Haku

Iloa, surua, pelkoa ja vihaa - satu tunnekasvatuksen välineenä

QR-koodi

Iloa, surua, pelkoa ja vihaa - satu tunnekasvatuksen välineenä

Tutkimus tarkastelee Petronella Grahnin vuonna 2020 julkaisemaa kirjaa Pomenia taikamaailman suuri seikkailu, joka on lapsille suunnattu satua ja fantasiaa yhdistelevä lastenkirja. Tutkimuksessa oli tarkoitus tarkastella kirjan hahmojen välisissä vuoropuheluissa esiintyviä tunteita, tunteisiin johtavia syitä sekä tunteisiin vastaamistapoja. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia sitä, millä tavoilla tunteet näyttäytyvät tunnetaitojen tukemisen näkökulmasta.

Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka analyysimenetelmä toimii laadullinen sisällön analyysi. Analyysimenetelmä valikoitui tutkimuksessa käytettävän aineiston perusteella. Aineistona tutkimuksessa toimii aiemmin mainittu Pomenia Taikamaailman suuri seikkailu -kirja.

Tutkimuksessa saatiin selville, että tutkimusaineistona olevan kirja käsiteltävistä tunteista suuri osa oli kielteisiä. Tutkimuksen perusteella selvisi aineiston sisältävän neljään eri tunnejoukkoon sisältyviä tunteita, vihan, surun, ilon sekä pelon tunteita. Tunteisiin johtavia syitä löytyi analyysin perusteella kaksi teemaa, kiusaaminen sekä uudet tilanteet. Tunteeseen vastaamistapoja tutkimuksessa saatiin selville neljä, näitä olivat välinpitämättömyys, myötätunto, tunteeseen reagointi sekä tunteen voimistaminen.

Tutkimuksen perusteella kirja tarjoaa ajankohtaisia ja lapsille läheisitä syitä tunteiden tuntemiselle, ja antaa monipuolisesti keinoja tunteisiin vastaamiselle. Kirja välittää lapsille myönteistä ja monipuolista kuvaa tunteista ja niiden tuntemisesta, eikä jätä käsittelemättä vaikeiksikaan miellettyjä tunteita.

Tallennettuna: