Turkulaisten pienyrittäjien Aarne ja Eino Kivimäen esikoisfarssin Kaksi kivaa kaveria (1944) oli rahoittanut paikallinen liikemies Lauri Eijamo, joka huolehti myös elokuvan levityksestä. Seuraavan farssinsa Huijarien huvittavat huiputtajat päärahoittajaksi Kivimäet löysivät jyväskyläläisen Suomi-elokuvateatterin pääomistajan Rauha Kilpikoski-Huuskosen (1894 - 1983). Osa rahoituksesta saatiin levitysennakkoina Adams Filmistä. Veljesten yhtiön, Turun Elokuva Oy:n, nimi muutettiin 5.3.1945 Kansan-Filmi Oy:ksi, ja Rauha Kilpikoski-Huuskonen valittiin sen toimitusjohtajaksi 1.8.1945. Rauha Kilpikoski oli elokuvateatterialan veteraaneja ja yksi toukokuussa 1923 muodostetun Suomen Biografiliitto ry:n (myöhemmän Suomen Filmikamari ry:n) 22:sta perustajajäsenestä.

Käsikirjoituksen tekivät jälleen veljekset yhdessä. Edellisen elokuvan tapaan juoni sai vaikutteita mykän kauden farsseista, romanttisista komedioista ja lännenelokuvista; allitteroitu nimi taas viittasi tietoisesti Majakka ja Perävaunu sekä Ohukais- ja Paksukais -elokuviin.

Turussa kuvatun elokuvan pitkää ja laihaa Sami Pitkästä esitti Mikko Miehelä, lyhyempää Santtu Pätkästä Eino Hyrsky. Tarinan nuorena sankarina nähtiin Jouni Sarton nimellä Rauha Kilpikoski-Huuskosen nelikymppinen aviomies, näyttelijä Veikko Huuskonen (1905 - 1959). Hänen vastanäyttelijänsä Kit Eivor oli oikealta nimeltään Kitty Hällfors, turkulaisen eläinlääkärin 17-vuotias tytär ja Åbo Svenska Teaternin oppilasnäyttelijä. Sirkka Serjoksi mainittu esiintyjä taas oli turkulaisen Kinola-elokuvateatterin projektorienhoitaja Sirkka Söderholm. Veikko Koivusen äitiä esittävä Senni Lehto tunnettiin näyttelijänä paremmin tyttönimellään Senni Nieminen - vuosina 1937 - 1943 hänen aviopuolisonaan oli näyttelijä Toivo Lehto. Vahtimestaria esittävä nuori Helge Siimes oli myöhemmin 1950- ja 1960-luvulla tunnettu viihdemanageri.

Liisa Lassilan rooliin tuottajat ajattelivat alunperin Tampereen Teatterin näyttelijää Kaarina Vahtosta, joka kuitenkin valitsi mieluummin "gangsterin heilan" eli Essin osan. Kirjeessään Valtion elokuvatarkastamolle yhtiö perusteli roolivalintoja mm. seuraavasti:

"'Liisan' osassa piti ratsastaa, eikä Kaarina Vahtonen ollut koskaan ratsastanut. Kitty Hällfos oli käynyt ratsastuskoulun. Kitty Hällforssin kotikieli on ruotsi ja puhuu hän huonosti suomea. Edellä mainituista seikoista johtuukin jäykkä replikoiminen filmissä (jäykempiä replikoimisia on kuultu suomalaisissa 'taide-elokuvissa'). Myös oli koneitten alituinen 'ramppikuume' omiaan hermostuttamaan yhtähyvin nuorempia kuin vanhempiakin esiintyjiä - ja myös 'komentajia'.

Ja vielä Kitty Hällforsin puolustukseksi. Kuka 17-vuotias jättäisi ottamatta filmiosan kun se hänelle tarjotaan. Ja tuottamon puolustukseksi. Kuka rahanpuutteessa kitistelevä tuottamo keskeyttäisi kalliin filmaustyön pienen osan vuoksi aikana, jolloin taiteilijat ovat kiinni kuka kiertueissa kuka filmauksessa.

Nämä ovat tietenkin seikkoja, joita sensuroijien ei tarvitse ottaa lukuun, mutta onhan aina kuitenkin hyväksi laajentaa tietopiiriään."

Elokuvan musiikin sävelsi turkulainen Pentti Viherluoto. Hänen veljensä Aimo Viherluoto kirjoitti laulujen sanat nimimerkillä Harry Etelä. Elokuvassa kuultavan häämarssin Pentti Viherluoto oli alunperin säveltänyt omiin häihinsä.

Elokuvan apulaisohjaajaksi alkutekstit ilmoittavat Irene Kajas- ja käsiohjelma Ireene Kajas -nimisen henkilön - tämän taiteilijanimen takana on puolestaan Rauha Kilpikoski-Huuskonen. Hänen osuutensa ohjauksesta lienee ollut lähinnä muodollista laatua. Uuden Auran haastattelussa 26.8.1945 "rouva Irene Kajas" kertoi "omintakeisesti" ohjanneensa "erään lampikohtauksen" ja tätä varten kuljettaneensa "Urheilupuiston lammikkoon omakätisesti lumpeita korissa Littoisten järvestä". [- -] "Niin että vaikeutensa sitä on ohjaustyössäkin, kun ei riitä se, että ohjaa elokuvan sankariparia, nuoria rakastavaisia, vaan saa 'ohjata' myös tuulen mukana lammen pintaa pitkin poispäin liukuvia valkolumpeita."

Elokuvateatterin lisäksi Rauha Kilpikoski-Huuskosen toimeliaisuus ulottui myös kustannusalalle. Hän toimitti ja julkaisi vuosina 1945 - 1951 aikakauslehteä, jonka nimenä oli aluksi Laulun maa ja vuoden 1945 lopusta alkaen Tuulia. Elokuvan eräässä kohtauksessa lehti nähdään Eino Hyrskyn kädessä.

Huijarien huvittavien huiputtajien kuvakulmien vaihdosten yhteydessä on runsaasti klaffausvirheitä. Elokuvan alussa nähdään paikallisen sanomalehden, Uuden Auran kesäkuun 2. päivän 1945 numero - myöhemmin näkyvä Maatalousministeriön kirje Veikko Koivuselle on päivätty neljä vuotta aikaisemmaksi eli heinäkuun 1. päiväksi 1941.

Elokuvassa Veikko Koivunen kertoo saaneensa idean suunnittelemaansa Korpisuon ihannetilaan työskennellessään farmarina Texasissa. Hänen mallitilassaan voidaan nähdä piirteitä myös neuvostoliittolaisista kolhooseista.

Valtion filmitarkastamo sijoitti 20.11.1945 elokuvan korkeimpaan kotimaiseen eli 35 %:n veroluokkaan. Veroluokituksen muututtua vuoden 1946 alussa siten, että ajanviete-elokuvien veroprosentiksi tuli vastedes 30 % Huijarien huvittavat huiputtajat toimitettiin maaliskuussa 1946 vasta tehtäväänsä nimitetylle Valtion elokuvatarkastamolle, varustettuna huomautuksella: "Filmi on uudelleen leikattu veroluokan alentamiseksi." Tarkastamo ei kuitenkaan muuttanut edeltäjänsä päätöstä, ja myös yhtiön valitus Valtion elokuvalautakunnalle jäi tuloksettomaksi. Lautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Kansan-Filmi vetosi toukokuussa 1946 vielä ylimpään valituselimeen, Korkeimpaan hallintooikeuteen. KHO katsoi elokuvan eikä harkinnut aiheelliseksi muuttaa aiempia päätöksiä, joskin yksi sen jäsenistä puolsi eriävässä lausunnossaan leimaveron alentamista.

Kirjeessään elokuvalautakunnalle Rauha Kilpikoski-Huuskonen piti elokuvan nimeä epäonnistuneena, hänen mukaansa parempi olisi ollut "Kerran kesällä kilpasilla". Huijarien huvittavat huiputtajat jäi Aarne ja Eino Kivimäen viimeiseksi elokuvaksi. Elokuvan ensi-ilta oli Helsingissä jo 9.12.1945 Bio-Biossa, Turussa vasta 4.1.1946 Pallaksessa. Yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien Helsingissä heikko, ja muissakin suurissa kaupungeissa tuntuvasti vuoden keskitason alapuolella. Lahdessa elokuvaa ei esitetty.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta eikä valokuvien negatiiveja.

- Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.