Haku

Minä ja mieheni morsian

Min man har en fästmö (ruotsinkielinen nimi)
Me and My Husband's Fiancée (englanninkielinen käännösnimi)
Moi et la fiancée de mon mari (ranskankielinen käännösnimi)
Ich und die Braut meines Mannes (saksankielinen käännösnimi)
Miehelläni on morsian (työnimi)
Mieheni morsian (työnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Minä ja mieheni morsian

Valentin Vaalan ohjaama romanttinen komedia Minä ja mieheni morsian (1955) on uudelleenfilmatisointi Vaalan aikaisemmasta ohjauksesta Mieheke (1936). Tukkuliikkeen sihteerin paikan vuoksi siviilisäätynsä valehdellut Tuulikki Tenho (Ruth Johansson) joutuu teeskentelemään, että hän on naimisissa vasta tapaamansa arkkitehdin Yrjö Aaltosen (Erkki Viljos) kanssa. Pariskunnan välille alkaa syttyä romanssi, kun paljastuu, että Yrjö on jo kihloissa ulkomailta Suomeen palaavan tanssijatar Virva Liekin (Leila Lampi) kanssa.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Ruth Johansson, Tuulikki Tenho
Leila Lampi, Virva Liekki alias Mari-Loviisa Pelkonen
Emma Väänänen, Hanna Perttula
Erkki Viljos, arkkitehti Yrjö Aaltonen
Reino Valkama, johtaja Antti Perttula
Aku Korhonen, Eemeli Perttula
Kurt Ingvall, Tarmo Perttula
Oiva Sala, Pierre, manageri
Helmi Lehosti, taloudenhoitajatar Kyllönen
Leo Riuttu, Finlandia-Filmin johtaja Ormas
Pentti Iivonen, laulusolisti
Erkki Ojanen, kahvilan vahtimestari
Inga Laukka, filmisihteeri
Einari Ketola, laulaja taiteilijakerholla
Saara Ranin, Madame, Virva Liekin seuraneiti
Pirkko Karppi, lelukaupan myyjätär
Sven Relander, hovimestari
Börje Idman, portieri
Mauno Hyvönen, huoltoaseman päivystäjä
Pilvikki Schreck, sihteerin paikanhakija
Kreditoimattomat näyttelijät
Laila Rihte, puhelinkeskuksen hoitaja
Varma Lahtinen, vihainen nainen
Paavo Honkamäki, huumorintajuinen mies
Helvi Aunio, ikäneitokonttoristi
Kerttu Pälvi, ikäneitokonttoristi
Anton Soini, vahtimestari
Armas Jokio, muusikko
Atte Hovimaa, muusikko
Harry Lewing, elokuvaaja
Eeva Aroheimo, Finlandia-Filmin johtajan sihteeri
Muut tekijät
Risto Orko, tuotanto
Usko Kemppi, käsikirjoittaja
Valentin Vaala, käsikirjoittaja
Eino Heino, kuvaaja
Urho Jäntti, äänittäjä
Usko Kemppi, musiikki
Kaarlo Valkama, musiikki (musiikin sovitus)
Erkki Siitonen, lavastaja
Salme Rossi, naamiointi
Eero Etrock, assistentti (kamera-assistentti)
Pertti Nyberg, assistentti (kamera-assistentti)
Heikki Laakkonen, assistentti (äänitysassistentti)
Veikko Äikäs, järjestäjä
Jaakko Kuusisto, kuvaussihteeri
Siviä Friskberg, kampaukset
Suomi-Filmi Oy, levittäjä
Suomi-Filmi Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
Kreditoimattomat
Valentin Vaala, leikkaaja
Eino Räisänen, studiopäällikkö
Usko Kemppi, laulujen sanat
Anna-Liisa Pyykkö, muusikko (laulu)
Leila Lampi, muusikko (laulu)
Einari Ketola, muusikko (laulu)
Pentti Iivonen, muusikko (laulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
22 082 084 mk
Julkaistu
1955
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
24.03.1955
Ensi-iltapaikat
Lahti: Ritz
Filmikopioiden määrä
10
Muut näytökset
  • 25.03.1955 Helsinki: Kaleva, Ritz; Tampere: Kino-Palatsi; Turku: Kino-Palatsi ensi-iltakierros
  • 27.03.1955 Pori: Kino-Palatsi; Vaasa: Ritz ensi-iltakierros
  • 10.04.1955 Kuopio: Scala ensi-iltakierros
  • 29.04.1955 Jyväskylä: Jyväs-Kino ensi-iltakierros
  • 10.07.1955 Oulu: Rio ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 02.12.1968 MTV1 Katsojia: 1 490 000
  • 26.03.1980 MTV2 Katsojia: 1 829 000
  • 13.03.1990 YLE TV1
  • 21.05.2003 YLE TV1
  • 08.08.2006 YLE TV2
  • 19.06.2009 YleTeema
  • 20.06.2009 YleTeema
  • 17.07.2009 YleTeema
  • 05.07.2011 YLE TV2
  • 10.12.2013 YLE TV1
  • 05.06.2014 YLE TV1
  • 27.07.2016 Yle TV1
  • 28.12.2017 Yle TV1
  • 15.03.2019 Yle TV1
  • 30.12.2020 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Helsinki: Töölö, ravintola Kaivohuoneen edusta, Malmin lentoasema, Munkkiniemenranta

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Sisäkuvat

Helsinki: Munkkisaaren studiot

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Studiot

Helsinki: Munkkisaaren studiot

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Kuvausaika
Syksy 1954
Sisältöseloste

Tuulikki Tenho hakee sihteerin paikkaa Perttulan tukkuliikkeestä. Käytännössä valinnan hoitaa "johtokunta" eli johtaja Antti Perttulan vaimo. Tuulikki saa tästä vihjeen Perttulan pojalta Tarmolta, johon hän törmää ulko-ovella ja joka sanoo, että paikan saadakseen naisen on parasta olla naimisissa. Tuulikki noudattaa neuvoa ja saa paikan, mutta rouva Perttula haluaa nähdä aviomiehen, joka lähettää vaimonsa työnhakuun ollessaan itse työttömänä niin kuin Tuulikki on joutunut selittämään.

Tuulikki ei keksi muuta kuin mennä vastapäiseen ravintolaan, jossa Tarmo istuu ystävänsä, arkkitehti Yrjö Aaltosen kanssa. Tarmon kieltäydyttyä kunniasta Tuulikki joutuu rouva Perttulan läsnäollessa valitsemaan "aviomiehekseen" Yrjön, joka mukautuu juoneen ja haluaa Tuulikin vastusteluista huolimatta jatkaa tuttavuussuhdetta. Se onnistuu, kun Tuulikki joutuu esittämään vaimoa rouva Perttulan läsnäollessa ja samalla torjumaan Tarmon lähentymisyrityksiä. Erään ravintolaillan päätteeksi he pakenevat Tarmoa kuutamoajelulle, jolloin Yrjö auton rikkoutumisen varjolla saa houkutelluksi Tuulikin maaseutuasuntoonsa. Yön kuluessa Tuulikki sulaa: molemmat tunnustavat rakkautensa.

Aamulla Yrjö saa kuulla taloudenhoitajattareltaan, että hänen varsinainen morsiamensa, kuuluisa tanssijatar Virva Liekki saapuu aamukoneella. Lentokentällä Virva kuitenkin hylkää nopeasti Yrjön ihailijoidensa ja lehtiväen hyväksi; Virvalle aiotun lounaan Yrjö tarjoaa Tuulikille. Rouva Perttula näkee lehtikuvasta Yrjön ja Virvan tervetuliaissuudelman ja kauhistuu Tuulikin "aviomiehen" petollisuutta. Tuulikki keksii selittää, että Virva on Yrjön sisar. Tällöin rouva Perttula saa idean, että Virva olisi kutsuttava esiintymään yhtiön 50-vuotisjuhliin, jotka ovat pian edessä. Yrjön avustuksella Tuulikki ja Tarmo saavat Virvan suostumuksen, mutta Tuulikki ei paljasta Yrjölle tietävänsä tämän kihlauksesta eikä Yrjökään onnistu puhumaan välejään selviksi kiireisen Virvan kanssa.

Virva ja johtaja Antti Perttula tapaavat Finlandia-Filmin konttorissa, jossa edellisen on määrä sopia koefilmauksesta, jälkimmäisen juhlapäivänsä kuvauksesta. Virva erehtyy pitämään Anttia elokuvayhtiön johtajana eikä mies korjaa väärinkäsitystä, sillä tilanne kehittyy suotuisaksi ja johtaa yhteiseen illalliseen taiteilijakerholla, jossa Virvalla on esiintyminen. Siellä he törmäävät Antin kuopiolaiseen veljeen Eemeliin, joka on asioimassa Helsingissä ja paljastuu Virvan hyväksi tuttavaksi. Virvakin osoittautuu savolaiseksi: tittelit heitetään pois yhteisen ilonpidon tunnelmissa, samalla kun Antti vannottaa Eemelin vaiteliaaksi rouva Perttulan edessä.

Seuraavan illan juhlassa rouva Perttula yllättää Antin ilmoittamalla, että Virva saapuu tilaisuuteen tähtiesiintyjäksi. Antti ja Yrjö huomaavat, että heillä molemmilla on omat syynsä karata: he yrittävät mutta eivät onnistu. Antti piiloutuu huoneeseen, jonne Virva saavuttuaan johdatetaan vaihtamaan vaatteita. Tällä välin Tuulikki juonii Tarmon suutelemaan itseään niin, että rouva Perttula ja Yrjö näkevät heidät.

Yrjö ja Tuulikki selvittävät välinsä ja tekevät sovinnon, mutta kauhistunut rouva Perttula menee entistä enemmän pois tolaltaan yllättäessään Antin Virvan pukuhuoneesta. Kaikkien asianosaisten läsnäollessa Yrjön ja Antin salat saatetaan julki; lisäksi Eemeli paljastaa toimineensa Virvan, savolaisen naapurintytön, suojelijana ja maksaneensa tämän koulutuksen. Sovinto syntyy, juhla jatkuu Virvan esiintymisen ja yhteisymmärryksen merkeissä. Yrjö vie Tuulikin kotiinsa virallisena morsiamena.

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 28.3.1955): "Valentin Vaalan elokuvien aiheenvalinnassa on viime vuosina pyrkinyt olemaan elämän vierautta, todellisuudesta pakoa siinä määrin, että hänen elokuviensa tunnelma jää kalseaksi ja eteeriseksi. Tällainen elokuva on myös Minä ja mieheni morsian, jonka puolivillainen seurapiiriympäristö on tyhjää täynnä - lukuunottamatta rahaa, jota se myös on täynnä. Tästä seurasta puuttuu kokonaan kotoisuus ja sydämellisyys."

Nevalaisen arvio sai tukea muilta kirjoittajilta. "Useimmat henkilöt jäävät vaille sitä taustaa ja pohjaa, kotiaan ja asuntoaan, mitä vasten nähtynä oikein vasta heihin tutustuisimme", totesi Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 27.3.1955). Myös Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 7/1955) puuttui asiaan. "Tämä teatterimaisesti tapahtumapaikkojen keskittäminen on muuten oikein pysyvä vaiva kotimaisessa elokuvassa. [- -]. Pienissä tarkasti havaituissa ja herkästi kuvatuissa miljöönäkymissähän on aivan herkullisesti tulkitseva ja kertova voima. Olemme nähneet sen ulkolaisissa elokuvissa, miksei sellainen taitaja kuin Vaala vaivaudu tälle tielle?" Kivitie kyseli.

Käsikirjoituksen ja ohjauksen komediallisuus herätti monenlaisia mielipiteitä. "Vaikka elokuvassa nauretaankin diivoille ja johtajien rouville, filmi ei ole silti mikään satiiri, eikä myös ole sellaisenaan mikään hyvä komedia. Siitä puuttuu tarkoitus", huomautti T. S-o (Tomira Savtschenko, Työkansan Sanomat 27.3.1955). "Flere scener är roliga, det är situationskomik, effektfullt och rutinerat utformad", kirjoitti puolestaan B. P. (Bengt Pihström, Nya Pressen 26.3.1955). "Skildringen av det merkantila societetsparet är också i övrigt roande, speciellt är hustrun tagen på kornet med sitt nationella patos och sin välklädda puritanism. Här är filmen roligast, därför att den här är mest nationell", mainitsi G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 27.3.1955).

Yleisesti Vaalan ohjaus todettiin ammattimaisen rutinoiduksi, mutta persoonattomaksi. Myös kuvaus sai samantapaisia arvioita. Juha Nevalainen olisi suonut kuvaaja Eino Heinolle enemmän "aikaa ja harkintaa taiteellisen detaljityön synnyttämiseen". Mielipiteet näyttelijöistä hajaantuivat jonkin verran. Leo Nordberg (Uusi Suomi 27.3.1955) piti henkilövalintaa epäonnistuneena. Hänen mukaansa elokuvassa oli "ehdottomasti liian monta heikosti suullisen sanottavansa hallitsevaa henkilöä". "Komedian esittäminen nautittavasti edellyttää tottuneita ja taitavia näyttelijöitä, mutta juuri niitä puuttuu päätehtävistä [- -]", huomautti myös O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 28.3.1955). Talaskivi katsoi Ruth Johanssonin ja Leila Lammen elokuvan tärkeimmiksi valteiksi ja ihasteli erityisesti Lammen uskallusta jopa satiiriin.

T. S-o havaitsi Erkki Viljoksen liian kaavamaiseksi salonkisankarin osaansa. Usko Kempin ja Kaarlo Valkaman iskelmät arvioi Paula Talaskivi rytmikkäiksi, mutta liian äiteliksi sanoituksiltaan. Nordbergin mielestä musiikki soi konemaisesti ja se esitettiin heikosti.

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Taustaa

Suomi-Filmin näytelmäelokuvatuotannossa oli 1950-luvun puolivälin jälkeen havaittavissa kaksi päälinjaa: toisaalta vanhojen aiheiden uudelleenfilmaus, toisaalta sota-aikaan ja sen jälkiseurauksiin liittyvien teemojen käsitteleminen.

Minä ja mieheni morsian (1955) kuuluu edelliseen ryhmään. Lähtökohtana oli yhtiön tuottama ja Valentin Vaalan ohjaama komedia Mieheke (1936), joka oli aikoinaan ollut kohtalainen yleisömenestys.

Roolinimet on uudessa versiossa vaihdettu lähes kauttaaltaan. Tukkuliikkeen omistaja Markkulasta ja hänen perheestään on tullut Perttuloita, Virma Suokumasta Virva Liekki, Irmeli Venes on vaihtunut Tuulikki Tenhoksi ja Reino Lahtinen Yrjö Aaltoseksi. Viimeksi mainittu on sisäpiirin pila, joka viittaa Suomi-Filmin lyhytkuvaosaston samannimiseen, hieman originelliin kuvaajaan ja ohjaajaan. Vuoden 1936 versio sisälsi kohtauksen Suomi-Filmin studiolta, missä Risto Orko esitti itseään. Vuoden 1955 versiossa Suomi-Filmi on vaihtunut Finlandia-Filmiksi ja yhtiön johtaja Ormakseksi, jota näyttelee Leo Riuttu. Ormaksen sihteerinä näyttelee Risto Orkon tuolloinen sihteeri Eeva Aroheimo.

Leila Lampi oli vuonna 1950 esiintynyt Fernandelin vastanäyttelijänä ranskalaisessa komediassa Boniface somnambule. Minä ja mieheni morsian jäi hänen ainoaksi roolikseen suomalaisessa elokuvassa.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Musiikki

1. Elämä on seikkailua
Säv. Usko Kemppi, san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
1) Es. Pentti Iivonen, laulu, ja viihdeorkesteri (playback), 1' 10".
2) Es. Ruth Johansson ja Erkki Viljos, laulu, ja viihdeorkesteri (playback/ Anna-Liisa Pyykkö), kahteen kertaan, yht. 1' 14".
3) Es. Leila Lampi, laulu, viihdeorkesteri (playback), 1' 12".
Levytys:
Anna-Liisa Pyykkö ja Triola-orkesteri; Triola T-4157, 1954.


2. "Minä odotin niin kauan - -"
Säv. ja san. tuntematon
Es. Paavo Honkamäki, laulu (100 %), 0' 05".


3. Yllämme hiljaisuus
Säv. Usko Kemppi, san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
Es. Ruth Johansson, laulu ja Erkki Viljos, piano ja laulu (playback/ Anna-Liisa Pyykkö), 1 '09"
Levytys:
Anna-Liisa Pyykkö ja Triola-orkesteri; Triola T-4157, 1954.


4. "Taikauskoinen ken meist' ei ois', vaik' ei sitä myöntäiskään - - "
Säv. Usko Kemppi, san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
Es. Ruth Johansson ja Erkki Viljos, laulu, ja viihdeorkesteri (playback/ Anna-Liisa Pyykkö), 1' 19".


5. "Olé - olé, torero, pitää olla tulta, verta - -"
Säv. Usko Kemppi, san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
Es. Leila Lampi, laulu ja kastanjetit, ja tanssiyhtye (playback), 0' 30".


6. Leikkikalu Pariisista
Säv. ja san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
Es. Leila Lampi, laulu, ja tanssiyhtye (playback), 1' 31".
Levytys:
Leila Lampi; Triola T-4158,
1954.


7. Meidän talon jenkka
Säv. ja san. Usko Kemppi, sov. Kaarlo Valkama
Es. Einari Ketola, laulu, ja tanssiyhtye (playback), 0' 50".
Levytys:
Einari Ketola; Triola T-4158, 1954.

Huomautuksia:
Elämä on seikkailua ja Leikkikalu Pariisista teemat soivat taustana.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
5532
Tarkastuspäivä
10.03.1955
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2450 m
Veroluokka
15 %
Ikäraja
K 16
Osia
5
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
04.06.2014
Kesto/leikattu
01:24:40
Ikäraja
S
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
89 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Kieli
suomi