Haku

Sylvi

En Andens Hustru (tanskankielinen nimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Sylvi

Toivo Särkän ohjaama melodraama Sylvi (1944) pohjautuu Minna Canthin näytelmään. 1890-luvun pikkukaupunkiin sijoittuvassa tarinassa 18-vuotias orpotyttö Sylvi (Helena Kara) ei osaa kieltäytyä holhoojansa, asessori Aksel Wahlin (Edvin Laine) esittämästä kosinnasta. Vanha puoliso ei miellytä nuorta vaimoa, joka rakastaa lapsuudenystäväänsä Viktor Hallingia (Leif Wager). Sylvi vajoaa epätoivoon, kun Aksel ei suostu avioeroon.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Helena Kara, Sylvi Wahl
Leif Wager, Viktor Halling, ylioppilas
Edvin Laine, Aksel Wahl, tuomari, tuomiokapitulin asessori
Elsa Turakainen, Alma Halling, Viktorin sisar
Aino Lohikoski, Mari, Wahlin emännöitsijä
Jalmari Rinne, tullinhoitaja Brun
Laila Jokimo, Karin Löfberg
Veikko Linna, metsäherra Sandell
Siiri Angerkoski, rouva Hake, vanginvartija
Uuno Montonen, tohtori Tuneberg
Laila Rihte, Anni Vidgren
Eero Kilpi, rovasti Grönberg
Sointu Kouvo, Ellen Grönqvist
Onni Korhe, luutnantti Idestam
Kreditoimattomat näyttelijät
Risto Veste, Viktorin ylioppilastoveri
Kyösti Käyhkö, vieras Sylvin kutsuilla
Katri Jaakkola, vieras Sylvin kutsuilla
Arja Niska, vieras Sylvin kutsuilla
Seija Sora, vieras Sylvin kutsuilla
Eric Häggblom, luutnantti Harlin
Tellervo Mäki, Seurahuoneen tarjoilijatar
Irja Elstelä, häävieras
Edvin Kajanne, häävieras
Lauri Kyöstilä, häävieras
Kaija Suonio, häävieras
Aina Osa, häävieras
Hulda Keskinen, häävieras
Aatu Talanne, häävieras
Simo Osa, häävieras
Aino Angerkoski, rouva Löfberg
Eino Salmi, luutnantti tanssiaisissa
Airi Säilä, tanssiaisvieras
Toivo Lehmus, tanssiaisvieras
Vilho Kekkonen, tanssiaisvieras
Hellä Seteri, tanssiaisvieras
Regina Heinonen, tanssiaisvieras
Leila Lampi, tanssiaisvieras
Vili Järe, tanssiaisvieras
Raija Tanner, tanssiaisvieras
Matti Tatti, tanssiaisvieras
Aku Peltonen, ajuri
Klaus Salin, tunnistamaton rooli
Muut tekijät
Felix Forsman, kuva
Georg Brodén, ääni
Nils-Eric Fougstedt, musiikki
Karl Fager, rakennelmat (lavastus)
Suomen Filmiteollisuus SF Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
Kreditoimattomat
T. J. Särkkä, tuottaja (tuotannonjohto)
Toivo Särkkä, käsikirjoittaja
Marius Raichi, kuvaaja (ulkokuvaus)
Armas Vallasvuo, leikkaaja
Bure Litonius, pukuasiantuntija
Senja Soitso, naamiointi
Tuulikki Uskali, kampaaja
Hellä Seteri, kampaaja
Fiinu Autio, puvustonhoitaja (SF:n pukuneulomo)
Regina Heinonen, puvustonhoitajan apulainen
Alf Salin, studiopäällikkö
Arja Niska, kuvaussihteeri
Anna-Liisa Riihimäki, kuvaussihteeri
Tellervo Mäki, kuvaussihteeri
Veikko Linna, järjestäjä
Vilho Kekkonen, järjestäjä
Sulo Tammilehto, kamera-assistentti
Björn Korander, äänitysassistentti
Margit Lilius, tanssinopettaja
Emmi Jylhänniska, muonitus
Nils Gustafsson, sähköryhmän esimies
Arvo Murtokallio, sähköryhmän jäsen
Harry Karlsson, kuvausryhmän jäsen
Uuno Virtanen, kuvausryhmän jäsen
Tauno Susi, klaffi
Eka Karppanen, alkutekstit
Päivi Kosonen, valokuvat (Valokuvaamo Tenhovaara)
V. Arti, laulujen sanoitus
Nils-Eric Fougstedt, musiikin johto
Leif Wager, muusikko (laulu / musiikkikappaleet Kuljin mä kukkavainioilla ja Viktorin laulu 2)
Kokoonpanot
Helsingin Teatteriorkesteri, orkesteri
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1944
Alkuteos

Canth, Minna: Sylvi. Näytelmä neljässä näytöksessä. Helsinki: Otava, 1893. (näytelmä, kantaesitys: Svenska Teatern 23.1.1893, Suomalainen Teatteri 30.1.1898)

Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
10.09.1944
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Capitol, Royal
Jyväskylä: Elohuvi, Salome
Kuopio: Puijo
Lahti: Ilves
Pori: Asto
Riihimäki: Riihilinna
Vaasa: Kinema
Filmikopioiden määrä
10
Muut näytökset
  • 08.10.1944 Oulu: Hovi; Tampere: Kino, Petit; Turku: Bio-Bio, Pallas ensi-iltakierrosesitys
Televisioesitykset
  • 07.10.1961 MTV1 Katsojia: 230 000
  • 27.04.1971 TV1 Katsojia: 1 720 000
  • 30.09.1975 TV1 Katsojia: 2 030 000
  • 19.09.1987 TV2 Katsojia: 595 000
  • 13.11.1996 TV1
  • 07.09.2002 YLE TV2
  • 19.03.2005 YLE TV2
  • 11.08.2006 YLE TV1
  • 23.07.2011 YLE TV2
  • 13.08.2014 YLE TV1
  • 23.08.2016 YLE TV1
  • 24.01.2018 YLE TV1
  • 08.10.2020 YLE TV1
Palkinnot
Elokuvan 50-vuotisjuhla 25.11.1945: tunnustuspalkinto kuvauksesta: Felix Forsman (myös elokuvista Valkoiset ruusut, 1943, ja Vain Sinulle, 1945).
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Helsinki: Helsingin yliopiston päärakennuksen edusta Unioninkatu 34 ja Suurkirkon edusta (Viktor ja uudet ylioppilaat saapuvat), Ritarihuoneen puistikko (Alman onnittelupuhe Viktorille), Seurasaari (Sylvin ja Viktorin kävely- ja souteluretki), Kahlaaja-patsaan edusta Tähtitorninkadun puistikossa (Sylvin ja Viktorin salainen tapaaminen suihkulähteellä), Helsingin keskusvankilan sairaala Ristikkokatu 6 (Hallingien asuintalo), Hietaniemen hautausmaa (Viktor Akselin haudalla)

Porvoo: asuintalo Kaivokatu 15 (Wahlien asuintalon edusta, portti ja sisäpiha), Aleksanterinkatu (Sylvi ja Viktor kävelevät Wahlien asunnolle)

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Studiot

Helsinki: SF-studio 1 Fredrikinkatu 54 (Wahlien sali, keittiö, ruokasali, makuuhuoneet, eteinen ja Akselin työhuone sekä puutarha ja portti; junan matkustajavaunu, Seurahuoneen kabinetti, juhlasali ja parveke sekä puisto, Löfbergien sali, Akselin työhuone virastossa, Viktorin makuuhuone ja Hallingien sali, vankilan selli ja käytävä)

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Kuvauspaikkahuomautukset

Porvoon Kaivokatu 15:n asuintalo on purettu 1950-luvulla.
Seurahuoneen ja osittain Wahlien puutarhakohtaukset on kuvattu studiossa.
Seurasaarikohtauksissa näkyy myös vanhoja puisia siltoja penkkeineen.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Kuvausaika

Syyskesä 1943 - kesäkuu 1944

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Sisältöseloste

Pikkukaupunki 1890-luvulla. 18-vuotias Sylvi on menettänyt molemmat vanhempansa ja saanut holhoojakseen keski-ikäisen tuomari Aksel Wahlin, tuomiokapitulin asessorin. Mies yrittää tasoitella Sylvin ilosta kyyneliin ryöpsähteleviä mielialoja ja vaatii tyttöä käyttäytymään asessorin talon arvokkuuden mukaisesti.
He matkustavat Helsinkiin Sylvin lapsuudenystävän Viktor Hallingin ylioppilasjuhliin. Kotiin paluun jälkeen Aksel lahjoittaa Sylville uuden puvun ja suostuu siihen, että Sylvi pitää kutsut ystävilleen. Vieraat kuitenkin joutuvat poistumaan kesken panttileikin, kun asessori saapuu illalla kotiin. Myöhemmin Aksel ilmestyy Viktorista haaveilevan Sylvin huoneeseen, sanoo olleensa mustasukkainen, tunnustaa rakkautensa ja kosii tyttöä.

Häät vietetään. Hääyönä Sylvi viivyttelee aviovuoteeseen menoa ja vain vastahakoisesti taipuu Akselin hyväilyihin. Avioliiton arjessa Sylvi kutsuu miestään edelleen "holhoojasedäksi" ja kokee itsensä yksinäiseksi miehen alituisen työnteon vuoksi, kunnes saa luvan käydä vierailulla ja kutsua itsekin vieraita. Kaupungin säätyläisnaisilta Sylvi kuulee, että Viktor on tulossa kaupunkiin: Karin Löfberg aikoo järjestää juhlat hänen kunniakseen. Sylvi ilahtuu saadessaan Viktorilta kirjeen, joka sisältää myöhästyneet hääonnittelut. He tapaavat, tunnelmoivat luonnossa, leikkivät riehakkaina sokkoa lukittujen ovien takana. Viktorin sisaren Alman ja Akselin saavuttua he suutelevat salaa oven takana.

Seurahuoneen tanssiaisissa Sylvi ja Viktor herättävät huomiota: miehet varoittavat Akselia, naiset moittivat Sylvin käytöstä keimailevaksi ja liian vapaaksi. Sylvi ja Viktor vetäytyvät puutarhaan ja ehtivät tunnustaa rakkautensa, ennen kuin naiset yllättävät heidät ja huutavat skandaalia. Viktor ja Sylvi päättävät karata. Aksel loukkaantuu Sylvin käytöksestä ja viettää unettoman yön. Omalla tahollaan Alma ojentaa Viktoria ja vaatii tätä luopumaan Sylvistä.

Aamulla Sylvi ottaa puheeksi avioeron, mutta Aksel kieltäytyy päästämästä vaimoaan, vaikka tämä tekisi aviorikoksen, mikä lain mukaan antaisi oikeuden avioeroon. Alma tuo viestin, jonka mukaan Viktor katuu käytöstään ja pyytää Sylviä unohtamaan hänet. Sylvi kieltäytyy uskomasta, vakuuttaa rakkauttaan ja rientää Viktorin luo. Miehen käytös vahvistaa Alman viestin. Kahden kesken Viktor kieltää rakkautensa, kunnes sulaa Sylvin vetoomusten edessä. He tekevät hellän sovinnon ja uudistavat päätöksensä karata yhdessä.

Seuraavana yönä Viktoria odottava Sylvi kieltäytyy nukkumasta Akselin vieressä. Mies käy uhkaavaksi ja yrittää väkisin käydä käsiksi vaimoonsa. Sylvi perääntyy kirjoituspöydän luo, jonka laatikossa hän tietää olevan revolverin, ottaa aseen ja hätäännyksissään ampuu Akselin. Pihalla odottava Viktor kuulee laukauksen ja syöksyy sisään. Nähdessään tilanteen hän kiirehtii hakemaan lääkäriä jättäen Sylvin oman onnensa nojaan.

Vankilassa Sylvi hourailee ja näkee Akselin haamun. Viktor ei ole vastannut hänen kirjeisiinsä. Sylvi rukoilee Jumalalta anteeksiantoa ja että saisi vielä kerran nähdä Viktorin. Mies tuleekin tapaamaan Sylviä, joka ilahtuu ja vakuuttaa ikuista rakkauttaan. Viktor on kiusaantunut ja syyllisyydentuntoinen, pyytää Sylviä unohtamaan, kieltää rakkautensa ja sanoo menneensä kihloihin Karinin kanssa. Kun Sylvi järkyttyy, Viktor yrittää turhaan perua sanansa, mutta raivostunut Sylvi ajaa hänet ulos. "Sylvi, minun ainoa rakkaani", Viktor sanoo itsekseen. "Aksel, odota, minä se olen... Etkö tunne? Holhoojasetä, ota sirkkunen syliisi", Sylvi jää hourailemaan.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

Sylvi sai "kulttuurielokuvan" (O. V-hl, Olavi Veistäjä, Aamulehti 9.10.1944) arvon ja haastavuuden mukaisen vastaanoton: ansiot tunnustettiin, mutta heikkouksiakin ruodittiin. "Sylvistä voi heti alkuunsa tunnustaa, että se arvokkaalla tavalla tutustuttaa Minna Canthin näytelmään nekin, jotka eivät sitä entuudestaan tunne", aloitti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 12.9.1944). "Elokuvan tekeminen tästä näytelmästä ei ole ollut mikään helppo juttu ja sitäkin suuremmalla mielihyvällä toteaa SF:n Sylvin ansiot. Käsikirjoituksen tekijä [- -] on erinomaisella johdonmukaisuudella laventanut näytelmä Sylvin elokuvaksi. Kaikki ne kohtaukset ja keskustelut, jotka käsikirjoituksen tekijä on tehnyt 'omasta päästään', pysyvät niin uskollisesti Canthin sävyssä ja näytelmän aikakauden hengessä, ettei voi huomata mitään saumaa tai erotusta alkuperäisen ja lisätyn välillä."

Myös O. V-hl näki käsikirjoituksessa "huomattavia ansioita nimenomaan tapahtumien piirin ja miljöön laajentamisessa", mutta koki että Canthin draama "filminä ei vaikuta yhtä voimakkaasti kuin näyttämöllä". "Toivo Särkän ohjauksen vahvin puoli oli jälleen aikakauden elävöittäminen", jatkoi O. V-hl. "Se oli suoritettu huolellisesti ja antaumuksella, niin että tuloksena oli todella osuvasti tavattu pikkukaupunkitunnelma aitoine elämänmuotoineen. Esityksessä oli yleensä sulavuutta, mutta muutamat alituiset toistot [- -] olivat liian samanlaisia. Pari mukaan liitettyä laulua vaikuttivat irrallisilta muusta yhteydestä."

"Filmens starkaste sida är miljöskildringen", arvioi myös H. K. (Hans Kutter, Hufvudstdsbladet 15.9.1944). "Karl Fagers interiörer voro illusoriska. Salongen med sina svällande plyschemmor, matsalen med fanerstolarna och det inbjudande kaffebordet, sängkammaren med sina tunga sängar och breda lavoar, hade alla en utomordentligt fin tidsdoft och ombonad trivsamhet. Toivo Särkkä var som vanligt bäst lyckad i regissörsrollen när han penslar ut ett genrestycke [- -]. Till insceringens positiva sidor hör också det goda tempot som låter handlingen skrida fram utan att dragga. Repliksintruktionen kunde däremot ha varit både smidigare och nyansrikare."

Jyrkempääkin kritiikkiä esiintyi. T. A.:n (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 12.9.1944) mielestä elokuvassa oli "liian paljon - suorastaan hieman huvittavan kyllästyttävässä määrässä - pelkkää syleilyä", mikä jätti vähemmän tilaa "lyyrilliselle herkkyydelle". Niin ikään S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 11.9.1944) valitti, että "rakkauskohtaukset toistuvat kovin samanlaisina pitkästyttävyyteen saakka". Vaasa-lehden S H (12.9.1944) piti "koko ohjauksen otetta harhaan osuneena": "Se, mikä Minna Canthin näytelmässä on traagillisesti vaikuttavaa, inhimillistä ja kiinni todellisessa elämässä, on elokuvassa muutettu hempeäksi, perusteettomaksi romantiikaksi ja langettu näin siihen samaan suomalaisen filmin helmasyntiin, jonka kuuluisin tuote kai oli Valkoiset ruusut."

Suomen Kuvalehdessä 38/1944 Raoul af Hällström tunnusti Särkän ansiot tuottajana, mutta kyseenalaisti hänen kykynsä ohjaajana: "Mutta taiteellisen ohjaustyön edessä hän on vallan avuton, hän ei näe mitään, siksi hänen elokuvistaan puuttuu filmaattisia arvoja, vaikkakin ne teknilliseltä kannalta ovat mallikelpoisia. Tämä selviää, jos vertaamme Sylviä esim. Hannu Lemisen Valkoisiin ruusuihin, jossa myöskin oli toteutettava määrätty tyyli ja saatava esille epookin tuntu. Siinä oli miljöö nähty runsaana ja täyteläisenä, taiteilijan silmällä. Siinä oli atmosfääriä. Tämä elävä ja väreilevä ilmapiiri se juuri puuttuu Sylvistä. Siksi sen ympäristö vaikuttaa kalsealta ja köyhältä, sen huoneet eivät ole asuttuja huoneita, sen ihmiset liikkuvat ikäänkuin ilmattomassa kulissimaailmassa."

Helena Kara sai kiitosta, joskaan ei varauksetonta, vaikeaksi koetusta tehtävästään: "Helena Karan Sylvi oli kiitoksen arvoinen, mutta mikään Minna Canthin Sylvi hän ei ollut", tiivisti O. V-hl. "Sellaiseksi hän vaikuttaa liian kypsyneeltä, liian laskelmoivalta, mutta aikaisempiin suorituksiin verraten hän tuntui syventyneen ja seestyneen, vaikka hänen voimansa eivät riittäneetkään loppukohtauksen suureen sielunjännitykseen."

Leif Wageria moitittiin oikean otteen puuttumisesta, kankeudesta ja huonosta replikoinnista. Yksimielistä tunnustusta keräsi Edvin Laine: "Filmin paras suoritus", kirjoitti O. V-hl. "Hän loi Akselista johdonmukaisen, yllättävän monivivahteisen ja myötätuntoa herättävän luonnekuvan saaden esille Akselin kulmikkuuden ja maskuliinisen voiman."

Musiikkia käsiteltiin kahdessa erillisessä arviossa. "Fougstedtin musiikki on luonteeltaan yksinkertaista, meloodista, kuten sen suurelle yleisölle tarkoitettuna sopii, pitääkin olla", luonnehti Y. S. (Yrjö Suomalainen, Uusi Suomi 11.9.1944). "Aihe tarjoaa paljon mahdollisuuksia musiikin kuvausvoiman ja tehojen hyväksikäyttöön", arvioi T. K-la. (Tauno Karila, Helsingin Sanomat 12.9.1944). "Fougstedtin kynä juoksee luistavasti ja vaivattoman tuntuisesti. Hänen melodinen keksintönsä eri kohtauksissa on luonteikasta, ei erikoisuuksia tavoittelevaa, mutta aina tyylin vaatimukset täyttävää."

Useissa arvioissa kiinnitettiin huomiota elokuvan äänityksen heikkouteen.

Kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin televisioesityksen yhteydessä Pekka Eronen antoi arvionsa Satakunnan Kansassa 11.8.2006: "Meno on jäyhää, mutta Canthin tekstin purevuutta sekään ei täysin vie."

- Toim. Jorma Junttila ja Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.

Taustaa

Kirjailija Minna Canthin syntymästä tuli vuonna 1944 kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Filmiteollisuus otti tuotanto-ohjelmaansa elokuvaversiot kahdestakin Minna Canthin näytelmästä, Sylvistä ja Anna Liisasta. Vuoden 1944 poikkeusolot viivästyttivät kummankin elokuvan valmistumista: Sylvi sai ensi-iltansa syksyllä 1944, Anna Liisa maaliskuussa 1945. Sylvin ensi-iltaa oli suunniteltu maaliskuulle 1944, kirjailijan syntymäpäivän aikoihin, mutta mm. Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 aiheuttivat tuotantoon keskeytyksen.

Suomalaisen Teatterin johtajan Kaarlo Bergbomin kanssa syntyneiden erimielisyyksien takia Minna Canth kirjoitti Sylvin alunperin ruotsiksi ja antoi näytelmän esitettäväksi Svenska Teaterniin, jossa sen kantaesitys oli 23.1.1893. Näytelmä julkaistiin kuitenkin suomeksi Otavan kustantamana jo samana vuonna. Suomalaisessa Teatterissa se nähtiin viisi vuotta myöhemmin 30.1.1898, todennäköisesti ohjaajana oli johtaja Bergbom itse.

Teuvo Puro oli sovittanut näytelmän elokuvaksi jo mykällä kaudella vuonna 1911 (ensi-ilta 1913), jolloin pääosissa esiintyivät Aili Rosvall-Somersalmi, Teppo Raikas ja ohjaaja itse. Toivo Särkkä lisäsi omaan sovitukseensa johdannon, jossa kuvataan tapahtumia ennen Akselin ja Sylvin avioliittoa ja myös heidän häätilaisuutensa. Johdanto on mukana jo Tampereen Työväen Teatterin johtajan, ohjaaja Eino Salmelaisen Särkälle toimittamassa 71-sivuisessa elokuvakäsikirjoitusluonnoksessa.

Salmelaisen osuuteen näytelmän "sivistyneenä muokkaajana" elokuvaversioksi viittaa myös Raoul af Hällström Suomen Kuvalehdessä 38/1944 ja S. S. Kansan Kuvalehdessä 38/1944. Eino Salmelaisen elämäkertateoksen (2001) kirjoittaja Kalevi Kalemaa mainitsee Särkän luvanneen Salmelaiselle elokuvan ohjauksenkin. Kalemaan mukaan Salmelaisen elokuvasovitus pohjautui Tampereen teatteriesitykseen. Elokuvassa näytelmän juoneen siirrytään vasta parinkymmenen minuutin jälkeen, käsikirjoituksen kuvassa 141. Särkkä tilasi Nils-Eric Fougstedtilta elokuvaan myös kaksi laulua, jotka Leif Wager esittää.

Canthin näytelmässä, Salmelaisen luonnoksessa ja Särkän käsikirjoituksessa Akselin sukunimi on Vahl. Elokuvan jaksossa, jossa Viktor käy Akselin haudalla, näkyy seppelenauhassa nimi kirjoitettuna muotoon Wahl. Tässä muodossa se on myös SF-Uutisten 4/1944 Sylvin mainoksessa. Elokuvasovituksessa muutettiin myös Hovingien sukunimi Hallingiksi ja arkkitehti Viktor Hovingista tehtiin ylioppilas. Pieksämäen Sanomissa elokuussa 1944 Wager kertoi, että Victor Hoving -niminen kirjailija oli ottanut yhteyttä Särkkään kuvausten jo alettua ja vaatinut henkilöhahmon nimen muutamista. Halling-nimen valinta ihmetytti norjalaistaustaista Wageria: Halling on vanha norjalainen miesten tanssima kansantanssi.

Elin Grönkvistin etunimi vaihtui Elleniksi ja roolin esittäjäksi harkittiin Annakaarinaa eli Kaarina Salonojaa. Viktorin ylioppilastoveriksi kaavailtiin Teijo Joutselaa, rouva Hakeksi Annie Mörkiä ja rouva Vidgreniksi Varma Lahtista. Karin Löfbergina ehdittiin vielä ulkokuvausten alussa käyttää Kyllikki Väreä, mutta hänet vaihdettiin Laila Jokimoksi. Luutnantti Harlinia esittävä Eric Häggblom on mainittu SF-Uutisissa 4/1944 mainoksen näyttelijäluettelossa, mutta hänen nimensä on jäänyt pois elokuvan alkuteksteistä. Näytelmän surmaväline ketunmyrkky, strykniini, vaihdettiin elokuvassa revolveriksi.

Joitakin käsikirjoitukseen merkittyjä kohtauksia lyhennettiin tai jätettiin leikkausvaiheessa pois. Kokonaan pois jätettiin ylioppilaiden juhlinta ja Gaudeamus igitur -esitys Helsingin Alppilassa sekä Sylvin Viktorille esittämä uhkaus surmata itsensä revolverilla. Sylvin vierailut vossikkamatkan (ajurina Leo Sarri) aikana Vidgrenien ja Grönqvistien luona leikattiin myös pois. Näin Kaija Suonion (rouva Vidgren) ja Irja Elstelän (rouva Grönqvist) roolit typistyivät vain näyttäytymiseen Sylvin ja Akselin häissä.

Näytelmässä on neljä näytöstä, joista ensimmäinen ja kolmas tapahtuvat Wahlin olohuoneessa, toinen Seurahuoneella ja neljäs vankilan seurusteluhuoneessa. Särkkä lavensi tapahtumia myös muualle Wahlin taloon, pihaan, kaupungin kaduille, luontoon, hautausmaalle ja Helsinkiin. Eräässä pikkukaupunkiin sijoittuvassa kohtauksessa, joka kuvattiin Helsingin Tähtitorninkadun puistikossa, näkyy Wäinö Aaltosen vuonna 1923 veistämä Kahlaaja-patsas. Osa ulkokuvista toteutettiin studiossa, sillä kuten Leif Wager muisteli 19.9.1987: "Kesäkuvaukset lykkäytyivät syysmyöhään ja kun puutarhakohtaus piti alettaman, ulkona satoi lunta. Siis studioon. Puiden lehdet valmistettiin paperista – muutamaa minuuttia varten!" Kaikkiaan kuvaukset kestivät Wagerin mukaan yhdeksän kuukautta.

Tuomiokapitulin asessori Wahlin asuinkaupunkia ei elokuvassa nimetä, käsikirjoitus luonnehtii sitä pikkukaupungiksi. Elokuvan kuvaamana aikana Suomessa oli kolme luterilaista hiippakuntaa, joista Minna Canthin kotikaupungin Kuopion hiippakunta oli Turun ja Porvoon ohella yksi. Alunperin syksyllä 1943 pääkuvauspaikkana oli Porvoo (Borgåbladet 16.10.1943), mutta suurin osa siellä otetuista katunäkymistä jouduttiin kuvaamaan uudelleen Helsingissä keväällä 1944. Porvoon kuvauksista on tallella runsaasti valokuvia.

Sylvin kuvaaja Felix Forsman sai elokuvan 50-vuotisjuhlassa marraskuussa 1945 kuvauspalkinnon myös elokuvista Valkoiset ruusut ja Vain Sinulle.

Sylvin yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan mitaten vuoden keskitasoa.

- Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.

Musiikki

1. Kuljin mä kukkavainioilla
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt, san. V. Arti
1) Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 1' 45".
2) Es. Leif Wager, laulu (playback ja off, ja Helsingin Teatteriorkesteri), 2' 05".
Levytys:
Leif Wager ja Rytmi-orkesteri; Rytmi B 2042, 1943.
Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 4 - Levytyksiä vuosilta 1943-1945; Artie Music AMCD 1039, 2012.


2. Valssi
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt
Helsingin Teatteriorkesteri (off), 1' 25".


3. Polkka
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt
Helsingin Teatteriorkesteri (off), 1' 25".


4. Franseesi
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt
1) Helsingin Teatteriorkesteri (off), 1' 25".
2) Es. Leif Wager, piano (100 %), 0' 05".


5. "Viktorin laulu 2" ("Koivua kaksi valkovartta, kasvaa aidan kahden puolen")
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt, san. V. Arti
Es. Leif Wager, laulu, ja Laila Jokimo, piano (playback, Leif Wager, laulu, pianosäestys), 1' 15".


6. Loppumusiikki
Säv. ja sov. Nils-Eric Fougstedt
Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 2' 40".

Huomautuksia:
Musiikkinumero 1 on myös elokuvan pääteema, josta musiikkinumero 2 on varioitu.

Leif Wager hyräilee (100 %), 0' 05", tanssiessaan valssia Helena Karan kanssa.

Musiikkinumeroiden 2, 3 ja 4:1 aikana tanssitaan.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1915
Tarkastuspäivä
06.09.1944
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2600 m
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K
Osia
5
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1915
Tarkastuspäivä
14.03.1946
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2600
Veroluokka
25 %
Ikäraja
K
Osia
5
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1915
Tarkastuspäivä
01.02.1950
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2600
Veroluokka
VV
Ikäraja
K
Osia
5
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
12.08.2014
Kesto/leikattu
01:28:23
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
95 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa