”Ohjaaja Hanna Maylettin esikoiselokuva Erottamattomat sekoittaa yhteen kaikki ainekset vuosisadan perhedraamaan”, avasi Saara Vartiainen (Uutislehti 100 5.9.2008). ”Maylettillä on kunnianhimoinen tavoite kuvata sitä, kuinka ihmissuhteiden ristiriitoihin ei aina ole valmiita ratkaisuja. Idean työstäminen elokuvaksi on haaste, kun selkeät sankarit ja tyhjentävät vastaukset puuttuvat. Ratkaisuna Erottamattomat keskittyy juonen sijasta tunteisiin ja vie kameran lähelle ihmistä. Herkästi kuvatut kohtaamiset kuorivat pienin keinoin esiin perheenjäsenten persoonia kerros kerrokselta. Varsinkin Haapkylä on koroissaan ja meikeissään koheltavana, äidiksi haluavana rokkimimmi-Evenä aivan nappiin räväkkä, hauras, ihastuttava ja myötähävettävä. Juonen jäädessä taka-alalle meno alkaa silti välillä hiukan laahata. Toisaalta elokuva ei ainakaan sorru ennalta-arvattaviin käänteisiin. Jonkin verran tunnelmaa verottaa hollywoodmaisen pönäkkä musiikki, mutta plussana loka-marraskuun Pohjanmaa kehystää tarinaa osuvan rumankauniisti. Selkeän loppuratkaisun sijasta elokuva palkitsee katsojan uusilla ajatuksilla inhimillisyydestä ja anteeksiannosta.”

”Pohjanmaan mutiin sijoittuvan elokuvan mielenmaisema on hyvin ulkoisen maiseman kaltainen”, samasti Kaisu Tervonen (Ilta-Sanomat 5.9.2008). ”Tässä ei huudeta traumoja julki yhteen ääneen vaan ollaan niin kuin ei oltaiskaan ja roikutaan tasaisessa arjessa. Ahdistavan tunnelman tunnistaa suomalaiseksi. Tarja Kylmän käsikirjoitus keskittyy siinä määrin naisiin, että Harrin hahmo meinaa jäädä draaman ulkopuolelle. Ensikertalaisen Kaneli Johanssonin luontevasti näyttelemällä Ninnillä on sen sijaan kipeä osa kiistakapulana kahden siskon välillä. On selvää, että elokuva lepää Lymin ja Haapkylän hartioilla. He onnistuvat etenkin yhteisissä kohtauksissaan, joihin koko elokuvan jännite tiivistyy. Loppua kohti tarina valitettavasti kadottaa hieman harmaan sävyjään ja lähenee mustavalkoista huono äiti, hyvä äiti -asetelmaa.”

”Hieno päältä, vähän ontto sisältä”, luonnehti Jarno Lindemark (Etelä-Suomen Sanomat 5.9.2008). ”Erottamattomissa ei puhuta tuntiin oikein mitään, hyvin monimutkaista aihetta kierretään. Ja kun hahmot sitten viimein puhuvat, he laukovat menneisyyteen liittyviä väitteitä ja kohtaus on ohi. Näihin väitteisiin on katsojan, jolle ei kerrota tarpeeksi hahmojen menneisyydestä, vaikea ottaa kantaa. On kuin katsoisi ikkunan läpi vieraan perheen möykkäämistä.” Henkilöhahmoilta omien tunteidensa erittelykykyä kaivanneen Lindemarkin mielestä humoristisempi ote, jopa farssi, olisi voinut toimia tyylilajina paremmin.

”Teatterielokuvana Erottamattomat ei jätä jälkeä sieluun: kokonaisuudessa teos näyttää valitettavan paljon televisiolta”, päätteli arvionsa Soila Ojanen (Satakunnan Kansa 5.9.2008). ”Välillä tekee mieli huutaa, että puhukaa nyt hyvät ihmiset asioistanne! Jokainen pui kipeitä kysymyksiään itsekseen, eikä uskalla kakaista ongelmiaan ilmoille. Todenperäiseltähän se tuntuu. Perheen kujanjuoksusta tulee silti kankaalta katsottuna olo, että oikeampi estradi sille olisi ollut tv-ruutu ja Kotikatsomo.”

”Erottamattomien uskottavat samastumiskohteet, jylhä kuvasto ja niukat kerrontakeinot ovat niin osuvia, että elokuvalta odottaa liikaa”, summasi Lauri Lehtinen (Suomen Kuvalehti 36/2008). ”Kaikki on kuin pohjustusta painokkaaseen tai epätavalliseen tarinaan, joka ei suostu käynnistymään kunnolla. Kaipaamaan jää vaietun menneisyyden valottamista sekä korotettuja draamapanoksia loppunäytökseen. Samalla teos herättää pitkän tähtäimen positiivisia odotuksia. Ne kohdistuvat varmaotteisten esikoistekijöiden tuleviin elokuviin.”