Haku

Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely

QR-koodi

Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely

Puutarhakasvien kasvun hallinta ja siihen liittyvät viljelytekniset ratkaisut ovat suurten ja laadukkaiden satojen avain. Olosuhteiden hallintaa ja päätöksentekoa voidaan auttaa kasvumalleilla, joiden soveltaminen avomaalle on haastavaa, koska vain osa kasvutekijöistä on ihmisen hallittavissa. Maatalouden tutkimuskeskuksessa vuosina 1998-2000 tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli laatia avomaalla viljeltävien puutarhakasvien kasvumalleja, joita voitaisiin hyödyntää nykyaikaisella tietotekniikalla. Tutkimuksessa viljeltiin tärkeimpiä kasveja nykytiedon mukaan parhailla viljelymenetelmillä. Erityinen paino oli kastelun hallinnassa ja kasteluun liittyvässä lannoituksessa. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös vanhempia tutkimusaineistoja. Uusien ja vanhojen aineistojen avulla kuvattiin kasvien kasvua ja kehitystä, arvioitiin kasvintuhoojien esiintymistä ja mallinnettiin kasvien veden ja ravinteiden ottoa. Viljelyn tueksi laadittiin malleja hyödyntävä tietokoneohjelma, joka tukee viljelytoimien suunnittelua ja kasvukauden aikaista päätöksentekoa. Kenttäkokeet osoittivat, että mansikan ja vihannesten hyvä kasvu edellyttää tasaista maan kosteutta ja että lannoitustavalla on usein paljon pienempi merkitys kuin vesitaloudella. Tihkukastelu osoittautui toimivaksi menetelmäksi mansikan kasteluun. Kokeissa määritettiin myös koekasvien ravinteiden otto. Kasvinsuojelututkimuksessa pääpaino oli rikkakasveissa, joiden taimettumisrytmi määritettiin sääoloiltaan erilaisina vuosina. Taimettumistietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa torjunnan oikeaa ajoitusta. Lisäksi taimettumista voidaan aikaistaa tai viivästää viljelyteknisin keinoin. Kirjoittajat: Risto Tahvonen, Kalle Hoppula, Marja Kallela, Timo Kaukoranta, Tapio Salo, Terhi Suojala, Janne Pulkkinen, Petri Vanhala, Jorma Väisänen & Arto Ylämäki

Tallennettuna: