Laulu
Sång (ruotsinkielinen nimi)
Song (englanninkielinen nimi)
Kaksi laulajaa (työnimi)
Finna-recension
Laulu
Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Laulu (2014) kertoo 90-vuotiaasta Jussi Huovisesta, joka on Suomen viimeinen vienalaista runolaulua suullisena perimätietona omaksunut runonlaulaja. Hän oppi vanhat, sukupolvelta toiselle siirtyneet runolaulut omalta äidiltään ja isältään. Kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen haluaa oppia Jussin lauluja ja Vienan Karjalan runonlauluperinnettä ja ryhtyy hänen oppilaakseen. Elokuvassa seurataan Jussin ja Hanneriinan elämää yli kahden vuoden ajan.
Sparad:
| Genre | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Skådespelare | ||||||||||||||||
|
Uppträdare
|
||||||||||||||||
| Övriga upphovsmän | ||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||
| Produktion | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Visningar | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Inspelningsplatser | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Inspelningsdatum | ||||||||||||||||
|
Tammikuu 2010 - toukokuu 2012 (noin 50 kuvauspäivää) |
||||||||||||||||
| Innehållsbeskrivning | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Pressöversikter | ||||||||||||||||
|
”Selma Vilhusen kauniissa ja vaatimattomassa dokumentissa on aivan oma pohjoinen rytminsä”, totesi Kari Salminen (Aamulehti 11.4.2014), johon vetosi Laulun kuvallinen vähäeleisyys. ”Kahdenlaisen taiteilijan kohtaamisesta syntyy myös kahden erilaisen taidekäsityksen kohtaaminen. Hanneriina Moisseinen ilmaisee ja esittää. Jussi Huovinen tuntuu laulavan itselleen, jonkinlaisessa arkisessa transsissa, perinteenkannattajana eikä niinkään taiteilijana. Hän ei niinkään ilmaise kuin edustaa sukupolvien ketjua.” ”Laulu on herkkä ja varmaotteinen elokuva”, Niina Holm (Episodi 4/2014) kehui. ”Vilhusella on malttia ja vaistoa antaa kohteilleen juuri niin paljon tilaa ja aikaa kuin he tarvitsevat. Hauraan vanhuksen ja hänen oppilaansa kohtaamiset ovat arkisen lämpimiä ja mutkattomia, mutta toisinaan yhteisiin lauluhetkiin pujahtaa nostattava aavistus jostain ikiaikaisesta. Kuten silloin, kun Hanneriina tuo Jussin luo islantilaisen ystävänsä, laulaja Sólveig Thoroddsenin.” Holmin mielestä Moisseisen sisäistynyttä ja huolellista työskentelyä oli rauhoittava seurata. ”Slow-ajattelu on toki trendikästä, mutta Hanneriinan otteessa ja elämäntavassa ei ole mitään ulkokohtaista tai valmiiksi pureskeltua. Hän työskentelee sisäisestä tarpeesta, omia tunteitaan tarkasti kuunnellen.” Jutta Sarhimaa (Helsingin Sanomat Nyt-liite 15/2014) havaitsi Laulun kertovan vain niukasti Huovisen taustasta. ”Laulun henkilöhistoriat paljastuvatkin haavoittavien sävelien ja kaipaavien säkeiden säilömien tunteiden kautta. Musiikki sitoo intiimit ja silti hengittävät kohtaukset yhteen. Kokonaisuus osoittaa elokuvantekijältä poikkeuksellista herkkyyttä ja tilannetajua. Huovisen liikuttava, liki vuosisatainen lauluääni kuulostaa ajan venyttämältä ja magneettiselta. Viisihenkinen kenttä-äänitystiimi ja äänisuunnittelija Tuomas Klaavo ovat tehneet erinomaista työtä.” ”Laulussa on jotain vilpittömän aitoa ja sykähdyttävää”, Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 11.4.2014) summasi arvionsa. ”Vilhusen ohjauksella on hyvä sydän ja siinä on paljon koskettavan hienoa, mutta samalla siinä on kaksi elokuvaa. Ymmärrän ohjaajan tarkoituksen, eräänlaisen ristivalotuksen. Silti, olisin halunnut että elokuva keskittyisi pelkästään Jussi Huoviseen, hänen elämäänsä ja runolaulun aarteistoon. Laulun siirtyessä sarjakuvan maailmaan tulee katsojalle Jussia ikävä. Kohtaaminen islantilaisen runolaulaja Sólveig Thoroddsenin kanssa on sydämellisen hienoa seurattavaa. Halaamisesta ei tule loppua kun sielut löytävät toisensa.” Henri Waltter Rehnström (Turun Sanomat 11.4.2014) piti kunnianhimoisena Vilhusen tavoitetta vangita valkokankaalle pieni kappale katoavaa kansanperinnettä. ”Tässä tehtävässä Laulu onnistuukin hienosti. Muutoin dokumenttia vaivaa kuitenkin tietty hajanaisuus. Vaikuttaa siltä kuin Vilhunen ei olisi oikein osannut päättää, kenen tarinaan haluaisi tarinassa varsinaisesti paneutua.” Myös Rehnström koki Laulun kahtalaiseksi elokuvaksi, jossa Jussi Huovinen jäi Moisseisen rinnalla sivuhenkilöksi. ”Laulusta puuttuu myös tietyntyyppinen elokuvallisuus, joten elokuvateatteri ei välttämättä ole aivan oikea paikka dokumentin esittämiselle. Puhuvat päät, pitkät lauluosuudet ja kuvan ulkopuolinen kertojaääni hallitsevat hyvin pitkälti elokuvan ilmettä. Näin ollen Laulu toimisi paremmin televisiossa. [- -] Moisseinen ja runolaulaja-Jussi ovat kuitenkin äärimmäisen sympaattisia päähenkilöitä. Heidän yhteisiä kohtauksia on ilo seurata. Kaksikon välinen ystävyys näkyy ennen kaikkea katseissa ja eleissä, ja ennen kaikkea laulussa.” |
||||||||||||||||
| Bakgrund | ||||||||||||||||
|
Turkulainen ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhunen (s. 1976) valmistui Turun taideakatemian elokuvalinjalta vuonna 2004. Taiteellisena lopputyönään Vilhunen teki lyhytelokuvan Minun pikku elefanttini (2003), joka voitti Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon. Vilhunen kirjoitti käsikirjoituksen myös Hanna Maylettin ohjaamaan televisioelokuvaan Espoon viimeinen neitsyt (2003) ja toimi apulaisohjaajana ja käsikirjoittajana Petri Kotwican pitkässä näytelmäelokuvassa Koti-ikävä (2005). Vilhusen ohjaustöitä ovat mm. pitkä seurantadokumentti Ponitytöt (2008) ja Disko (2013). Puolipitkä, Venla-palkittu näytelmäelokuva Pietà (2007) kertoi sinnikkäästi rakastavasta tytöstä. Vilhunen on myös kuvannut osan elokuvistaan. Vuonna 2010 Vilhunen perusti kolmen kollegansa (mm. tuottaja Elli Toivoniemen) kanssa tuotantoyhtiö Tuffi Films Oy:n. Yhtiön ensimmäinen valmistunut tuotanto, Vilhusen ohjaama komediallinen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2011) valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Ensimmäisenä pitkänä elokuvateatterilevityksen saaneena dokumenttielokuvanaan Selma Vilhunen ohjasi, käsikirjoitti ja osittain kuvasi elokuvan Laulu (2014). Elokuva on dokumentaarinen musiikkielokuva Suomen viimeisestä runonlaulajasta Jussi Huovisesta (s. 1924) ja hänen oppilaastaan, kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisesta (s. 1978). Kainuulaista Huovista pidetään viimeisenä linkkinä Kalevalan syntyvaiheiden maailmaan. Selma Vilhunen kertoi Katso-lehden 15/2014 ja Lapin Kansan 23.11.2013 haastattelussa elokuvan syntyhistoriasta. Idea elokuvaan tuli, kun Vilhusen tuttu Hanneriina Moisseinen tuli kylään marraskuussa 2009. Tämä oli lähdössä Suomen viimeisen runonlaulajan oppiin Suomussalmen Hietajärvelle. Hanneriinalta ja Markku Niemiseltä oli vuonna 2005 ilmestynyt sarjakuva-albumi Sen synty, johon oli kerätty hävyttömiä tarinoita Vienan Karjalasta. Nimitarina perustui Jussi Huovisen ääninauhalle kertomaan tarinaan. Nyt Hanneriina tapasi Jussin ja tarkoituksena oli muuttaa Jussin luo asumaan, auttamaan kotitöissä ja myös oppia sekä runolaulua että tietynlaista Jussin sanatonta tietoa. Vilhunen halusi tarttua tilaisuuteen dokumentoida näitä tapahtumia. Lopulta projekti venyi kolmen vuoden mittaiseksi. Projektin myötä synnytettiin tuotantoyhtiö Tuffi Films. Lapin Kansan artikkelin 23.11.2013 mukaan 89-vuotias, kotikylänsä viimeinen asukas runolaulaja Jussi Huovinen oli oppinut runolaulamisen suullista tietä omilta vanhemmiltaan. Moisseinen oli kuunnellut Huovisen laulua Kuhmossa Juminkeon äänitearkistossa. Elokuvan teon aikaan sekä Jussi että Hanneriina käsittelivät myös suruaan: Jussi oli menettänyt vaimonsa vuotta aikaisemmin, Moisseinen puolestaan tekee projektinsa aikana ommellun sarjakuvan Liinatie, joka kertoi hänen ikävästään 20 vuotta aikaisemmin kadonneeseen isään. Elokuva sisältää myös naurua jaksoissa, jossa Suomussalmelle tulee myös Moisseisen islantilainen ystävä Sólveig Thoroddsen, jonka perinnelaulussa Huovinen tunnistaa tuttuja teemoja. Heitä yhdistää pohjoisten kulttuurien ikiaikainen melankolinen side. Selma Vilhusen sähköpostikirjeen 20.1.2020 mukaan kuvausryhmä saapui Suomussalmelle tammikuussa 2010, kun Hanneriina oli ollut viikon verran Jussin opissa. Elokuvan työnimenä oli pitkään "Kaksi laulajaa". Kun Sólveigin osuus elokuvassa kasvoi suureksi ja Hanneriinan tekeillä olevalle sarjakuvateokselle annettiin enemmän tilaa, elokuvan nimestä tuli Laulu. Vilhunen kuvaili elokuvaansa Lapin Kansassa 23.11.2013 ”elokuvan muotoiseksi lauluksi”. Hän oli pitkään halunnut tehdä elokuvan laulamisesta ja sen merkityksestä ihmiselle. Vilhunen määritteli: ”Laulu on nimenä ja sanana niin iso, sulkee paljon alleen. Laulu merkitsee minulle minulle ihmisyyden ydinolemusta. Laulu on rituaali ja rukous.” Suomen kielen sana laulu viittaa yksittäiseen kappaleeseen mutta myös laulamiseen tapahtumana. Selma Vilhunen kertoi sähköpostikirjeissään 20.1. ja 23.1.2020, että elokuva kuvattiin Sony Nex FS100 –videokameralla tammikuun 2010 ja toukokuun 2012 välisenä aikana. Kuvauspäiviä oli kaikkiaan noin 50. Kuvattua materiaalia kertyi runsaasti. Kuvauksia tehtiin suomussalmelaisen pääkuvauspaikan lisäksi mm. Tampereella, Ämmänsaaressa, Hyrynsalmella Mustarindan taiteilijaresidenssissä, Kuhmossa Sommelon kansanmusiikkijuhlilla, Helsingissä Kiasmassa, Venäjällä vienankarjalaisessa Haikolan kylässä ja Islannissa Reykjavíkissa. Elokuva jakautuu kahteen osaan: alkuosa seuraa parin ystävystymistä, jälkimmäinen osa keskittyy kuvataiteilijan suureen tragediaan ja lapsuudentraumaan, isän katoamiseen Kallavedellä vuonna 1989, joka vaikutti siihen, että tyttö kadotti äänensä. Elokuvan teon aikaan Hanneriina tavoittaa kyvyn muistella menneisyyttään ja yrittää oppia elämään isänsä muiston kanssa. Tuloksena on näyttely Nykytaiteen museo Kiasmassa ja Moisseisen ommeltu sarjakuva Liinatie (2012-2013), joka on julkaistu kokonaisuudessaan keväällä 2013 julkaistussa sarjakuvaromaanissa Isä (kustantajana Huuda Huuda). Jussi Huoviselle myönnettiin mestaripelimannin arvonimi Kaustisen folkfestivaaleilla heinäkuussa 2015. Hän kuoli toukokuussa 2017. Elokuvan dvd-julkaisulla on aikaisemmin julkaisematonta aineistoa, mm. Pauli Hanhiniemi laulaa ystävineen kappaleet Suolammen vettä ja Kuuliaisväki, Jussi Huovinen esittää runolauluja ja kertoo starinoita ja muistoja ja Hanneriina ja Solveig laulavat ja soittavat islantilaisella kiviharpulla. Dvd-julkaistu sisältää myös vihon, jossa on tietoa runolaulusta sekä laulujen sanoja suomeksi ja englanniksi. Seuraavaksi Selma Vilhunen ohjasi ja käsikirjoitti pitkän näytelmäelokuvan Tyttö nimeltä Varpu (2016). Teksti: Juha Seitajärvi / Suomen kansallisfilmografia 2020 |
||||||||||||||||
| Musik | ||||||||||||||||
|
Etähäll on emoni Trad. Esittäjä Jussi Huovinen Tuuvin, tuuvin turvakseni Säv. Jussi Huovinen San. trad. Esittäjät Jussi Huovinen ja Hanneriina Moisseinen Laulajan alkusanat Trad. Esittäjä Jussi Huovinen Minä, minä, poiga nuori Trad. Sov. Jouhiorkesteri Esittäjä Jouhiorkesteri Impin pimppi Säv. & san. Impi Unelma Ruttu ja Raisa Rakopaljas Useita esittäjiä Sinun vittu on kissan vittu Trad. Useita esittäjiä Sofðu unga ástin mín Säv. trad. San. Jóhann Sigurjónsson Esittäjä Sólveig Thoroddsen Hietajärven kehtolaulu Säv. Jussi Huovinen San. trad. Esittäjät Jussi Huovinen ja Hanneriina Moisseinen Muistojen kellot Säv. Jussi Huovinen San. Hilkka Kaipainen Esittäjä Jussi Huovinen Vísur Vatnsenda-Rósu Säv. trad. Sov. Jón Ásgeirsson San. Rósa Guðmundsdóttir Esittäjä Sólveig Thoroddsen Hellästi haasta Säv. Aila Sinkkonen San. Arja Sutinen Esittäjä Hanneriina Moisseinen Karhunpyynnin lähtölaulu Trad. Esittäjät Sólveig Thoroddsen ja Jussi Huovinen Toive Säv. Liisa Matveinen San. trad. Esittäjä Hanneriina Moisseinen Etähäll on emoni Trad. Esittäjät Hanneriina Moisseinen, Reetta-Kaisa Iles ja Anne-Mari Kivimäki Tuulen synty Säv. Jussi Huovinen San. trad. Esittäjä Hanneriina Moisseinen ja Sólveig Thoroddsen |
||||||||||||||||
| Tack | ||||||||||||||||
|
Jussi Väliaho, Hanna Asunta<br /><br />Hilkka ja Asko Kaipainen, Ritva ja Matti Pero, Pirjo ja Peter Schwarz, Lauri ja Ronja Kontula, Anna-Leena Vilhunen, Eija Margareta Pääkkö ja Tarmo Räty, Maire ja Johannes Moisseinen, Jón Thoroddsen ja Kristín Guðrún Jónsdóttir, Markku ja Sirpa Nieminen, Pekka Huttu-Hiltunen, Lasse Naukkarinen, Tapio ja Terttu Huovinen, Miia Haavisto, Pia Andell, Anna-Leena Rauhala , Reetta Aalto ja Daniel Urli, Maija Myllykangas, Janne Seppänen, Pentti ja Ritva Huovinen, Liisa Matveinen, Tellu Turkka, Elisa Rovamo, Sirkka ja Pekka Paikkari, Jannik Splidsboel, Cecilia Lidin, Anni Huovinen, Taito Hoffrén, Arja Kastinen, Anja Seppälä, Leena Seppälä, Maria Seppälä, Annakaisa Vänttinen, Arja ja Juha Puikkonen, Aimo ja Pirjo Hämäläinen, Anna Sailamaa, Illusia Sarvas, Sami Jahnukainen, Jukka Kärkkäinen, Arthur Franck, Oskar Forstén, Kirsikka Saari, Jenni Toivoniemi, Mikko ja Päivi Ahola, Aija ja Esko Ahola, Eeva Riistama, Juha Siikavuo, Heini Granberg, Marko Karvonen, Saara Pitkänen, Jonas Nourisson, Erkki Astala, Ulla Herpman, Harri Ahokas, Pirjo Koskelo, Riitta Haapiainen, Mikko Teerenhovi, Juminkeko-säätiö, 4KRS Films, Mouka Filmi, Bufo, Kinocompany Finland Oy, Donkey Hotel, Domnan Pirtti, Mustarinda / Antti Majava, Nykytaiteen museo Kiasma / Arja Miller, Galleria Saskia, Gjesteatelieret i Vadsø, Twelve for the Future documentary workshop |
||||||||||||||||
| Tekniska fakta | ||||||||||||||||
|