"Markku Pölönen teki sen taas! Nimittäin elokuvan, jollaista Suomi tarvitsee juuri nyt", riemuitsi Tarmo Poussu (Ilta-Sanomat 13.2.2004) Pölösen paluuta leipälajiinsa. "Kymmenisen vuotta sitten hän palautti yleisön uskon kotimaiseen elokuvaan Kivenpyörittäjän kylällä. Nyt, kun elokuvatuotantomme uhkaa liukua markkinatutkimusten ohjaamaksi tuotesuunnitteluksi, hän muistuttaa meitä ilmaisuvälineen alkuperäisestä tehtävästä ja todellisista mahdollisuuksista."

"Koirankynnen leikkaaja on elokuva Suomesta, jota ei enää ole", jatkoi Poussu. "Se kertoo ajasta, jolloin työ oli raskasta ja elanto niukkaa, mutta kumpaakin riitti kaikille. Se kertoo suomalaisista, joita yhdisti ajatus yhteisestä kansakunnasta ja paremmasta tulevaisuudesta. Karusta työnteosta Pölönen tekee tuhtia draamaa. Lepohetkistä hän loihtii hersyvää huumoria. Elokuvan traagista ja koomista pakahduttavasti yhdistävä lopetus nostaa raavaallekin miehelle palan kurkkuun. [- -] Koirankynnen leikkaaja on Markku Pölösen hienoin työ. Se on pieni suuri elokuva, jossa melkein kaikki on kohdallaan."

Kiitosta riitti kautta kriitikkokunnan. "Pölösen elokuva on kuin balladi tai korpimaiseman blues, jossa ilot ja surut lyövät harvinaisen harmonisesti kättä", luonnehti Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 13.2.2004). "Kiire ei ole minnekään ja kerronta on sen mukainen, verkkainen. Paljon ei puhuta ääneen, mutta sisältö ja katseet sitäkin enemmän. Huumori kumpuaa tästä maailmasta hyvinkin aitona kansanviisautena. [- -] Koirankynnen leikkaajan seurassa on hyvä olla. Elokuva selkeästi rauhoittaa ja lämmittää sielua. Pölönen on kuningasjätkä."

"Menneisyyden glorifioimisessa on aina vaarana haksahtaa harhaiseen nostalgiaan tai vaaralliseen populismiin (ennen kaikki oli paljon paremmin), mutta onneksi Koirankynnen leikkaaja teoksena ylittää tällaiset kömpelöt vastakkainasettelut kirkkaasti: se on yksi viime aikojen parhaita kotimaisia elokuvia", kiitti myös Tero Vainio (Kaleva 13.2.2004). "Suorastaan nerokas on Huovisen kirjasta poikkeava loppuratkaisu, joka kiskaisee maton kaikenlaisen militaristisen uhon alta, mutta samaan aikaan äärimmäisen koskettavasti kunnioittaa sodan rautahampaissa vaurioituneen ihmisen arvoa ja pieniä hyviä tekoja."

Astetta purevampaa näkökulmaa viritteli Antti Selkokari (Aamulehti 13.2.2004) otsikolla Olivatko asiat ennen paremmin?. "Pölönen tarjoaa auliisti elokuvansa tulkinnaksi nostalgista hartaushetkeä nykymaailman pahuudesta ja entisen ajan ihmisten hyvyydestä", katsoi Selkokari jonka mielestä elokuva, "Pölöselle tyypillinen imelyyden ja nostalgian voileipäpöytä", oli märkä suudelma ja kunnianosoitus unohdetuille sotavammaisille. "Mitenkähän vastaava tarina kääntyisi nykyisen Suomen kielelle? Vähän pinnistämällä Koirankynnen leikkaajassa voi nähdä häämöttävän idun tarinaksi, jossa toivorikas suomalainen oppii kunnioittamaan ahkeruutta ja koulujenkäymistä pysyvän työpaikan takaajana, mutta päihin tulee siitäkin projektista. [- -] Sitä, kuinka Mertsille koettelemustensa jälkeen kävi, eivät Pölönen ja Huovinen kerro. Arvelen, että Mertsistä tuli loppuiäkseen raakkina halveksittu elätti. Etteikö Suomessa olisi voinut niin käydä? Eikö tosiaan?"

"Lähes käsittämättömän muuntautumiskykynsä jälleen osoittava Peter Franzén on pääroolissa loistokkaimmillaan", ylisti Tero Vainio pääosasuoritusta. "Mertsi Vepsäläinen ei ole kokoelma luonnenäyttelijän ilmeitä ja eleitä vaan käsinkosketeltava henkilö, portti hienoon elokuvaan joka ei voi olla liikauttelematta tunteiden pohjimmaisia virtauksia." Moni tunnusti roolin haastavuuden. "Franzénin rooli vammaisena Mertsinä on vaikea; miten rakentaa sisäinen ja ulkoinen habitus tasapainoon", pohti myös Olli-Matti Oinonen. "Välillä tuntuu, että päänvääntelyä olisi hieman voinut hillitäkin. Kyllä Franzén komean työn tekee ja parhaimmillaan tavoittaa varsin koskettavasti eksyneen, pienen lapsen maailman." Elokuvan miehitystä harvinaisen onnistuneena pitäneestä Oinosesta "Taisto Reimaluoto on kuitenkin se, jonka työ liikuttaa eniten. Tämän miehen työssä on niin paljon sydäntä ja lämpöä, että katsomossa aivan pakahtuu. Jokainen ajatus ja katse on hämmästyttävän tarkasti punnittu. Voisin jopa väittää, että yksi hienoimpia töitä suomalaisessa elokuvassa."

"Minna Santakarin lavasteet ja Pentti Tillderin puvut eivät jätä ajankuvan tavoittamisessa toivomisen varaa", kiitti Tarmo Poussu elokuvan toteutusta. "Kari Sohlbergin kuvaus tallentaa kauniisti niin työn rytmin kuin suomalaisen luonnon ja talvisen valon näyt."