Kainuu, 1950-luvun alku. Omaperäisenä ajattelijana tunnettu ja mielellään sellaisena esiintyvä metsätyömies Konsta Pylkkänen on Havukan talossa hyyryläisenä. Talon Nikke-poika ihailee miestä, joka kertoo hänelle ihmeellisiä tarinoita. Iita-emäntä läksyttää Konstaa lattialle syljeskelystä ja siinä ohessa myös miestään Anselmia. Konsta veistää pöllimetsällä seuranaan olevalle pojalle pajupillin. Evästauolla he seuraavat yhdessä lehdellä mönkivän toukan puuhia.

Metsäyhtiön varastomakasiinista Konsta hankkii tarvikkeita, Nikelle linkkuveitsen ja Iitalle hyvittelykahvia. Konsta on ihmisten uteliaan ja osin pilkallisenkin huomion kohteena. Hän varoittaa Nikkeä ryhtymästä heidän kaltaisekseen, ”keskinkertaiseksi”.

Sadepäivänä Konsta vetäytyy Nikke seuranaan vintille lukemaan ja ”ajattelemaan isoja asioita”. Hän saa ystävältään Mooses Pessiltä kirjeen, jossa tämä kiirehtää häntä tulemaan Lentualle, missä olisi tarjolla työtä luonnontutkijoiden apuna. Hän päättää noudattaa Pessin kutsua; matkalla järvenselällä olisi hyvä ajatella sinisiä, parhaita ajatuksia. Aamuvarhain hän lähtee Niken saattamana taipaleelle. Matkalla hän lyö suureen kelohonkaan miehen mentävän aukon ja kapuaa Niken kanssa onton puun sisään ihastelemaan luonnon salaperäisyyttä: palokärkenä hän valitsisi tornin asuinpaikakseen. Hän lähettää Niken kotimatkalle ja joutuisan rauhallisesti edeten ja luontoa tarkkaillen hän suunnastaan varmana vaeltaa läpi erämaan, yli soiden ja vesien.

Lentualla Mooses kertoo tutkijaherrojen asustavan saaressa ja tarvitsevan lintuja tuntevan Konstan kaltaisen metsämiehen avukseen - hän itse ei heinänteoltaan jouda. Tutkijoilla on kuulemma lupa ampua lintuja rauhoitusaikakin. Mutta ensimmäiseksi miehet ryyppäävät Mooseksen keittämää pontikkaa ja etsiytyvät humalapäissään tenttaamaan tutkijoiden, ”lisenssien”, apureita, helsinkiläisiä ylioppilasnuoria.

Matkallaan tutkijoiden saareen Konsta levähtää luodolla viisaustieteitä pohtien. Hän katsoo tähtikirkasta taivasta hyväksyvästi: ”Jos maailmankaikkeus olisi vähääkään suurempi kuin se nykyään on, niin se olisi turhan iso. Luonto on tarkoituksenmukainen.” Mielikuvissaan hän matkaa läpi linnunradan, avaruuden katolle asti, josta aukea taas uusi avaruus. Hän rantautuu saareen seuraamaan salaa tutkijoiden puuhia. Hän arvioi miehet oikeiksi tietäjiksi, ”parhaimman lajin velhoiksi”, ja kiertäen saaren laskee rantaan maisteri Ojaston ja Kronbergin leiriin.

Tieteilijät kertovat tekevänsä väitöskirjaansa ja tutkivansa kasveja ja lintuja. Konstan työnä on leirinpito, kalastus ja lintujen ampuminen. Konsta puhuu päivähinnan itselleen sopivaksi ja kauppaa pyytämänsä lohen miehille suolakalaksi; kaikki jäävät tyytyväisiksi.

Metsästysreissullaan Konsta sattuu kuulemaan Ukonkuivuuvaaran isännän ja emännän keskustelun hänestä itsestään, väitetyistä opinnoistaan ja Riitu-äidistään, joka puheiden mukaan oli ollut mallina taidemaalarille, jonka poika Konstakin olisi. Puheet saavat hänet puhisemaan vihasta, sitten muistoihinsa äitinsä mökin raunioilla. Ukonkuivuuvaarassa ruokatarpeita hakiessaan Konsta lietsoo legendaansa, tarinoi urastaaan merenkävijänä, oppineisuudestaan ja suhteistaan tutkijoihin ja maan korkeimpiin poliitikkoihin. Hän hömpöttää talon isännän tutkituttamaan itseään saareen, kun ”nuoremmat maisterit” ovat poissa. Poistuessaan talosta Konsta tietää antaneensa puheenaiheetta kyläläisille: ”Uteliaisuus on yleisihmisellistä”. Leirissä tutkijat kehuvat Konstan keitoksia. Kronbergille Konsta kertoo elämän tarinaansa: isästä ei ole tietoa, äiti kuoli pulavuosina hänen ollessa Lapissa savotassa. Mooses puolestaan saunottaa tutkijat ja kehuu Konstan omanlaista viisautta.

Konsta ampuu kaksi tunnistamatonta kanalintua. Ojasto innostuu tieteellisestä sensaatiosta: linnut ovat pyymetsoja, pyyn ja metson ristisiitoksia. Konsta tulee saamaan nimensä sanomalehtiin ja tieteellisiin julkaisuihin, Ojasto lupaa. Kronberg ottaa heistä yhteiskuvan.

Konsta johdattaa tutkijat kotimatkalle salojen poikki. He yöpyvät kuoliaaksinaurattajan talolla. Konsta varoittaa kelmeän miehen tasaisella äänellä latelemista oudoista tarinoista. Pian vieraat eivät voi muuta kuin nauraa hillittömästi ja vetäytyä henkeään haukkoen pihalle. Kauppamakasiinilla Konsta kohtaa vanhan Lapin-tuttunsa Ooke Iso-Kilpukan. Konsta neuvoo miehen matkoihinsa, parempiin töihin etelään, jottei tämä sattuisi paljastamaan tietojaan hänen elämästään.

Havukassa miehet saunovat ja heittävät tittelit pois, Kronberg on Putte ja Ojasto Matti. Kahvipöydässä on tuore Kainuun Sanomat, jossa on artikkeli pyymetsosta ja sen ampujasta K. Pylkkäsestä ja tieto, että tapaus on uutisoitu maailmanlaajuisesti. ”Konsta on maailmankuulu”, Anselmi toteaa ja Nikke hymyilee leveästi.

Konsta ja Nikke saattavat tutkijat Kontiomäelle junaan; Nikke näkee ensi kerran veturin. Konsta saa lisäpalkkiona tuhatlappusen ”hyvästä työstä ja reilusta meiningistä”. ”Havukassa taas ajatellaan”, hän lupaa Nikelle, kun he kääntyvät paluumatkalle. ”Ajatus on vapaa kuin hiirihaukka. Ajatuksella on isot siivet.”

Teksti: Jorma Junttila / Suomen kansallisfilmografia 2014