Hallin Janne
Halli's Johnny (englanninkielinen käännösnimi)
Janne Halli (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Hallin Janne
Roland af Hällströmin ohjaama ja salanimellä Viljo Hela käsikirjoittama Hallin Janne (1950) on todelliseen henkilöön pohjautuva draamaelokuva 1800-luvulla eläneestä kestikievarin nuoresta isännästä ja markkinakuninkaasta Hallin Jannesta (Helge Herala). Kiivaana voimamiehenä ja naistensankarina tunnettu Janne hurmaa myös talon Leena-piian (Eeva-Kaarina Volanen) ja Mattilan huushollerska Santran (Rauha Rentola) sydämet. Renki Santtu (Harri Sinijärvi), joka on mustasukkainen Leenasta, yllyttää Jannea ryöstämään postirahat.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||
12 |
||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
Ihmisiä talkoissa: Aune Huikuri, Pertti Huikuri, Toivo Huikuri, Kaija Kopra, Alli Latukka, Eero Moisio, Toini Pietiläinen, Martti Saarteinen, Helmi Sirkkala<br /><br />Ihmisiä käräjätalon pihalla: Pelle Anttonen, Tauno Huikuri, Tuulikki Laaksonen, Martti Latukka, Yrjö Latukka, Hilja Luukkonen, Ritva Markkula, Rauha Montonen, Keijo Mäkinen, Aili Rantanen, Unto Riihinen, Reijo Sintonen, Irma Tamminen, Oskari Valkama, Heikki Virkajärvi, Maisa Virkkunen, Pentti Virkkunen <br /><br />Kirkkokansaa: Laina Eskola, Katri Hietala, Jussi Hännikäinen, Hilja Järvinen, Irma Järvinen, Niilo Järvinen, Bertta Kammonen, Elma Kammonen, Esteri Kurra, Aune Laaksi, Eeva Laaksi, Elina Laaksi, Olavi Laukkanen, Eero Moisio, Pirkko Moisio, Jukka Nylund, Aino Salminen, Hermanni Vakkila, Kaisa Vakkila, Aini Vessari, Pentti Vierinen ,
Ihmisiä talkoissa: Aune Huikuri, Pertti Huikuri, Toivo Huikuri, Kaija Kopra, Alli Latukka, Eero Moisio, Toini Pietiläinen, Martti Saarteinen, Helmi Sirkkala<br /><br />Ihmisiä käräjätalon pihalla: Pelle Anttonen, Tauno Huikuri, Tuulikki Laaksonen, Martti Latukka, Yrjö Latukka, Hilja Luukkonen, Ritva Markkula, Rauha Montonen, Keijo Mäkinen, Aili Rantanen, Unto Riihinen, Reijo Sintonen, Irma Tamminen, Oskari Valkama, Heikki Virkajärvi, Maisa Virkkunen, Pentti Virkkunen <br /><br />Kirkkokansaa: Laina Eskola, Katri Hietala, Jussi Hännikäinen, Hilja Järvinen, Irma Järvinen, Niilo Järvinen, Bertta Kammonen, Elma Kammonen, Esteri Kurra, Aune Laaksi, Eeva Laaksi, Elina Laaksi, Olavi Laukkanen, Eero Moisio, Pirkko Moisio, Jukka Nylund, Aino Salminen, Hermanni Vakkila, Kaisa Vakkila, Aini Vessari, Pentti VierinenHae aiheista |
||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||
14.3. - 15.7.1950 |
||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||
"Hallin Janne on kuin sankarinsa sarkanuttu: harmaa ja karhea, mutta lämmin, luja kotoinen. Se on ansio suomalaisessa elokuvassa", tiivisti E. T-la (Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 10.9.1950) näkemyksensä, joka ei poikennut arvostelujen yleislinjasta. P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 10.9.1950) luonnehti Roland af Hällströmiä psykologisesti ehkä tarkimmaksi suomalaiseksi elokuvaohjaajaksi ja arvioi: "Kuten on ollut ohjaajan tarkoituskin, Hallin Jannesta on muodostunut ennen kaikkea mukaansatempaava, paikoin oikein kiivaaseenkin jännitykseen yltyvä toiminnan ja romanttisten tunnelmain kotimainen kansancocktail, joka vaivattomasti siirtää meidät omaan uhkeannaiiviin balladikehäänsä [- -]." Toteutuksessa nähtiin myös rosoisuutta ja epätasaisuutta: "Hällströmin työ ohjaajana on jossain määrin hapuilevaa ja taiteellisesti levotonta", kirjoitti Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 9.9.1950). "Jonkin kohtauksen Siperian vankileirissä (kapinakohtaus) hän kertoo vauhdikkaasti ja eloisasti, ellen sanoisi kerrassaan taitavasti, mutta vastapainoksi näemme useitakin studiokuvia, joissa elottomuus ja asenteellisuus pistää pahasti silmään. Nämä kohtaukset ovat ristiriidassa sen aidon ja ilmavan tunnelman kanssa mikä vallitsee esim. kuoreveteläisissä ulkokuvissa, jotka myös kuvaaja Esko Töyrin osuutta ajatellen ovat onnistuneita, tunnelmarikkaita ja kauniita." "Kerronnan sävy on kauttaaltaan miellyttävä, karkeutta ja liikaa tunteilua karttava", katsoi J. T-i (Jouko Tyyri, Ylioppilaslehti 15.9.1950), "Mutta kun ohjaajalla [- -] on erinomainen maku, niin hän olisi voinut käyttää sitä rohkeampaan ja täyteläisempään kuvaukseen. Nyt tarina jää ohuesti piirretyksi, värittömäksi; lupaavia kohtauksia sivuutetaan hätäisesti, mielenkiintoisia henkilöitä jätetään luonnoksen asteelle." "Filmen saknar dramatisk kärna och kontur", arvosteli puolestaan H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 13.9.1950). "När Hallin Janne drar till Sibirien, är filmens handlingstoff förbrukat, och senare halvdelen blir lång som tuggummi. Regissören, Roland af Hällström, är mest till sin fördel när hän visar sig från sina mer humoristiska sidor i några älskvärda genrescener från ett marknadstorg i en småstad." "Nuorelle turkulaiselle näyttelijälle Helge Heralalle on nimiosa huomattava voitto", koki Camera (Kauko Peltola, Satakunnan Kansa 17.10.1950). "Hänen eläytymisensä on ihmeen vakuuttava, varsinkin kun ottaa huomioon hänen ensikertalaisuutensa." E. T-la:n mukaan "Helge Herala ei ensi näkemältä vastaa sitä mielikuvaa, mikä laulun perusteella on syntynyt Hallin Jannesta. Mutta elokuvan päätyttyä on myönnettävä, että tämmöisenäkin hänet voi kyllä kuvata." "Kokonaisesitykseltään näyttelijäteko on kaikesta huolimatta niin ehyt, että on lupa uskoa tämän debyytin olevan alkusoittoa kauniille kotimaiselle elokuvauralle", uskoi V-o H. (Kansan Lehti 13.9.1950). - Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan. |
||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||
Fenno-Filmin Hallin Janne liittyi siihen kansanballadielokuvien linjaan, jonka syksyllä 1949 olivat aloittaneet Adams Filmin Rosvo Roope ja Suomi-Filmin Kanavan laidalla ja jota vuoden 1950 puolella Hallin Jannen lisäksi jatkoivat Suomi-Filmin Härmästä poikia kymmenen sekä Suomen Filmiteollisuuden Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta. Suunnitelmana Hallin Janne oli näistä vanhin: kuoreveteläisestä murhamiehestä Juha Mattilasta ja 1867 tapahtuneesta veriteosta kaavailtiin elokuvaa jo vastaperustetussa Väinän Filmissä vuonna 1938. Roland af Hällströmin oli määrä ohjata ja Olavi Gunnarin määrä kuvata elokuva, jonka ensi-illan piti olla pääsiäisenä 1939, Väinän Filmin toisena tuotantona niin ikään af Hällströmin ohjaaman Paimen, piika ja emäntä -elokuvan jälkeen. Suunnitelma raukesi tuolloin, mutta 1950 toteutuneen elokuvan ohjaajana oli edelleenkin Roland af Hällström. Lokakuussa 1938 Uuden Hämeen toimittaja Heikki Jylhä oli puolestaan ehdottanut Eero Alpin samanaiheisen näytelmän filmaamista Suomi-Filmin tuotantopäällikkö Risto Orkolle. Keväällä 1941 oli myös Suomen Filmiteollisuus kiinnostunut aiheesta. T. J. Särkän oli tarkoitus ohjata, Tauno Palon ja Regina Linnanheimon näytellä pääosat. Elokuvakertomuksen olivat tehneet Reino Hirviseppä (R. W. Palmroth) ja Aarne Haapakoski alias Outsider, mutta jatkosodan puhkeaminen kesällä 1941 hautasi tämän suunnitelman. Hallin Jannen lähtökohtana oli tositapaus 1860-luvulta. Juha Heikki Juhanpoika Mattila (s. Kuorevedellä 31.12.1846) apunaan Santeri Maijanpoika (s. Kuorevedellä 4.5.1844) murhasi 1.10.1867 Kuoreveden Hallin Mustalaismäessä postiljooni Mäkelän ja ryösti postilaukun rahat. Kun asiaa oli käsitelty Längelmäen käräjillä ja Turun hovioikeudessa, senaatin oikeusosasto vahvisti 27.1.1869 hovioikeuden molemmille langettaman kuolemantuomion, minkä keisari Aleksanteri II 21.4.1869 silloisen käytännön mukaan muutti elinkautiseksi pakkotyöksi Siperiassa. Kummankaan myöhemmistä vaiheista ei ole varmaa tietoa. Odottaessaan tuomiotaan Hämeenlinnan lääninvankilassa Juha Mattila tiettävästi sepitti itsestään ja kohtalostaan 16-säkeisen laulun. Se ilmestyi ensimmäisen kerran Oskar Henrik Speitsin vuonna 1868 Turussa painattamassa nelisivuisessa vihkosessa Nykyisempiä Nuoren kansan Sulolauluja, jonka ensimmäisen Postin-murhaaja Hallin Janne itse on kirjoittanut ja töistänsä ja elämästänsä kuwaillut. Seuraavana vuonna se ilmestyi kahtena uutena painoksena, Tampereella vihkosessa Kaksi Nuorukaisten Sulo-Laulua, Oulussa vihkossa Uusi Laulu Postin ryäwäristä. Vuonna 1870 Hallin Jannen laulu ilmestyi neljässä arkkiveisuvihkossa, niistä kahdessa huomattavasti laajennettuna, 46-säkeisenä todennäköisesti "Pilli-Hermannin" eli keuruulaisen Herman Saxbergin uudelleen runoilemana. Viimeksi mainitun version pitkänä alaotsikkona oli: "Muistelmia Hallin Jannen elämästä, Joka postin murhasta on Siperiaan tuomittu. Joita hän on osiksi itsekkin vankeudessa ollessaan kokoillut. Hän on ollut yksi hillimätöin nuorukainen, niinkuin se näyttää tästä hänen laulustaan. Hän on käynyt kestillä paikasta toiseen ja harjoittanut korttipeliä, joka monen nuoren ihmisen elämän turmelee ja johdattaa onnettomuuteen." Vuonna 1920 Eero Alpi kirjoitti aiheen pohjalta kolminäytöksisen näytelmän, jonka kantaesitys tapahtui Porin Teatteritalossa 4.5.1917, esittäjänä kirjailijan teatteriseurue. Näytelmä oli omana aikanaan varsin suosittu ja ahkerasti esitetty. Aihepiiriin palasi myös Olga Vuolle vuonna 1923 julkaistussa romaanissaan Hallin Janne. Hallin Jannen käsikirjoituksen laati ohjaaja itse Viljo Helan salanimellä. Samalla tapahtumat laventuivat käsittämään myös Jannen pakkotyöajan Siperiassa sekä hänen paluunsa Suomeen. Elokuva-Aitassa 16/1950 af Hällström kertoi käsikirjoituksensa taustoista seuraavaa: "Jannesta on olemassa Eero Alpin näytelmä ja Olga Vuolteen romaani, mutta elokuvakäsikirjoituksella ei ole niiden kanssa mitään tekemistä. Viljo Helan käsikirjoitus pohjautuu kansantietouteen ja oikeuden pöytäkirjoihin. Siinä on pyritty selittämään Jannen tarina pohjiaan myöten, onpa pohdittu hänen loppuvaiheitaankin." Kuorevedellä paikallistutkimusta tehneen Veijo Pietiläisen mukaan elokuvasta löytyy yhtymäkohtia Vuolteen romaaniin aina repliikkejä myöten. Olavi Virta laulaa elokuvassa arkkiveisua muutaman säkeen verran, ja julisteeseen on liitetty kahdeksan säkeistön sanat. Jannen rooliin koekuvattiin Erkki Viljosta ja siihen harkittiin myös Tauno Paloa, mutta lopulta osassa debytoi Turun kaupunginteatterin näyttelijä Helge Herala. Naispääosaan koekuvattiin vaaleahiuksiseksi muunnettua Leena Häkistä. Hallin Janne jäi pian Tukholmaan muuttaneen Laila Jokimon (1921-1988) viimeiseksi elokuvaksi. Elokuvan ohjausassistentti-kuvaussihteeri Jaakko Kuusisto esiintyi näyttelijänä nimellä Jukka Kuusisto. Sekä lavastaja Ensio Suomiselle että äänittäjä Tuomo Kattilakoskelle Hallin Janne oli ensimmäinen elokuvatyö kuvausryhmän jäseninä. Hallin Jannea kuvattiin maaliskuusta 1950 heinäkuun puolenväliin, studiojaksot otettiin keväällä. Kuvaukset viivästyivät sateiden vuoksi kymmenellä päivällä ja menivät osittain päällekkäin Ratavartijan kauniin Inkerin kuvausten kanssa. Kohtauksessa, jossa vankijono lähestyy Siperiassa leirialuetta, on kuvaaja Esko Töyri käyttänyt ensimmäisen kerran Suomessa trikkikuvausta, ns. mattetekniikkaa joka oli käytössä mm. Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Leirin rakennukset on maalattu lasilevylle ja kuva yhdistetty elokuvakameran ottamiin kuviin - otokseen on tosin jäänyt perspektiivivirhe. Elokuvassa vangeille syötettävät rotat kerrottiin ammutun yöllä ravintola Fennian pihalla. Jannen voimannäytteenä nostama kivi oli puuta, lavastemies Kosti Aaltosen suunnittelema. Jannen ja Santun saapumista markkinatorille on täydennetty kahdella otoksella, jotka ovat peräisin Teuvo Tulion elokuvan Intohimon vallassa (1947) markkinakohtauksesta - kuvassa vilahtavat Kullervo Kalske ja Regina Linnanheimo. Kuoreveden kuvauksissa pyrittiin autenttisiin näkymiin, esimerkiksi Ylä-Kolhin talo on sama, jossa Janne pidätettiin. Heinäkuun kuvausten aikana vietettiin Kuorevedellä kruunuhäitä, joiden yhteydessä paikallinen kuvaaja Matti Savo taltioi myös elokuvan tekoa 16 mm:n kameralla. Kuvaajan assistentti Esko Nurmisen mukaan ajoa hevosrattailla läpi portin jouduttiin harjoittelemaan moneen kertaan, ennen kuin hevonen uskaltautui ryntäämään päin porttia. Hallin Jannen kantaesitys oli 1.9.1950 Kuoreveden Korpi-Elossa, kutsuvierasnäytös järjestettiin päivää aikaisemmin. Yleisömenestys teatterikierroksella oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien selvästi vuoden keskitasoa heikompi, ja tappiota tuli runsaat 1,5 miljoonaa markkaa. Elokuvan traileri ei ole säilynyt. Hallin Janne jäi vuonna 1942 perustetun Fenno-Filmin viimeiseksi elokuvaksi: keväällä 1950 Fenno-Filmin ja Adams Filmin tuotanto-osastot yhdistettiin uudeksi Fennada-Filmi Oy:ksi. Fenno-Filmi tuotti vuosina 1943-1950 kaikkiaan 18 kokoillan näytelmäelokuvaa. - Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila (2021) Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta. |
||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Tapio Ilomäki Orkesteri (off, alkutekstit), 2' 25". 2. Hallin Janne Säv. ja san. trad. 1) Es. Olavi Virta, laulu ja viulu (playback, viulusäestys), 0' 55". 2) Olavi Virta, laulu, viulusäestys (off), kahteen otteeseen, yht. 4' 20". 3. Loppumusiikki Säv. ja sov. Tapio Ilomäki Orkesteri (off, lopputekstit), 1' 40". Huomautuksia: Alkumusiikin pääteemana on Hallin Janne. Kansanlaulu Hallin Janne on Jannen teema, taustamusiikin perusaihe. Arkkiveisusta on mm. seuraava levytys: Hallin Janne (kansanballadi, sov. Aapo Similä), esittää Aapo Similä, säest. Paul Salminen, kantele; Odeon A 228075, 1929. Ruoskimiskohtauksessa soitetaan neljällä sotilasrummulla (playback), kahteen kertaan, yht. 1' 05". Siperia-jaksojen musiikissa on yhtymäkohtia Ilomäen elokuvamusiikkiin Noita palaa elämään (1952). - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta. |
||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||
Markkinatorijaksoa täydennettiin kahdella otoksella, jotka ovat Teuvo Tulion elokuvasta Intohimon vallassa (1947) markkinakohtauksesta. Otoksissa vilahtavat näyttelijät Kullervo Kalske ja Regina Linnanheimo. - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta. |
||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kieli | ||||||||||||||
suomi |