”Veikko Aaltonen on tehnyt Juoksuhaudantiestä oman versionsa, jonka riman kokenut ja ammattitaitoinen ohjaaja on asettanut sangen korkealle. Ja yli on päästy: filmi on tiheätunnelmainen, puhutteleva ja tasapainoinen kokonaisuus”, kiitti Hannu Massinen (Etelä-Suomen Sanomat 28.8.2004), jonka mielestä ”Hotakaisen romaanista valmistunut elokuva on ehjä ja mielenkiintoinen teos, omilla ehdoillaan kirjasta itsenäiseksi filmiksi muovautunut työ. Vaikka Aaltonen on käsikirjoituksessaan pysytellyt päällisin puolin romaanin linjoilla, ovat painotukset ja elokuvalliset ratkaisut muuttaneet tragikomedian ilmettä reilusti vakavampaan suuntaan.”

Myös Jussi U. Pellonpäälle (Forssan Lehti 27.8.2004) kyseessä oli ”yksi vuoden parhaista kotimaisista elokuvista. Todentuntuinen ja eletyn makuinen kuvaelma miehestä, jonka on tehtävä mitä miehen on tehtävä, maksoi mitä maksoi. [- -] Juoksuhaudantie on tärkeä elokuva. Traaginen sekä aito, koominenkin tavallaan mutta ennen kaikkea sydänjuuria myöten koskettava kuvaus tapahtumaketjusta, joka voi olla totta ihan joka ikinen päivä. [- -] Hotakaisen taidokkaan lähdeteoksen toimiessa hyvänä katalyyttina elokuva onnistuu koskettamaan pintaa syvemmältä. Ajatuksekas, realistinen ja karulla tavalla kauniskin kertomus, jota voi pitää teeskentelemättömän rehellisenä kunnianosoituksena niin sotaveteraaneille kuin nykyaikaiselle suomalaiselle miehelle.”

”Suuria odotuksia on vaikea täyttää”, pettyi Tarmo Poussu (Ilta-Sanomat 27.8.2004). ”Juoksuhaudantie on kiitettävän itsenäinen ja teemoiltaan kunnianhimoinen elokuvatyö, mutta Hotakaisen romaanin lukeneille se on melkein väistämättä pettymys. Ei niinkään elokuvalle aina välttämättömän karsimisen tai paikoin rohkean romaanista irrottautumisen vuoksi, vaan siksi, että elokuva ei tavoita Hotakaisen romaanille ominaista kepeyden ja kipeyden yhdistelmää tai sisäisen rytminsä vastustamattomasti eteenpäin piiskaavaa kerrontaa. [- -] Ongelmat ovat käsikirjoituksen ja ohjauksen painotuksissa. Matin liukuminen hulluuden rajoille ei elokuvassa vakuuta samalla tavalla kuin kirjassa. Kerrontaa pätkivät parodiset välikkeet pikemminkin rikkovat kuin tukevat tarinaa. Elokuvan loppu on ylivedetyn pateettinen.”

Raimo Turunen (Karjalainen 27.8.2004) pohti elokuvan psykologisia ulottuvuuksia. ”Freudilaisessa metafysiikassa talo on minuuden symboli, ja tätä ominaisuutta elokuva suorastaan tähdentää. Elokuva jaksottuu talonrakentamisen vaiheiden mukaisesti. Kunkin vaiheen kriittisiä kohtia korostetaan ja niistä voi vetää vertauskuvan mielen ja itseymmärryksen rakentumisen periaatteisiin. Juoksuhaudantiessä on sosiodraamaksi poikkeuksellinen imu ja intensiteetti. Se ei synny niinkään dramaattisista ulkoisista tapahtumista kuin miehen mielen liikkeistä, jotka ovat ymmärrettäviä mutta eivät ennakoitavia.”

”Naisen mieli ja toiminnan motiivit sen sijaan jäävät käsittämättömiksi”, koki Turunen. ”Hänen sairauskertomuksensa ymmärtäminen vaatisi oman elokuvansa, sillä tässä nainen näyttäytyy miestään piinaavana, ystävättäristään riippuvaisena ja lapselleen räyhäävänä neurootikkona ellei peräti psykopaattina.” J. K. Leinosen (Lapin Kansa 31.8.2004) mielestä ”Juoksuhaudantie on itse asiassa miehen hätähuuto sille, että naiset – ja miehet – ymmärtäisivät paremmin sukupuoliroolien merkityksen. Se ei ole sovinistinen kannanotto, vaan se haluaa pikemminkin puolustaa niitä arvoja, jotka ovat ennen pitäneet perheet yhdessä.”

”Aaltonen ratsastaa Hotakaisen tragikomedialla varsin taidokkaasti nimenomaan hyvään näyttelijätyöhön nojautuen”, kiitti Reijo Noukka (Aamulehti 27.8.2004) roolitusta. ”Se että elokuvaperhettä näyttelee tosielämän perhe [- -] on ollut tae sille, että tämä tiimi on rooleissaan uskottava – kuin tositeeveessä. Samoin Kari Väänänen on kokenut kettu Jarmo Kesämaan mainiossa roolissa asunnonvälittäjänä, joka filosofoi alansa ongelmista kuin keskiluokan Konsta Pylkkänen. Päähenkilöitä tukevat hyvät sivuroolitulkinnat, erityisesti Eeva Litmanen vanhempana konstaapelina ja Esko Pesonen sotaveteraani Oksasen tärkeässä loppupuolen roolissa. Eila Roineellekin on suotu pieni edesmenneen Martan rooli, joka tuo filmiin oman säväyksensä.”