Kyläraittien kuningas perustuu vuonna 1925 ilmestyneeseen Kaarle Halmeen samannimiseen romaaniin, jonka alaotsikkona oli "satakuntalainen kertomus". Kaarle Halme (1864 - 1946) oli varsinaisesti teatterimies, joka Lyyra Filmin (liikemies Hjalmar V. Pohjanheimon) tuottamana ohjasi vuosina 1913 - 1915 varhaiset suomalaiset elokuvadraamat Verettömät, Nuori luotsi, Vieraalla maaperällä ja Kesä.

Käsikirjoituksen teki alkukrediittien mukaan Kalle Kaarna (1887 - 1964), joka vuosina 1928 - 1939 oli ohjannut 13 pitkää elokuvaa. Kyläraittien kuninkaan käsikirjoitus oli hänen viimeinen elokuvatyönsä. Käsikirjoituksen muokkaamisesta "lopulliseen filmauskelpoiseen muotoon" vastasi kuitenkin Fenno-Filmin sopimuksen 15.2.1945 mukaan ratkaisevasti Kaarnan puoliso Kaarina Kaarna. Kalle Kaarna oli mukana lähinnä häntä avustavana tahona.

Romaani ajoittuu 1800-luvun puoliväliin, ennen vuoden 1866 lakia, joka kielsi viinan kotitarvepolton. Elokuvassa tapahtuma-aikaa ei ole selkeästi määritelty, mutta rahayksikkönä on vuonna 1860 käyttöön otettuja markkoja. Muutamassa kohtauksessa tosin näkyy kuva-alassa sähköpylväs johtoineen.

Käsikirjoitus alkaa romaanista poiketen juhannusmarkkinoilta, missä Laikan Otto näyttää voimiaan iskemällä moukarilla voimamittarin alasimeen, niin että laite rikkoutuu, ja taltuttaa sen jälkeen hurjasti ajaneen, juopuneen hevosmiehen, Mäkitalon Jussin, jonka rattaiden alle Orttenmaan Eliina oli jäädä. Ohjaaja Jorma Nortimo on muuttanut tapahtuman sirkuksen voimamiehen ja Oton väliseksi koitokseksi, minkä jälkeen Otto kohtaa Eliinan; juopunut hevosmies on muuntunut painihäviön vuoksi sirkusteltassa rettelöiväksi markkinavieraaksi. Oton uintikohtausta, jolloin hän toistamiseen tapaa Eliinan, on leikattaessa tuntuvasti lyhennetty.

Romaanissa tarina avautuu helluntaisesta helkajuhlasta, jonka tapahtumia on elokuvassa siirretty juhannukseen. Kiepsan Apsan hahmo on luotu elokuvaa varten, romaanissa häntä ei ole ja toisin kuin elokuvassa, romaanissa Parrilan Iisu saa Eliinan (Elinan) puolisokseen. Elokuvasta ovat poissa toistuvat tappelut ja välienselvittelyt satakuntalaisten ja pohjalaisten välillä.

Kuvaaja Esko Töyrin käsikirjoituskappaleeseensa tekemien merkintöjen mukaan elokuvan kuvaukset alkoivat Lopella 7.7.1945: ensimmäisenä kuvattiin kohtaus 144, jossa Kervilän piiat ovat lypsämässä lehmisavun suojassa. Viimeinen kuva otettiin Fenno-Filmin studiolla kaksi kuukautta myöhemmin 6.9.1945.

Kyläraittien kuningas oli Jorma Nortimon yhdeksäs ohjaustyö. Vuonna 1946 hän siirtyi Turun Kaupunginteatterin johtajaksi, ja elokuvaura jatkui vuonna 1951 Rovaniemen markkinoilla.

Ohjaajan sisarentytär Tuire Orri (1918 - 2007) näytteli Kyläraittien kuninkaassa viimeisen pääosaroolinsa. Hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli ollut elokuvassa Kyökin puolella (1940). Tuire Orri näyttäytyi vielä vuonna 2001 tyttärentyttärensä Irina Björklundin tähdittämässä elokuvassa Minä ja Morrison.

Maire Ropponen (1919 - 2003) teki elokuvarooleja lähinnä tyttönimellään Maire Karila sekä 1950-luvun avionimellään Maire Hyvönen. Sotavuodet hän oli avionimeltään Ropponen. Fenno-Filmin studiopäällikkö Eero Leväluoma käytti lavastajana taiteilijanimeä Eero Levä. Pikku-Ville, Reijo Huttunen, toimi myös kuvausryhmän apupoikana. Vallesmannin kärryjen eteen valjastettu loppilainen hevonen oli nimeltään Huijari.

Kari Uuistalon kaskukirja Taju kankaalla (1983) on tallettanut kuvauksista seuraavan anekdootin: "Näytelmäelokuvaa filmattaessa on tapana, että jokaisen kasetin alkuun taikka loppuun kuvataan pieni pätkä interiööriä taikka ulkokuvanäkymää testiksi. Tuo testipätkä kehitetään laboratoriossa ensiksi ja klipit saa kuvaaja nähdäkseen opiksi ja ojennukseksi.

Kesällä 1945 filmattiin Kyläraittien kuningas -elokuvan ulkokuvia Helsingin ulkopuolella. Jorma Nortimo ohjasi, ja elokuvan päätehtävissä nähtiin mm. aviopari Unto Salminen - Kyllikki Väre. Kun päivän työt olivat jälleen kerran päättyneet, päätettiin mennä joukolla uimaan. Siitä vain housut pois ja veteen. Paikka oli syrjäinen eikä naisiakaan ollut enää lähettyvillä. Silloin kamera-assistentti muisti, että päivän testikuvaus oli vielä ottamatta. Jonkun aivoissa syttyi samassa neronleimaus: säväytetäänpä samalla vähän labbiksen porukkaa! Tuumasta toimeen. Kamera pantiin alaviistoon osoittamaan kohti järvenrantaa niin, että kuva-ala leikkautui sopivasti poikki navan korkeudelta. Kamera käyntiin ja koko porukka jonossa ilkosillaan kameran ohitse. Tehtävä oli suoritettu, ja kuvausraporttiin kirjoitettiin: 'Testi lopussa.'

No, kyllähän laboratorio jekun havaitsi, mutta päätti tehdä vastajekun. Tavallisuudesta poikkeavasti koko testiosuus kopioitiin ja jätettiin sisälle työkopiorullaan. Olisihan sitten leikkaajallakin vähän ihmettelemistä.

Muun työkopiomateriaalin mukana tämäkin rulla kulkeutui sitten teatteri Metropoliin, nykyiseen Formiaan, niissä tuottajayhtiön Oy Fenno-Filmin silloinen johto rouvineen halusi katsoa, millaista jälkeä filmausryhmän matkalla oikein oli saatu aikaan. Tämän terävän pään lisäksi paikalla oli myös ohjaaja, kuvaajat sekä elokuvan näyttelijöitä.

Katselu alkoi. Kaikki sujui hyvin, kunnes kesken kaiken, ilman ennakkovaroitusta alkoikin tulla pelkkää pornoa: alastomat miehenjalat kaikkine tykötarpeineen vaelsivat Metropolin suurikokoisella valkokankaalla. Katsomossa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus, jonka vihdoin katkaisi Kyllikki Väreen ääni: - No, tuo ainakin on meidän Unto!"

Elokuvan ensi-ilta oli 3.11.1945 Vaasassa. Helsinkiin Kyläraittien kuningas saapui kahdeksan päivää myöhemmin. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa parempi.

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.