Vaikka Klas Fransbergin (Vasabladet 16.8.2013) mielestä Kekkonen tulee! oli harvinaisen hauska komedia, hän – aivan oikein – uskoi sen jakavan jyrkästi mielipiteet. ”Pyykkö har lyckats med konststycket att skapa något som sällan görs i Finland: en absurd och anarkistisk komedi. [- -] Kekkonen kommer är verklig arthouse på gränsen till trash”, Fransberg määritteli verraten sitä viritykseltään Teuvo Tulion Sensuelaan. ”Det bästa med Kekkonen kommer är karaktärerna; sällan har man sett så här starka kvinnliga roller i en och samma film. Det är nästan svårt att lyfta fram någon. Unga Wilma Rosenqvist är som klippt och skuren för sin roll. Likaså hennes mamma, som spelas av Merja Larivaara. Larivaara får verkligen spela ut och visa allt hon kan. Samma sak gäller de andra kvinnliga rollerna.” Fransberg uskoi myös Aake Kallialan ja Jukka Puotilan roolisuoritusten jäävän suomalaisen elokuvan historiaan.

Tuomas Riskalalle (Iltalehti 16.8.2013) puolestaan Kekkonen tulee! näyttäytyi tyhjäkäynnillä polkevana sketsikoosteena, joka ”yrittää vääntää vitsiä samasta aiheesta yhä uudelleen ja uudelleen: kekkoslovakian kaudella eläneet lappilaiset ovat niin tolkuttoman hassuja ja hölmöjä maanläheisessä yksinkertaisuudessaan. Huumori on yhden nuotin jankkausta ja hahmot puuduttavia karikatyyrejä. Kun elokuvan jokaisen henkilön tarkoitus on herättää vain säälinsekaista naurua, sitä ei pysty pelastamaan edes joukko hyviä näyttelijöitä.”

”Suomalainen uusi komedia, joka on hauska? Ei sitä todeksi uskoisi”, innostui Kari Salminen (Aamulehti Valo-liite 33/2013) kiittäen onnistumisesta naistekijyyttä. ”Kekkonen tulee! ei olekaan läpipuuhasteltu näreikköfarssi vaan Lapin versio Samuel Beckettistä, toivottoman odottelun musta komedia, ja Timo K. Mukka -light aidolla huumorintajulla. [- -] Marja Pyykkö on ohjannut mestarillisesti itsetietoisen komedian, joka kierii kurjuudessa ja ahdistuksessa hekotellen ja postmodernisti silmää iskien. Ihmiskuvassa on lämpöä mutta myös tuskaa, joka nousee tuhlattujen päivien ja toiveiden laarista. Arktinen hysteria puree kuin hullu poro.”

”Kekkonen tulee! erottuu valtavirran joukosta, mutta ei pelkästään hyvässä”, Kaisa Hiltunen (Keskisuomalainen 16.8.2013) päätteli. ”Kekkonen tulee! on tupattu täyteen outoja tapahtumia, mutta se onnistuu vain hetkittäin olemaan riemastuttava. Liika yrittäminen kostautuu kepeyden puutteena. Toisekseen, kerronta on katkonaista. Se hypähtelee kohtauksesta toiseen ja mukaan on jäänyt pari täysin irrallista kohtausta. [- -] Suurin osa henkilöistä ei kehity, vaan jää samaa vitsiä toistavan sketsin asteelle. Ainoastaan Sylvi tuntuu todelliselta henkilöltä.”

Jussi Virratvuori (Karjalainen 16.8.2013) riemastui hulvattomista henkilöhahmoista ja karnevalistisesta otteesta. ”Verevä käsikirjoitus muuttuu nostalgiseksi ja vaikuttavaksi elämykseksi Marja Pyykön ohjaamana. Näyttelijät tekevät komeaa työtä valkokankaalla”, Virratvuori kiitti. ”Kerrontaa tukee tyylikäs kuvaus, jossa on haettu tarinan ja ajan mukaisia miljöitä ja yksityiskohtia. Lisäksi lavastus luo todellisen aikamatkan 1970-luvun alkuun. Tämän autenttisempaa retro-Suomea harvoin elokuvassa näkee. Mikko Sippolan leikkaus kruunaa lopputuloksen. [- -] Suomalainen elokuva tarjoaa harvoin näin lennokasta elokuvakerrontaa. Kekkonen tulee! saakin ihmisen nauramaan salakavalasti. Syvältä ihmisen mielestä kumpuava nauru on tosin hieman itkunsekaista ja ehkä juuri siksi niin vaikuttavaa.”

”Antihauska puskafarssi”, otsikoi Jussi U. Pellonpää (Forssan Lehti 16.8.2013). ”Kekkonen tulee! on epätasainen kokoelma räikeästi ylilyötyjä kohtauksia ja karikatyyrimäisiä henkilöitä lausumassa poliittisesti epäkorrekteja, mutta kuitenkin anteeksi antamattoman antihauskoja kommenttejaan.” Pellonpää kiitti epäedullisista rooleistaan parhaiten suoriutuvia Merja Larivaaraa ja Marjaana Maijalaa, ”mutta kummankin veteraanin pesee mennen tullen raikkaan aito Wilma Rosenqvist, jonka ultrakyynisen ja kaikelle katkeran Sylvin läpi leffan huutamaan vaatimukseen tahtoo katsomossakin parhaiten samaistua: ’Mie haluun helvettiin täältä!’”