Kirjailija Minna Canthin syntymästä tuli vuonna 1944 kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Filmiteollisuus otti tuotanto-ohjelmaansa elokuvaversiot kahdestakin Minna Canthin näytelmästä, Sylvistä ja Anna Liisasta. Vuoden 1944 poikkeusolot viivästyttivät kummankin elokuvan valmistumista: Sylvi sai ensi-iltansa syksyllä 1944, Anna Liisa maaliskuussa 1945. Sylvin ensi-iltaa oli suunniteltu maaliskuulle 1944, kirjailijan syntymäpäivän aikoihin, mutta mm. Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 aiheuttivat tuotantoon keskeytyksen.

Suomalaisen Teatterin johtajan Kaarlo Bergbomin kanssa syntyneiden erimielisyyksien takia Minna Canth kirjoitti Sylvin alunperin ruotsiksi ja antoi näytelmän esitettäväksi Svenska Teaterniin, jossa sen kantaesitys oli 23.1.1893. Näytelmä julkaistiin kuitenkin suomeksi Otavan kustantamana jo samana vuonna. Suomalaisessa Teatterissa se nähtiin viisi vuotta myöhemmin 30.1.1898, todennäköisesti ohjaajana oli johtaja Bergbom itse.

Teuvo Puro oli sovittanut näytelmän elokuvaksi jo mykällä kaudella vuonna 1911 (ensi-ilta 1913), jolloin pääosissa esiintyivät Aili Rosvall-Somersalmi, Teppo Raikas ja ohjaaja itse. Toivo Särkkä lisäsi omaan sovitukseensa johdannon, jossa kuvataan tapahtumia ennen Akselin ja Sylvin avioliittoa ja myös heidän häätilaisuutensa. Johdanto on mukana jo Tampereen Työväen Teatterin johtajan, ohjaaja Eino Salmelaisen Särkälle toimittamassa 71-sivuisessa elokuvakäsikirjoitusluonnoksessa.

Salmelaisen osuuteen näytelmän "sivistyneenä muokkaajana" elokuvaversioksi viittaa myös Raoul af Hällström Suomen Kuvalehdessä 38/1944 ja S. S. Kansan Kuvalehdessä 38/1944. Eino Salmelaisen elämäkertateoksen (2001) kirjoittaja Kalevi Kalemaa mainitsee Särkän luvanneen Salmelaiselle elokuvan ohjauksenkin. Kalemaan mukaan Salmelaisen elokuvasovitus pohjautui Tampereen teatteriesitykseen. Elokuvassa näytelmän juoneen siirrytään vasta parinkymmenen minuutin jälkeen, käsikirjoituksen kuvassa 141. Särkkä tilasi Nils-Eric Fougstedtilta elokuvaan myös kaksi laulua, jotka Leif Wager esittää.

Canthin näytelmässä, Salmelaisen luonnoksessa ja Särkän käsikirjoituksessa Akselin sukunimi on Vahl. Elokuvan jaksossa, jossa Viktor käy Akselin haudalla, näkyy seppelenauhassa nimi kirjoitettuna muotoon Wahl. Tässä muodossa se on myös SF-Uutisten 4/1944 Sylvin mainoksessa. Elokuvasovituksessa muutettiin myös Hovingien sukunimi Hallingiksi ja arkkitehti Viktor Hovingista tehtiin ylioppilas. Pieksämäen Sanomissa elokuussa 1944 Wager kertoi, että Victor Hoving -niminen kirjailija oli ottanut yhteyttä Särkkään kuvausten jo alettua ja vaatinut henkilöhahmon nimen muutamista. Halling-nimen valinta ihmetytti norjalaistaustaista Wageria: Halling on vanha norjalainen miesten tanssima kansantanssi.

Elin Grönkvistin etunimi vaihtui Elleniksi ja roolin esittäjäksi harkittiin Annakaarinaa eli Kaarina Salonojaa. Viktorin ylioppilastoveriksi kaavailtiin Teijo Joutselaa, rouva Hakeksi Annie Mörkiä ja rouva Vidgreniksi Varma Lahtista. Karin Löfbergina ehdittiin vielä ulkokuvausten alussa käyttää Kyllikki Väreä, mutta hänet vaihdettiin Laila Jokimoksi. Luutnantti Harlinia esittävä Eric Häggblom on mainittu SF-Uutisissa 4/1944 mainoksen näyttelijäluettelossa, mutta hänen nimensä on jäänyt pois elokuvan alkuteksteistä. Näytelmän surmaväline ketunmyrkky, strykniini, vaihdettiin elokuvassa revolveriksi.

Joitakin käsikirjoitukseen merkittyjä kohtauksia lyhennettiin tai jätettiin leikkausvaiheessa pois. Kokonaan pois jätettiin ylioppilaiden juhlinta ja Gaudeamus igitur -esitys Helsingin Alppilassa sekä Sylvin Viktorille esittämä uhkaus surmata itsensä revolverilla. Sylvin vierailut vossikkamatkan (ajurina Leo Sarri) aikana Vidgrenien ja Grönqvistien luona leikattiin myös pois. Näin Kaija Suonion (rouva Vidgren) ja Irja Elstelän (rouva Grönqvist) roolit typistyivät vain näyttäytymiseen Sylvin ja Akselin häissä.

Näytelmässä on neljä näytöstä, joista ensimmäinen ja kolmas tapahtuvat Wahlin olohuoneessa, toinen Seurahuoneella ja neljäs vankilan seurusteluhuoneessa. Särkkä lavensi tapahtumia myös muualle Wahlin taloon, pihaan, kaupungin kaduille, luontoon, hautausmaalle ja Helsinkiin. Eräässä pikkukaupunkiin sijoittuvassa kohtauksessa, joka kuvattiin Helsingin Tähtitorninkadun puistikossa, näkyy Wäinö Aaltosen vuonna 1923 veistämä Kahlaaja-patsas. Osa ulkokuvista toteutettiin studiossa, sillä kuten Leif Wager muisteli 19.9.1987: "Kesäkuvaukset lykkäytyivät syysmyöhään ja kun puutarhakohtaus piti alettaman, ulkona satoi lunta. Siis studioon. Puiden lehdet valmistettiin paperista – muutamaa minuuttia varten!" Kaikkiaan kuvaukset kestivät Wagerin mukaan yhdeksän kuukautta.

Tuomiokapitulin asessori Wahlin asuinkaupunkia ei elokuvassa nimetä, käsikirjoitus luonnehtii sitä pikkukaupungiksi. Elokuvan kuvaamana aikana Suomessa oli kolme luterilaista hiippakuntaa, joista Minna Canthin kotikaupungin Kuopion hiippakunta oli Turun ja Porvoon ohella yksi. Alunperin syksyllä 1943 pääkuvauspaikkana oli Porvoo (Borgåbladet 16.10.1943), mutta suurin osa siellä otetuista katunäkymistä jouduttiin kuvaamaan uudelleen Helsingissä keväällä 1944. Porvoon kuvauksista on tallella runsaasti valokuvia.

Sylvin kuvaaja Felix Forsman sai elokuvan 50-vuotisjuhlassa marraskuussa 1945 kuvauspalkinnon myös elokuvista Valkoiset ruusut ja Vain Sinulle.

Sylvin yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan mitaten vuoden keskitasoa.

- Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.