Valo-Filmin toinenkaan elokuva ei saavuttanut arvostelijoiden suosiota. Pääkaupungin lehdissä vastaanotto oli lähinnä tyrmäävä: "Kehnoa kehnoa filmitaidetta", otsikoi Elviira (Suomen Sosialidemokraatti 17.2.1946) jatkaen, "mikäli sellaisen tekeleen yhteydessä voi taiteesta puhua, siksi ala-arvoinen se on joka suhteessa. Täytyy oikein ihmetellä, että meillä sentään vielä viitsitään ryhtyä tämänkaltaisiin yrityksiin, jotka ovat lähinnä verrattavissa elokuvasaavutuksiin noin nelisenkymmentä vuotta sitten. Siinä ei vahingossakaan mikään ole hyvää, ei käsikirjoitus, ei näytteleminen, ei ohjaus, ei kuvaus, ei äänitys, ei myöskään lavastus."

"Se on sitä lajia filmi, johon kallista raakaainetta ei olisi saanut haaskata", kuittasi Filminnäkijä (Helsingin Sanomat 12.2.1946), "kaikin puolin amatöörityötä ja sävyltään lisäksi sameahko. Olisi toivonut näkevänsä turkulaisia tekijöitä ja taiteilijoita kerran vähän onnistuneemmissakin kehyksissä."

"Murheellista", väliotsikoi P. Ta-vi (Ilta-Sanomat 12.2.1946) lyhyen arvionsa ja turvautui kansan ääneen: "Katsoessani elokuvaa iltapäivällä kuorsasi muuan mieshenkilö vieressäni ja muuan näytöksessä mukana ollut jätkä kiteytti arviointinsa pois mennessä toteamukseen: 'No oli siinä nyt taas kotimaista vilmiä kerrakseen!' - ja sylkäisi päälle pitkästi. Eikä se todellakaan mikään meikäläisen elokuvan ansionäyte ole, ei ulkonaisesti eikä käsittelyltään, siitä huolimatta, että mukana on muutama tunnustettu turkulainen näyttelijäkin."

Aamulehden O. V-hl (Olavi Vesterdahl, 3.8.1944) oli kritiikkinsä päätteeksi myös kannustava: "Turkulaisille on annettava tunnustus hyvästä yrityksestä ja aloitekyvystä. Toivottavasti edellytykset, taito ja tottumus ajan mittaan karttuvat, niin että tulokset paranevat." Tätä ennen hän arvosteli: "Hämeranta on pätevä teatterimies, mutta filmin alalla hän on vielä aloittelija, sen näkee hänen ensimmäisestä elokuvastaan varsin selvästi, vaikkakin - se toki todettakoon - Minä jätän sinut on korkeammalla tasolla kuin Valo-Filmin ensimmäinen luomus [- -]. Koko juttu on tyypillisintä 'tosikertomusta', naiivia, pateettista, arveluttavaa 'romantiikkaa' ja 'kärsimystä', jolla ei ole mitään tekemistä aidon elämän ja taiteen kanssa. Kun lisäksi ohjaaja on käsitellyt aihettaan samanlaatuisessa hengessä, on tuloksena filmitaiteellisesti helppohintainen tuote, joka myöskin teknillisesti on ajastaan auttamattomasti jäljessä niin valokuvaukseen kuin äänitykseenkin nähden."

Turkulaiset lehdetkään eivät löytäneet paljon kiitoksen aihetta. "Ei aivan mahdoton, mutta ei myöskään kehuttava", luonnehti L-a (Uusi Aura 16.5.1944) lopputulosta. "Toivo Hämerannalla on filmisilmää, ja hänellä on sen lisäksi monenlaista muutakin käytännöllistä taitoa ja kykyä. Suuresti ottaen ohjaaja on suoriutunut hyvin. Elokuvassa ei ole epäjohdonmukaisuuksia, huolimattomuuksia eikä mauttomuuksia. Ikävä vain, ettei teknillinen suorituskyky ole vastannut hyviä pyrkimyksiä. Filmi on kokonaisuudessaan epäselvä. Kuvat hämäriä, ääni samoin."

Myös -la (Turun Sanomat 15.5.1944) valitti äänityksen heikkoutta ja arvioi: "Toivo Hämerannan ohjaus tuntui asialliselta, joskaan suurempi vauhdikkuus näytelmän alkuosassa ei olisi ollut haitaksi." H. E. (Åbo Underrättelser 15.5.1944) puolestaan kirjoitti Hämerannan panoksesta: "Som regissör hade han alldeles för sävligt och utdraget tempo och excellerade som skådespelare med vad man kunde kalla de grå tinningarnas charm."

"Jos siitä jotakin jää mieleen, niin sankarittaren Martta Ahon kaunis profiili ja sankarin eräät lämpimät, intensiiviset äänenpainot", ajatteli L-a ja -la kiitti: "Martta Aho on saanut epäkiitollisesta ja värittömästä osastaan irti sen, mitä siitä voi saadakin." "Martta Ahon tumma kauneus pääsi paikka paikoin oikeuksiinsa, mutta hänet oli ohjattu vallan pateettiseen suuntaan", arveli O. V-hl ja lisäsi: "Kerttu Hämeranta ja Valtteri Virmajoki esittivät paikka paikoin oikein herttaisesti nuorta paria."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.