Kyläraittien kuningas
Byalagens kung (ruotsinkielinen nimi)
King of the Village Streets (englanninkielinen käännösnimi)
Le Roi des chemins vicinaux (ranskankielinen käännösnimi)
König der Dorfstrassen (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Kyläraittien kuningas
Jorma Nortimon ohjaama ja Kalle Kaarnan käsikirjoittama maaseutuelokuva Kyläraittien kuningas (1945) pohjautuu Kaarle Halmeen romaaniin. 1800-luvun puoliväliin sijoittuvassa elokuvassa Laikan Otto (Esko Vettenranta) ihastuu markkinoilla vaaleaan kaunottareen, joka paljastuu myöhemmin rikkaan Orttenmaan talon Elinaksi (Sirkka Sipilä). Tyttö rakastuu Ottoon, mutta ei halua mennä naimisiin itseään köyhemmän kanssa. Loukkaantunut mies palaa kotikyläänsä, jossa häntä vartoo suloinen Kervilän Anna (Tuire Orri).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
7.7.-6.9.1945 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Elokuva ilahdutti arvostelijoita, vaikka he myönsivätkin sen heikkoudet. "Pitkästä aikaa on suomalainen elokuva tarttunut väärentämättömään viime vuosisataiseen maalaiskuvaukseen, joka sisältää kaikki tutut ainekset [- -]", aloitti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 13.11.1945), jonka mukaan sekä käsikirjoitukseen että ohjaukseen "on saatu vauhtia ja toimintaa niin, että filmi koko ajan elää ja katsoja viettää mielellään parituntisen tällaisessa kotoisen suomalaisessa ympäristössä, niin sunnuntaisävyisesti kuin se sinänsä on kuvattukin". "Ennen kaikkea oli ilmeisesti pyritty luomaan vanha meikäläinen maalaisympäristö mahdollisimman aidoksi ja samalla tiukasti ylläpitämään toiminnallisuutta", arveli P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 13.11.1945) ja jatkoi: "Viimeksimainitusta Jorma Nortimo ohjaajana ansaitsee kiitoksen. En muista missään kotimaisessa elokuvassa maalaistalojen niin eläneen ihmisineen ja karjoineen enkä missään ihmisten aina olleen niin totuudenmukaisesti työteliäitä kuin nyt. Kerrankin tapasi ihmiset askareissaan. Vahinko vain, että hyvää vaikutelmaa paljon pilasi ihmisten ja sisustusten sunnuntaiasu." "Äntligen en film med äkta finsk inlandsstämning över sig", innostui Hans Kutter (Nya Pressen 13.11.1945): "Den miljö som borde vara en av vår films värdefullaste nationella tillgångar, men som våra producenter av någon anledning skyr som bränt barn elden. Huru skönt var inte detta landskap med sina solstrimmiga vatten, sin mjuka grönska, sina vaggande fält och vänliga gårdar. Esko Töyri, som i all ojämnhet redan tidigare visat konstnärliga glimtar, har som fotograf klivit ett jättesteg framåt. Hans bilder var mättade av stark inlevelse och äkta poetisk känsla." "Men tyvärr", arvosteli Kutter jatkossa, "hade inte Jorma Nortimos regi trots en del förtjänster lyckats sammangjuta naturen och människorna. Det blev teater i gröngräset med pyntat stadsfina flickor och gossar i oklanderligt vita skjortor, samtliga talande ett uppstyltat scenspråk där det var nästan en tum mellan varje ord." O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 22.12.1945) puolestaan piti lähtökohtaa "melko helppohintaisena, maalaisromantiikkaa uhkuvana tosikertomuksena", mutta tunnusti "tasapuolisuuden vuoksi", että "paikoittain oli filmissä toki hyviäkin välähdyksiä, joitakin reippaita otteita ja hyviä tyyppejä, mutta kokonaisuutta ei niistä jaksanut syntyä". Esko Töyrin kuvausta kiitettiin yhtä yleisesti kuin äänitystä moitittiin. Myös musiikki pantiin merkille myönteisessä hengessä: "Heikki Aaltoilan taustaksi tavoittama musiikki oli kansansävelmistä erityisen kekseliäästi kokoonpantu ja sovitettu kepeästi juoksutellen." (P. Ta-vi). Näyttelijöistä vain Esko Vettenranta keräsi mainittavaa huomiota. "Genuinast verkade onekligen Esko Vettenranta", kirjoitti Hans Kutter. "Det var någonting renhjärtat och hederligt hos honom som man genast tyckte om, trots en ännu stundom styv och hjälplös replikering." P. Ta-vi katsoi Vettenrannan saavan rooliin "osittain uskottavuuttta" ja T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 12.11.1945) piti häntä "suomalaisena miestyyppinä, jota mielellään katselee, vaikkei hänessä olekaan sitä maskuliinista roimuutta, joka remseälle markkinamiehelle olisi kuulunut". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Kyläraittien kuningas perustuu vuonna 1925 ilmestyneeseen Kaarle Halmeen samannimiseen romaaniin, jonka alaotsikkona oli "satakuntalainen kertomus". Kaarle Halme (1864 - 1946) oli varsinaisesti teatterimies, joka Lyyra Filmin (liikemies Hjalmar V. Pohjanheimon) tuottamana ohjasi vuosina 1913 - 1915 varhaiset suomalaiset elokuvadraamat Verettömät, Nuori luotsi, Vieraalla maaperällä ja Kesä. Käsikirjoituksen teki alkukrediittien mukaan Kalle Kaarna (1887 - 1964), joka vuosina 1928 - 1939 oli ohjannut 13 pitkää elokuvaa. Kyläraittien kuninkaan käsikirjoitus oli hänen viimeinen elokuvatyönsä. Käsikirjoituksen muokkaamisesta "lopulliseen filmauskelpoiseen muotoon" vastasi kuitenkin Fenno-Filmin sopimuksen 15.2.1945 mukaan ratkaisevasti Kaarnan puoliso Kaarina Kaarna. Kalle Kaarna oli mukana lähinnä häntä avustavana tahona. Romaani ajoittuu 1800-luvun puoliväliin, ennen vuoden 1866 lakia, joka kielsi viinan kotitarvepolton. Elokuvassa tapahtuma-aikaa ei ole selkeästi määritelty, mutta rahayksikkönä on vuonna 1860 käyttöön otettuja markkoja. Muutamassa kohtauksessa tosin näkyy kuva-alassa sähköpylväs johtoineen. Käsikirjoitus alkaa romaanista poiketen juhannusmarkkinoilta, missä Laikan Otto näyttää voimiaan iskemällä moukarilla voimamittarin alasimeen, niin että laite rikkoutuu, ja taltuttaa sen jälkeen hurjasti ajaneen, juopuneen hevosmiehen, Mäkitalon Jussin, jonka rattaiden alle Orttenmaan Eliina oli jäädä. Ohjaaja Jorma Nortimo on muuttanut tapahtuman sirkuksen voimamiehen ja Oton väliseksi koitokseksi, minkä jälkeen Otto kohtaa Eliinan; juopunut hevosmies on muuntunut painihäviön vuoksi sirkusteltassa rettelöiväksi markkinavieraaksi. Oton uintikohtausta, jolloin hän toistamiseen tapaa Eliinan, on leikattaessa tuntuvasti lyhennetty. Romaanissa tarina avautuu helluntaisesta helkajuhlasta, jonka tapahtumia on elokuvassa siirretty juhannukseen. Kiepsan Apsan hahmo on luotu elokuvaa varten, romaanissa häntä ei ole ja toisin kuin elokuvassa, romaanissa Parrilan Iisu saa Eliinan (Elinan) puolisokseen. Elokuvasta ovat poissa toistuvat tappelut ja välienselvittelyt satakuntalaisten ja pohjalaisten välillä. Kuvaaja Esko Töyrin käsikirjoituskappaleeseensa tekemien merkintöjen mukaan elokuvan kuvaukset alkoivat Lopella 7.7.1945: ensimmäisenä kuvattiin kohtaus 144, jossa Kervilän piiat ovat lypsämässä lehmisavun suojassa. Viimeinen kuva otettiin Fenno-Filmin studiolla kaksi kuukautta myöhemmin 6.9.1945. Kyläraittien kuningas oli Jorma Nortimon yhdeksäs ohjaustyö. Vuonna 1946 hän siirtyi Turun Kaupunginteatterin johtajaksi, ja elokuvaura jatkui vuonna 1951 Rovaniemen markkinoilla. Ohjaajan sisarentytär Tuire Orri (1918 - 2007) näytteli Kyläraittien kuninkaassa viimeisen pääosaroolinsa. Hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli ollut elokuvassa Kyökin puolella (1940). Tuire Orri näyttäytyi vielä vuonna 2001 tyttärentyttärensä Irina Björklundin tähdittämässä elokuvassa Minä ja Morrison. Maire Ropponen (1919 - 2003) teki elokuvarooleja lähinnä tyttönimellään Maire Karila sekä 1950-luvun avionimellään Maire Hyvönen. Sotavuodet hän oli avionimeltään Ropponen. Fenno-Filmin studiopäällikkö Eero Leväluoma käytti lavastajana taiteilijanimeä Eero Levä. Pikku-Ville, Reijo Huttunen, toimi myös kuvausryhmän apupoikana. Vallesmannin kärryjen eteen valjastettu loppilainen hevonen oli nimeltään Huijari. Kari Uuistalon kaskukirja Taju kankaalla (1983) on tallettanut kuvauksista seuraavan anekdootin: "Näytelmäelokuvaa filmattaessa on tapana, että jokaisen kasetin alkuun taikka loppuun kuvataan pieni pätkä interiööriä taikka ulkokuvanäkymää testiksi. Tuo testipätkä kehitetään laboratoriossa ensiksi ja klipit saa kuvaaja nähdäkseen opiksi ja ojennukseksi. Kesällä 1945 filmattiin Kyläraittien kuningas -elokuvan ulkokuvia Helsingin ulkopuolella. Jorma Nortimo ohjasi, ja elokuvan päätehtävissä nähtiin mm. aviopari Unto Salminen - Kyllikki Väre. Kun päivän työt olivat jälleen kerran päättyneet, päätettiin mennä joukolla uimaan. Siitä vain housut pois ja veteen. Paikka oli syrjäinen eikä naisiakaan ollut enää lähettyvillä. Silloin kamera-assistentti muisti, että päivän testikuvaus oli vielä ottamatta. Jonkun aivoissa syttyi samassa neronleimaus: säväytetäänpä samalla vähän labbiksen porukkaa! Tuumasta toimeen. Kamera pantiin alaviistoon osoittamaan kohti järvenrantaa niin, että kuva-ala leikkautui sopivasti poikki navan korkeudelta. Kamera käyntiin ja koko porukka jonossa ilkosillaan kameran ohitse. Tehtävä oli suoritettu, ja kuvausraporttiin kirjoitettiin: 'Testi lopussa.' No, kyllähän laboratorio jekun havaitsi, mutta päätti tehdä vastajekun. Tavallisuudesta poikkeavasti koko testiosuus kopioitiin ja jätettiin sisälle työkopiorullaan. Olisihan sitten leikkaajallakin vähän ihmettelemistä. Muun työkopiomateriaalin mukana tämäkin rulla kulkeutui sitten teatteri Metropoliin, nykyiseen Formiaan, niissä tuottajayhtiön Oy Fenno-Filmin silloinen johto rouvineen halusi katsoa, millaista jälkeä filmausryhmän matkalla oikein oli saatu aikaan. Tämän terävän pään lisäksi paikalla oli myös ohjaaja, kuvaajat sekä elokuvan näyttelijöitä. Katselu alkoi. Kaikki sujui hyvin, kunnes kesken kaiken, ilman ennakkovaroitusta alkoikin tulla pelkkää pornoa: alastomat miehenjalat kaikkine tykötarpeineen vaelsivat Metropolin suurikokoisella valkokankaalla. Katsomossa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus, jonka vihdoin katkaisi Kyllikki Väreen ääni: - No, tuo ainakin on meidän Unto!" Elokuvan ensi-ilta oli 3.11.1945 Vaasassa. Helsinkiin Kyläraittien kuningas saapui kahdeksan päivää myöhemmin. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa parempi. - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Asikkalan puiset rattaat / Puiset rattaat Säv. trad. ja Heikki Aaltoila, sov. Heikki Aaltoila Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 1' 50". Nauhoitus: Radion viihdeorkesteri, joht. Erik Cronvall; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1960. Radion viihdeorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1968. 2. Kuinkas mä kuuseen kurotan Säv. ja san. trad. Es. "kylän nuoret", laulu (playback / kuoro), 1' 50". 3. Tuoll' on mun kultani Säv. ja san. trad. Es. Tuire Orri, laulu (100 %�), 0' 45". 4. Kaks' oli mulla kosijata, toiselle rukkaset annoin Säv. ja san. trad., sov. Heikki Aaltoila 1) Es. Tuire Orri, laulu (100 %�), 0' 30". 2) Orkesteri (off), 1' 30". 5. "Häätanssi" Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Klarinetti ja kaksi viulua (off), 1' 20". 6. "Häävalssi" Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Klarinetti, sello ja kaksi viulua (off), 2' 10". 7. Loppumusiikki Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 1' 00". Huomautuksia: Puiset rattaat on elokuvan pääteemana. Heikki Aaltoilan säveltämän taustamusiikin nimetyt osat ovat "Sirkusmusiikki", "Juoksu", "Tappelu", "Varhainen aamupissi", "Kosiomatkalla", "Tappelu II" ja "Polkka". Kylätappelun taustamusiikiksi Aaltoila sovitti orkesterisikermän kansanlauluista Talvella Talikkalan markkinoilla, Anssin Jukka ja Poika oli Pohjan Torniosta (off), yht. 1' 10". Uintikohtauksessa soi taustamusiikin teemana kansansävelmä Venehessä vetten päällä, Oton ja Elinan uudelleenkohtaamisessa soi En voi sua unhoittaa poies. Musiikkinumeron 2 aikana "kylän nuoret" tanssivat piirissä juhannuskokon ympärillä. - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |