Elämää itsemurhan jälkeen
Livet efter självmordet (ruotsinkielinen nimi)
Life After Suicide (englanninkielinen nimi)
Itsemurhaajien omaiset, miten yhteisö reagoi itsemurhiinsa? (työnimi)
Itsemurhat ja kuinka yhteisö reagoi niihin (työnimi)
Itsemurhat omaisten näkökulmasta (työnimi)
Tarinoita elämästä itsemurhan jälkeen (työnimi)
Finna-arvio
Elämää itsemurhan jälkeen
Kysymys elää vai kuolla ei koskaan ratkaise vain omaa elämäämme. Jokainen itsemurhan tehnyt muuttaa läheistensä elämän peruuttamattomasti toiseksi. Elokuvan kolme erillistä kertomusta itsemurhaan kuolleen omaisen elämästä kantavat kukin omaa teemaansa: surua, salaisuutta ja syyllisyyttä. Yhdessä ne näyttävät jotain elämästä itsemurhatilastojen kärkimaassa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
S |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Esiintyjät
Kreditoimattomat esiintyjät
Muut esiintyjät
Arkistoaineisto / esiintyjät: Maria (Vuosipäivä-episodin tyttö videolla ja valokuvissa)
Arkistoaineisto / esiintyjät: Maria (Vuosipäivä-episodin tyttö videolla ja valokuvissa)Hae aiheista |
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
Helmikuu - huhtikuu, 31.5.1997, kevät - kesä 1998 - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Elämää itsemurhan jälkeen on viiltävä, sydäntä särkevä katsomiskokemus", Leena Mäenpää (Turun Sanomat 21.11.1999) tunnusti televisioarvostelussa 1999. "Marita Hällforsin dokumentti ei puhu itsemurhista tilastoluvuin ja yleistyksin, vaan menee aivan lähelle kärsiviä ihmisiä. Toisaalta ohjelma pääsee pidemmälle kuin pelkästään yksityisten ihmisten tuskan kuvaamiseen. Dokumentin suuri ansio on siinä, että sen kuvaamat tapaukset ovat erilaisia, vaikka kaikki kolme itsemurhaa tuntuvatkin läheisten mielestä yhtä selittämättömiltä." Maria Lamminen (Helsingin Sanomat 21.11.1999) huomauttaa televisioesityksen yhteydessä Hällforsin löytäneen "haastateltavia, jotka ansaitsisivat ruusun rohkeudestaan. He eivät pelkää puhua tragediastaan tai viedä katsojaa sille paikalle, jossa kaikki tapahtui. Tässä on se parveke, tässä se navetan vintti, tässä kotimme. Katsokaa rauhassa, dokumentti sanoo, näin meille kävi, me emme ymmärrä miksi. Haastatellut päästävät niin lähelle, että ohjelmaa on välillä vaikea katsoa. Mieleen nousee kysymys, tarvitseeko näin lähelle mennä. Välillä tarvitsee. Itsemurha on Suomessa yleisin alle 25-vuotiaiden miesten kuolinsyy. Siitä pitää puhua." Annika Paasonen (Hufvudstadsbladet Vision 19.11.1999) televisioarvostelussaan pohdiskeli haastateltavien maailmaa: "Samtidigt som ämnet är oerhört känsligt blir det till en viss del utdraget intill tråkighet. I intervjuerna skildras ändå en stor skala reaktioner - från den håliga känslan av att ha blivit utan något viktigt till ilskan över att inte ha fått den läkarhjälp man sökte. Långsamheten kanske också beskriver den tillstånd av hjälplöshet som har drabbat de anhöriga till dödsbudet." - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Ensimmäisen puolipitkän ohjaustyönsä, naisten moottoripyöräharrastusta käsittelevän dokumentin Onnen pyörät (1993) jälkeen Marita Hällfors (s. 1963) osallistui kollektiivisen dokumentin Kaupunkisinfonia (1995) toteutukseen, työskenteli mm. B-kuvaajana Lauri Törhösen elokuvassa Mannen utan ansikte/Kasvoton mies (1995), kamera-assistenttina Heikki Kujanpään elokuvassa Jäänmurtaja (1997) sekä Pirjo Honkasalon dokumenttielokuvissa Tanjuska ja 7 perkelettä (1993), Tallinnan Tuhkimo (1996) ja Atman (1997). Elämää itsemurhan jälkeen oli Hällforsin lopputyö Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osastolta. Hällfors valmisteli elokuvaansa 1990-luvun puolivälistä lähtien työnimillä "Itsemurhat omaisten näkökulmasta", "Itsemurhaajien omaiset, miten yhteisö reagoi itsemurhiinsa?" ja "Tarinoita elämästä itsemurhan jälkeen". Ennakkotutkimus käsitti lehti-ilmoituksia ja muita yhteydenottoja itsemurhan tehneiden omaisiin kriisikeskusten, keskusteluryhmien, terapeuttien, omaisjärjestöjen ja internetin kautta. Lopulliseen elokuvaan valikoitui prologin ja epilogin väliin kolme tarinaa, nimiltään "Salaisuus", "Vuosipäivä" ja "Kirje", jotka valottavat aihetta eri näkökulmista ja joita voitiin käsitellä asianosaisten myötävaikutuksella. Tv-versiossa "Salaisuuden" isovanhempien osuutta lyhennettiin parilla minuutilla ja heille annettiin toiset äänet. "Kysymys elää vai kuolla ei koskaan ratkaise vain omaa elämäämme" pohdittiin elokuvan lehdistötiedotteessa. "Meidän kohtalomme ovat kietoutuneita läheistemme kohtaloihin. Jokainen itsemurhan tehnyt muuttaa läheistensä elämän peruuttamattomasti toiseksi. Omaisille jää suru, syyllisyys ja usein myös salaisuus. Nämä salaisuudet ruokkivat itsetuhoisia mielikuvia, vaiettuina nämä myyttiset mielikuvat ovat hengenvaarallisia, hiljaisuudessa niistä syntyy itsemurha-ajatuksia ja ajatuksista tekoja. Tämä elokuva on tehty rikkomaan näitä myyttisiä mielikuvia itsemurhasta. Elokuvan tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä niistä ongelmista ja siitä tuskasta, joita itsemurhan tehneen omaiset joutuvat kohtaamaan. Tämä tieto ja ymmärrys toivottavasti vaikuttaa itsemurhia ehkäisevästi. Siihen me elokuvantekijät olemme uskoneet." Kuvaukset tapahtuivat useissa jaksoissa vuosien 1997 ja 1998 aikana. Super-16 mm:n materiaalille kuvatusta elokuvasta tehtiin teatterikopio 35 mm:n filmille, ja Elämää itsemurhan jälkeen sai ensi-iltansa uuden Andorran matineanäytäntönä sunnuntaina 28.3.1999. Elokuvan ensimmäiseen tv-esitykseen 21.11.1999 liittyi keskustelu, johon osallistuivat Leena Pasanen puheenjohtajana, Liisa Saaristo Suomen mielenterveysseurasta ja Hannu Salo Vantaan kriisikeskuksesta. Syksyllä 1999 Hällforsin elokuva sai Kettupäivien tuomariston kunniapalkinnon, ja tammikuussa 2000 Hällfors palkittiin Olli Saarelan kanssa Suomen elokuvasäätiön 30-vuotisjuhlapalkinnolla. Hällfors on sittemmin toiminut kuvaajana mm. näytelmäelokuvissa Kyytiä Moosekselle (2001) ja Broidit (2003) sekä dokumenttielokuvissa Musta kissa lumihangella (1999), Sielunpimennys (2000), Kiltit tytöt (2000), Kusum (2000), Kuoleman kasvot (2003), Sotalapset (2003), Isältä pojalle (2004) ja Paimenet (2005). - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. Vårt land / Maamme Säv. Fredrik Pacius, san. Johan Ludvig Runeberg, suom. san. Paavo Cajander Es. abiturientit, laulu (100 %), 0' 40". 2. I Will Always Love You elokuvasta The Bodyguard (1992) Säv. ja san. Dolly Parton, sov. David Foster Whitney Houston, laulu, ja yhtye (off), 2' 40". Levytys: Whitney Houston; Arista Records 74321 12065 2, 1992. 3. Loppumusiikki Säv. Anna-Mari Kähärä Studio-orkesteri (off, lopputekstit), 1' 25". Huomautuksia: Martti Turunen sävelsi elokuvaan syntetisaattorilla esitettyä äänitehostemaista musiikkia. - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Nuorten kriisipiste, Suomen mielenterveysseura, Itsemurhan tehneiden läheiset ry, Skybreakers<br />Vesa Heikkinen, Pirjo Honkasalo, Elmi Hällfors, Into Jokiniemi, Mari Jämsen, Maija Kainulainen, Anni Kauppinen, Marko Korg, Jukka Lampinen, Soile Poijula, Päivi Pollari, Ilkka Rantanen, Jussi Rengman, Hanna Riihimäki, Raili Rinne, Salli Saari, Liisa Saaristo, Hannu Salo, Pekka Sauri, Tuula Stenroth, Pekka Uotila |
||||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||||
Elokuvassa nähdään kotivideo-otoksia Marian kevätjuhlasta ja hääleikistä. - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|