Moottoriveneet kuljettavat kaupunkilaisia viikonlopun viettoon Telttaniemen leirialueelle. Heidän joukossaan ovat Siiri, hänen ikääntynyt ja rampa aviomiehensä Bertel sekä nuori työläinen Usko. Illalla Usko pyytää Siiriä tanssimaan, mutta tämä kieltäytyy kohteliaasti. Sunnuntaina Usko juopottelee, uhoaa ja haastaa riitaa. Maanantaiaamuna hän päättää pitää vapaapäivän ja jää telttaan nukkumaan muiden lähtiessä työhön. Herättyään Usko saa selville, että paikalle on jäänyt myös Siiri, jota hän menee tapaamaan sillä verukkeella, ettei saa keitetyksi aamukahviaan tulitikkujen loputtua. Siiri sanoo jääneensä, koska oli luullut saavansa olla yksin. Seuraavan kerran Usko ja Siiri tapaavat kävelyretken merkeissä. Siiri kertoo avioliittonsa kestäneen neljä vuotta ja olevansa hyvin onnellinen. Hän puhuu ihaillen miehestään, joka on ammatissaan arvostettu faktori ja harrastaa musiikkia ja filosofiaa. Usko myötäilee ja väittää itse Sibeliuksen kiinnittäneen huomiota hänen omiin viulistin kykyihinsä.
Illalla Usko tapaa Siirin istumassa rannalla. Siiri antaa Uskon syleillä itseään ja kantaa itsensä telttaan, missä he viettävät yön yhdessä. Seuraavana päivänä Siiri käy kaupungissa estääkseen ystävätärtä saapumasta sovittuun tapaan paikalle. Myös Usko käy kaupungissa ostoksilla ja ilmoittamassa, ettei tule koko viikolla töihin. Illalla Usko ja Siiri juhlivat syöden ja juoden. Usko antaa Siirille ostamansa sormuksen.
Päivät kuluvat kisaillen, uiden ja kalastellen. Viikon lähestyessä loppuaan synkät tunnelmat ja onnettomuuden enteet valtaavat alaa. Eräänä yönä Usko havahtuu Siirin itkuun: tämä selittää, ettei voi jättää miestään ja mennä naimisiin Uskon kanssa. Lauantaina Usko ja Siiri hyvästelevät toisensa apeissa tunnelmissa. Usko ei huoli lahjoittamaansa sormusta takaisin, vaan heittää sen veteen.
Illalla leirialue täyttyy jälleen ihmisistä, musiikista, tanssista. Usko seuraa sivusta, kun Siiri vastaanottaa miehensä. Seuraavana päivänä Usko tutustuu lähemmin Berteliin, saa kutsun kahville ja hyväksyy sen Siirin vaivaantuneesta läsnäolosta huolimatta. Bertel puhuu avomielisesti itsestään ja elämästään Siirin kanssa, filosofiastaan, jonka mukaan paha kohdistuu aina tekijään itseensä, ja että on parempi antaa anteeksi kuin vihata. Usko hakee viinasta rohkaisua ja liittyy meluavien ja juopuneiden toveriensa seuraan. Illalla Usko pyytää Siirin tanssiin ja saa luvan. Tämän jälkeen hän tunnustaa Bertelille suhteensa Siiriin ja vetoaa miehen puheeseen anteeksiannosta. Bertel syöksyy rantaan, jonne pian kerääntyy ihmisiä: Bertel on ampunut itsensä lainaamallaan pistoolilla. Siiri lähtee miehensä ruumiin kanssa kaupunkiin, Usko jää rantakalliolle yksin syyllisyytensä kanssa.
- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan. |
Aiheet |
|
|
Lehdistöarviot |
"Sininen viikko osoittaa Kassilan ohjaajana edelleen kehittyvän hyvään suuntaan, mutta paljastaa samalla entistä armottomammin hänen ilmeiset heikkoutensa käsikirjoitusten tekijänä", totesi L. N-rg (Uusi Suomi 28.2.1954). Samantapaiseen tulokseen päätyivät muutkin kriitikot.
Käsikirjoituksen puutteita arvioi muun muassa Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 6/1954). "Tutustuminen Jarl Hemmerin novelliin osoitti, että Kassila on aika tarkasti seurannut sen kertomaa. Mutta Hemmerin novelli on siitä vaikea kuvattavaksi, että siinä tapahtuu sisäisesti niin paljon, että sitä on vaikea ilmentää harvasäkeisen ulkonaisen tapahtumien kulun puitteissa." Ylioppilaslehden (5.3.1954) PaLa (Pekka Lounela) löysi aiheenvalinnasta hyviäkin puolia: "Sininen viikko on aluevaltaus: se kajoaa vakavasti ja tendenssittömästi kaupunkilaistyöväestön elämään ja elintapoihin."
Paula Talaskivi (Helsigin Sanomat 28.2.1954) kaipasi Matti Kassilan ohjaukseen inhimillistä kosketusta. Hän huomautti: "Yleensäkin toivoisi hänen kiinnostuvan ja oppivan ihmisestä enemmän kuin tyypeistä ja toiminnoista." "Speakerin käyttäminen silloin kun on paremmat mahdollisuudet puhua sama asia kuvin on yleisön filmillisen käsityskyvyn aliarvioimista", kirjoitti JuHo (Jukka Holopainen, Suomen Sosialidemokraatti 28.2.1954). PaLa kuitenkin havaitsi yleisohjauksen joustavaksi, harkituksi ja rytmikkääksi. Myös Jussi Montosen (Ilta-Sanomat 5.3.1954) mielestä Kassila loi erotiikan tuntua miljöövälähdysten ja kuvarytmin avulla.
"Pahinta on, että aikamoisen hyvin näyttelevän (paitsi lopussa) Matti Oraviston ja sorean, mutta sekä tyypiltään väärän että pintapuolisen ja liian useasti nyreäilmeisen Gunvor Sandqvistin kesken ei tunnu syntyvän sitä kiihkeästi eroottista atmosfääriä [- -]", arvioi Talaskivi. G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 28.2.1954) piti Gunvor Sandqvistia osaansa liian eksoottisena. JuHo taas osoitti ymmärtämystä pääosien esittäjiä kohtaan: "Ei heissä oikeastaan ole muuta vikaa kuin että ilmaisuasteikosta puuttuvat molemmat äärilukemat: kyyneleet ja vallaton kujeilu."
Vapaan Sanan (28.2.1954) P. B. antoi tunnustusta elokuvan visuaalisuudelle: "Kuvaaja Osmo Harkimo on tehnyt hyvää työtä, rikkaita kuvakompositioita, liikettä kamerassa ja kuvassa, tunnelmaa luonnonkuvauksessa."
- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan. |
Musiikki |
1. Kaksoiskotkan alla Säv. J.E. Wagner Es. Helsingin Työväenyhdistyksen torviseitsikko (playback), kahteen kertaan, yht. 3' 41".
2. Some of These Days Säv. S. Brooks 1) Es. HTY:n seitsikko (playback), 2' 19". 2) Es. Matti Oravisto, hyräily (100 %), 0' 15".
3. Soir de pluie Säv. Alstone - S. Bessière Es. HTY:n seitsikko (playback), 0' 55".
4. Häämarssi Säv. Toivo Kuula Viihdeorkesteri (off), kahteen kertaan, 0' 20".
5. Yli aaltojen Säv. Juventino Rosas Es. Gunvor Sandkvist, hyräily (100 %), 0' 15".
6. Tacka vet, gubben far Säv. Bert Carsten Nordlander HTY:n seitsikko (off), 0' 39".
7. La Cumparsita Säv. G. H. Matos Rodrigues Es. HTY:n seitsikko (playback), 1' 20".
8. Jag är ute säv. Jules Sylvain Es. HTY:n seitsikko (playback), 1' 17".
9. I Love You, Song Säv. Guy Bontempelli Es. HTY:n seitsikko (playback), 2' 01".
- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan. |