan maalauksellista värikkyyttä on lumimyrskyn lyhyessä luonnehdinnassa ja kuvan loppupuolella tilanteen kärjistyessä huipentuu myös Haapalaisen sävelkieli erittäin vaikuttavaksi."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Taustaa

Vaivaisukon morsian perustuu suomenruotsalaisen kirjailijan Jarl Hemmerin (1893 - 1944) näytelmään Anna Ringars (1925), jonka kantaesitys oli Åbo Svenska Teaternissa 6.11.1935 ja Helsingin ensiesitys Svenska Teaternissa 11.2.1937. Kummassakin teatterissa vieraili nimiosassa Ella Eronen. Passionäytelmäksi luonnehtimansa teoksen pohjalta Hemmer kirjoitti laajan novellin Fattiggubbens brud, joka painettiin 1926. Näytelmää sen enempää kuin novelliakaan ei ole suomennettu. Hemmerin muusta tuotannosta on Suomessa filmattu novelli Den blå veckan, josta Matti Kassila 1954 ohjasi elokuvan Sininen viikko, ja romaani En man och hans samvete, jonka pohjalta syntyi Toivo Särkän 1957 ohjaama elokuva "1918". Ruotsissa Hemmerin proosaruno Rågens rike on muutettu elokuvaksi jopa kahdesti, vuosina 1929 ja 1951.

Näytelmässä on neljä näytöstä, joista ensimmäinen tapahtuu maalaiskirkossa ja kirkonmäellä, toinen Annan kamarissa, kolmas Annan kotitalon tuvassa ja neljäs jälleen kirkonmäellä. Novelliin kirjailija siirsi näytelmän vuorosanat lähes sellaisenaan, mutta tapahtumapaikkoja ja tapahtuma-aikaa laventaen. Särkkä teki käsikirjoituksen lähinnä novellin pohjalta ja suomensi repliikit melko sanatarkasti alkutekstistä.

Ulkokuvat otettiin pääosiltaan kesällä 1943 Keuruulla. Huonot säät viivästyttivät kuvauksia ja suunniteltujen kahden viikon asemesta jouduttiin Keuruulla oleskelemaan kuusi viikkoa. Hymy-lehdessä 12/1973 Aarne Tarkas kertoi näiltä ajoilta kuulemansa tarinan: "Kuvauksia suoritettiin Keuruulla vanhan puukirkon liepeillä. Työtä suosi kuitenkin perin huono sää. Aina oli taivas pilvessä ja usein satelikin. Tämä hermostutti Särkkää ja yhä hermostuneemmaksi hän kävi, kun toimettomuutta kesti kaksi viikkoa. Tulipa sitten sunnuntai. Särkkä halusi toimintaa, mutta taivas oli edelleenkin pilvessä. Niinpä Särkkä sitten komensi koko ryhmän kokoon. Määräys oli, että tänä sunnuntaina ei laiskoteltaisi ja tuijotettaisi taivaalle, vaan mentäisiin kirkkoon. Niin lähti koko filmiryhmä jumalanpalvelukseen. Särkkä istui kirkon ikkunan ääressä ja tuijotti kuluneen lasimaalauksen läpi taivaalle, joskus hän vähän torkahtelikin. Pappi piti parhaillaan saarnaaja Särkkä torkkui. Sitten hän sattui raottamaan toista silmäänsä ja näki kaukana taivaanrannalla pienen kaistaleen sinistä taivasta. Hän heräsi heti, ponnahti kirkon käytävälle ja huusi papin saarnan yli: 'Kaikki filmiväki heti ulos ja töihin! Nyt paistaa aurinko!'"

Muitakin ongelmia ilmaantui aiheuttaen käsikirjoitukseen runsaasti lyhennyksiä. Elokuva-Aitta 4/1944 tiesi kertoa: "Eräs tärkeä naisosan esittäjä sairastui juuri kun muutamat kohtaukset oli saatu filmatuiksi. Näin ollen täytyi sisältöä pahasti silpoa. Ei saatu nähdä, mikä romaanissa oli tärkeintä: kylän vähitellen tapahtuvaa kääntymystä. Se jätettiin nyt kokonaan pois, jolloin elokuvan sisältö luultavasti jäi varsin hämäräksi sille katsojalle, joka ei aikaisemmin tuntenut Hemmerin pohjanmaalaista talonpoikaislegendaa. Elokuvan ohjaaja maisteri T.J. Särkkä toikin tämän valitettavan tosiseikan esiin hänelle ominaisella vaatimattomuudella ja avomielisyydellä: elokuvasta ei ollut tullut sitä mitä hän oli toivonut ja halunnut voivansa tehdä. Useiden eri asianhaarojen johdosta hän ei ollut voinut luoda siihen sitä legendan hohdetta, mihin hän ohjauksessaan oli pyrkinyt."

Kyseinen naisosan esittäjä lienee ollut Siiri Angerkoski. Hyvänä elokuvana Vaivaisukon morsianta kuitenkin pidettiin. Marraskuussa 1945 järjestetyn elokuvan 50-vuotisjuhlan yhteydessä nimesi arvovaltainen Kotimaisen Elokuvan Palkitsemislautakunta Vaivaisukon morsiamen vuosien 1943 - 1945 parhaaksi elokuvaksi. Nimiosasta sai Ansa Ikonen vuoden naispääosa-Jussin palkintoja ensimmäisen kerran jaettaessa, ja Kyllikki Väre osaksi tämän elokuvan ansiosta vuoden naissivuosa-Jussin.

Sepän rooliin Särkkä oli ajatellut Edvin Lainetta, kirkkoväärtiksi Arvi Tuomea, vanhaksi eukoksi Maikki Sälehovia ja tämän tyttärentyttäreksi Mirjami Kuosmasta. Heidän tilalleen kiinnitettiin kuitenkin Veikko Linna, Eero Kilpi, Hilly Lindqvist ja Mervi Järventaus. Edvin Laineen ja Mirjami Kuosmasen poisjäänti selittynee sillä, että he olivat samaan aikaan kiinni Yrjänän emännän synnin kuvauksissa. Torpparin pienehkö rooli, johon oli tarkoitus ottaa Evald Terho, jätettiin kokonaan pois.

Yrjö Tuomisen etunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Yrjo.

Elokuva tapahtuu vuonna 1726 annetun ja 1869 kumotun konventikkeliplakaatin voimassaoloaikana. Kirkollisen oikeaoppisuuden turvaamiseksi annettu määräys kielsi meillä yksityiset uskonnolliset hartauskokoukset, joita ei voitu lukea kotihartaudeksi. Elokuvassa mainittu neljännesmies oli henkilö, jonka tehtävänä oli auttaa kruununmiehiä mm. veronkannossa ja järjestyksenpidossa.

Elokuvassa nähtävä vaivaisukko oli lainassa Kansallismuseosta, kun kirkon alkuperäinen ukko oli 1800-luvun alussa varastettu ja rikottu. Vaivaisukko sai olla vanhassa kirkossa aina vuoteen 1956 saakka, jolloin se korvattiin Eino Räisäsen uudella veistoksella. Vaivaisukko näkyy myös 1951 kuvatussa SF-elokuvassa Pitkäjärveläiset.

Vaivaisukon morsian avasi Suomen Filmiteollisuuden 10-vuotisen toiminnan juhlavuoden. Elokuvan ensi-ilta oli 16.1.1944 myös Riihimäen Riihilinnassa. Yleisömenestys jäi yhdeksän suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien selvästi vuoden keskitasoa heikommaksi.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Musiikki

1. "Alkumusiikki"
Säv. Väinö Haapalainen
Urut ja orkesteri (off), 2' 05".


2. "Olli, tölli, Antturolli"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 1' 15".


3. "Komiasti se poikain varsa kylän väliä ravaa, kun poijat komiasti kopistaa kyllä piika ovensa avaa - -"
Säv. trad. ja Väinö Haapalainen, san. trad.
Es. Tauno Palo ja "nuoret miehet", laulu (playback, mieslaulajat), kahteen kertaan, yht. 1' 35".


4. "Kansa tulee kirkosta. Anna, Ant ja Elias"
Säv. Väinö Haapalainen
Urut ja orkesteri (off), 3' 30".


5. Polkka
Säv. Väinö Haapalainen
Klarinetti ja viulu (off), 2' 00".


6. "Elias tuiskussa"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 1' 00".


7. "Valjasta pappa se liinukkavarsa ja taluta se rappujen eteen, jotta mä pääsisin heilani kanssa ikuista liittoa tekeen - -"
Säv. trad. ja Väinö Haapalainen, san. trad.
Es. Tauno Palo, laulu (100 %), 0' 15".


8. Häämarssi
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 1' 00".


9. Virsi 391 ("Ah armon Herra suloinen, Mun kuule huutoani - -"),
2. säkeistö
Säv. ja san. trad., san. muokannut Wilhelmi Malmivaara
Es. Tauno Palo, laulu (100 %), 0' 15".


10. "Piu pau pirtinkello, Kivijärven kirkonkellot, Kalaj arven karjankello - -"
Säv. ja san. trad.
Es. Tauno Palo, laulu (100 %), 0' 45".


11. Tyttö istui kivellä
Säv. ja san. trad.
Es. Tauno Palo, laulu (100 %), 0' 15".


12. "Elias tanssii kirkossa vaivaisukon kanssa"
Säv. Väinö Haapalainen
Kirkonkellot ja orkesteri (off), 1' 05".


13. "Anna pyytää vaivaisukkoa itselleen"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 3' 00".


14. "Kirkkoväärti kutsuu kansaa sisään"
Säv. Väinö Haapalainen
Urut ja orkesteri (off), 3' 30".


15. "Anna rukoilee ja raivoaa vaivaisukolle"
Säv. Väinö Haapalainen
Urut ja orkesteri (off), 2' 00".


16. "Annan äiti ajaa"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 0' 50".


17. "Annan ja vallesmannin kamppailu"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 1' 20"


18. "Et saa sä kuolla - -"
Säv. Väinö Haapalainen, san. tunnistamaton
Sekakuoro, kirkonkellot ja orkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 3' 30".


19. Virsi 200 ("Oi, kuinka ihana On huonees, Jumala! - -"),
6. säkeistö
Säv. Jacob Regnart, san. Haqvin Spegel, suom. san. virsikirjakomitea ja Julius Krohn
Es. Urho Somersalmi, laulu (playback), 0' 40".


20. Virsi 290 ("Sua syvyydestä avuksi Mä huudan, Jumalani - -"),
5. säkeistö
Säv. trad., san. Martin Luther, suom. Jacobus Petri Finno, muokannut Carl Gustaf von Essen, sov. Väinö Haapalainen
Es. Urho Somersalmi ja "kyläläiset", laulu (playback, Urho Somersalmi ja sekakuoro), 1' 10".


21. "- - lapsi on syntynyt"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 1' 10".


22. "Anna mökin pihalla"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 0' 20".


23. "Anna, puuseppä ja värjäri"
Säv. Väinö Haapalainen
Kirkonkellot ja orkesteri (off), 0' 55".


24. Hyssyttää, hyssyttää / Kehtolaulu / Annan kehtolaulu
Säv. ja san. trad. eteläpohjalainen, sov. Väinö Haapalainen
1) Es. Ansa Ikonen, laulu (100 %), 0' 35".
2) Orkesteri (off), 0' 45".


25. "Kirkkoherra on lähtenyt Annan tuvasta"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 2' 15".


26. Fughetta 1
Säv. Väinö Ilmari Haapalainen, sov. Väinö Haapalainen
Harppu, celesta ja orkesteri (off), 4' 00".


27. "Kirkon edustalla Ant, värjäri ja Metsä-Olli"
Säv. Väinö Haapalainen
Orkesteri (off), 0' 20".


28. Virsi 325 ("Joutukaa sielut, on aikamme kallis - -")
Säv. ja san. trad., suom. muokannut Simo Korpela, sov. Väinö Haapalainen
"Seurakunta", laulu (off, sekakuoro ja orkesteri), 1' 20".


29. Virsi 434 ("Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri - -")
Säv. trad., san. Johann Heinrich Schröder, suom. Elias Lönnrot, muokannut Julius Krohn, sov. Väinö Haapalainen
"Seurakunta", laulu (off, sekakuoro ja orkesteri), 2' 10".


30. Kirkkokahakka / Kirkkofurioso
Säv. Väinö Haapalainen
Kirkonkellot ja orkesteri (off), 2' 55".


31. Fughetta 2
Säv. Väinö Ilmari Haapalainen, sov. Väinö Haapalainen
Kirkonkellot ja orkesteri (off), 3' 00".

Huomautuksia:
Tauno Palo lauleskelee käsikirjoituksen mukaisesti "Ja nyt me mentiin kotiin päin, kaksi kissanpoikaa näin - -" (100 %), 0' 10", viheltelee kansanlaulunomaista Väinö Haapalaisen säveltä (100 %), 0' 15", lauleskelee "Heippatiritiärallaa" (100 %), 0' 05", "Naittajaiset taitaa tulla - -" (100 %), 0' 05". Viimeksi mainitun sekä numeroiden 10 ja 11 aikana hän tanssii vaivaisukon kanssa, taustana kirkonkellojen soitto (off), 1' 40".

Virret veisataan tapahtuma-ajasta poiketen vuoden 1938 virsikirjan mukaisina.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1849
Tarkastuspäivä
13.01.1944
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
3000 m
Kesto/leikattu
110 min
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K16
Osia
6
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
26.02.1946
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
01.02.1950
Veroluokka
VV
Ikäraja
K
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
21.07.2014
Kesto/leikattu
01:46:48
Ikäraja
12
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
110 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa