Öinen satama. Ikääntynyt ilotyttö saa maksun merimieheltä ja laskeutuu laivasta laiturille. Maja-niminen laiva Eckeröstä kiinnittää naisen huomion ja palauttaa hänen mieleensä menneisyyden, joka nähdään takautumana:

Viaton saaristolaistyttö Maija on onnellinen tavatessaan rakastettunsa Aarnen, joka on ollut neljä kuukautta merillä. He vakuuttavat keskinäistä rakkauttaan ja uskollisuuttaan, Aarne lahjoittaa tytölle ristinmuotoisen kaulakorun. Samana iltana on lavatanssit, joihin myös ikävystynyt kaupunkilaisseurue osallistuu. Maija saa tanssittajakseen Erkin, ylioppilaan, joka ihastuu tyttöön ja houkuttelee tätä kaupunkiin. Aarne on mustasukkainen, mutta leppyy kun Maija päästää hänet aittaansa. Aarne vannottaa tyttöä odottamaan, kun hän aikoo viettää vielä pari vuotta merillä.

Aarnen ja Maijan perheiden välillä vallitsee vanha sukuviha: Aarnen isä on uhannut jättää pennittömäksi sen poikansa joka ryhtyy Maijaan. Yöllä isä löytää Maijan aitan läheisyydestä merimieslakin ja hänen epäilyksensä heräävät. Aamulla hän ottaa kolme poikaansa puhutteluun ja tiukkaa Maijan läsnäollessa, kuka on viettänyt yön Maijan aitassa. Kaikki kolme kieltävät. Maija kertoo vieraastaan vain sen, että tämä oli hänen sulhasensa - "entinen sulhaseni", hän korostaa syvästi loukkaantuneena. Maijan poistuttua isä kokeilee lakkia poikien päähän: se sopii Aarnelle.

Maija lähtee kaupunkiin ja saa paikan Erkin äidin, tohtorinna Holmbergin, palvelijattarena. Maija tarjoilee juhlissa, saa kestää Erkin ystävien pilkkaa ja erään Kallen lähentelyjä. Erkki on kuitenkin erilainen: eräänä yönä hän tunnustaa olevansa "auttamattomasti, pohjattomasti rakastunut" Maijaan. He juovat "nuoruuden ja rakkauden maljan", suutelevat ja Maija antautuu. Kun tohtorinna huomaa Maijan olevansa raskaana, hän pakottaa tytön lähtemään talosta, koska avioliitto lääkäriksi valmistumassa olevan Erkin kanssa on mahdoton. Tarjotut rahat Maija kuitenkin torjuu ylpeästi: "Minua ei osteta rahalla, minä kannan yksin syntini ristin."

Maija asettuu laitakaupungille ja hakee turhaan työtä. Hän synnyttää lapsensa ja saa tukea naapureilta. Vauva itkee nälkäänsä, vuokrarästit painavat ja Maija on yhä ilman työtä: pakkotilanteessa Maija myöntyy johtaja Aurosen, ravintola "Kultaisen ankkurin" omistajan, rakastajattareksi. Miehen kyllästyttyä Maija joutuu työskentelemään ilotyttönä tämän kapakassa, jonne myös Aarne erään pestinsä jälkeen poikkeaa. "Täällä minä olen, sellaisena kuin sinä minut halusit", Maija sanoo ja soimaa Aarnea pelkuruudesta ja petetyistä lupauksista. Mies vastaa nimittämällä häntä huoraksi.

Maija saa lohduttajakseen ja uudeksi ylläpitäjäkseen liikemies Henrik Karon, vanhahkon herrasmiehen, jopa lupaa hienosta asunnostaan kodin myös Kaarinalle, Maijan tyttärelle. Maijan isoäiti on kuullut juoruja ja ilmestyy tutkimaan tilannetta: hädissään Maija vakuuttaa olevansa naimisissa, ja Henrik vahvistaa asian. Juuri kun huojentunut muori on lähtenyt ja Henrik pyytänyt Maijan mukaansa ulkomaille, poliisit saapuvat ja pidättävät Henrikin vakoilijana.

Auronen ottaa Maijan takaisin "Kultaiseen ankkuriin", jonne katuvainen Aarne jälleen ilmestyy. Hän tunnustaa yhä rakastavansa Maijaa ja haluavansa tämän vaimokseen huolimatta kaikesta tapahtuneesta. He tekevät sovinnon, muistelevat onnen aikoja saaristossa ja lupaavat olla koskaan enää eroamatta. Kun sovinto on sormusta vaille valmis, kapakassa istuva Kalle ryhtyy tekemään Maijalle ehdotuksiaan ja tarjoaa rahaa: Aarne raivostuu ja puukottaa miehen kuoliaaksi. Poliisit vievät Aarnen, Auronen osoittaa lohduttomalle Maijalle ovea.

Maija harjoittaa ilotytön ammattia kadulla, matkustajakodeissa, ravintoloissa. Kaikessa viattomuudessaan Kaarina pyytää iltarukouksessaan Jumalaa varjelemaan äitiä tämän työssä. Eräänä iltana partiopukuinen Kaarina on ystävättärensä kanssa myymässä hyväntekeväisyysmerkkejä: he osuvat ravintolan kabinettiin, jossa Maija kavaljeereilleen juhlii. Kaarina näkee äitinsä juopuneen miehen sylissä, syöksyy järkyttyneenä ulos ja jää auton alle. Sairaalassa hoitavaksi lääkäriksi sattuu Erkki, jolle Maija kertoo Kaarinan olevan heidän tyttärensä. Erkki haluaa sovittaa tekonsa ja ottaa molemmat hoiviinsa. "Minulle se on liian myöhäistä", Maija vastaa, mutta jättää Kaarinan Erkin holhoukseen: "Tästä lähtien hänellä ei ole enää äitiä", Maija sanoo ja palaa kadulle.

Kaarinan päästessä ripille Maija on huntuun verhoutuneena kirkkokansan joukossa. "Hän oli tyttäreni, mutta minä en saa koskaan olla hänen äitinsä", Maija sanoo Erkin kodin vanhalle palvelijattarelle ja pyytää tätä toimittamaan Aarnen aikoinaan antaman kaulakorun tytölle. Erkin ja Kaarinan kulkiessa ohi Maija vetäytyy syrjään. Väen mentyä Maija lysähtää keskikäytävälle vastapäätä alttaria.

Kertomus palaa alkuun. Iän ja ammatin kuluttama, vahvasti maalattu Maija hyväksyy merimiehen kutsun ja nousee laivaan.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.