Haku

Barösund, luotsiasema mereltä

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Museovirasto

Barösund, luotsiasema mereltä

sisällön kuvaus: Luotsiasema

Raaseporin linnan ja Inkoon keskiaikaisen kirkon väliin sijoittuva Barösundin alue Inkoon sisäsaaristossa on historiallisesti merkittävä meriliikennealue. Suojaisassa Barösundissa on ollut luotsitoimintaa pitkään ja siellä toimi useita ammattiluotseja jo 1600-luvulla. Luotsit päivystivät aluksi ilmeisesti sopivilla paikoilla sijainneissa rakennuksissa joita ei oltu tarkoitettu erityisesti luotsiasemiksi. Vuonna 1859 rakennettiin alueen ensimmäinen luotsivartiotupa Stångholmille, joka sijaitsee Skansuddin luotsiasemasta muutaman kilometrin länteen. Jo vuonna 1879 luotsiasema siirrettiin Storaramsön Skansholmille. Toisen maailmansodan jälkeen Barösundin luotsiaseman merkitys korostui. Porkkalan vuokra-alueen ohi matkalla olevat laivat kokoontuivat sen luona ja ne luotsattiin saattueina eteenpäin (suullinen tiedonanto). Barösudin luotsipäivystys siirrettiin Rönnskärille Porkkalan palauttamisen jälkeen 1950-luvun lopussa. Luotsitoiminnan lakattua Barösudin luotsiasema on toiminut muun muassa väylänhoitotukikohtana ja Merenkulkulaitoksen henkilökunnan loma-asuntona. 1990-luvun lopussa rakennus siirtyi yksityiskäyttöön.

Luotsiaseman rakennuskanta koostuu vuonna 1882 (rak.piirrokset) rakennetusta vartiotuvasta, vuonna 1892 (rp) rakennetusta ja myöhemmin laajennetusta purjevajasta, 1800-luvun lopun käymälästä sekä ilmeisesti vuonna 1918 rakennetusta hirsiarkkulaiturista. Laiturin tyvessä, sen länsi puolella, on lisäksi graniittilohkare, jossa on luotsien tekemiä vedenkorkeus ja vuosiluku merkintöjä. Rakennuksista vartiotupa ja purjevaja sijoittuvat aukealle kalliopohjaiselle tasanteelle. Käymälä on pihapiirin itäpuolella lehtimetsässä. Pihapiirin kasvillisuus on runsaan liikkumisen kuluttamaa ja melko matalaa heinikkoa. Tuvan vieressä on pieni kasvimaa. Rakennukset muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden joka ilmentää 1800-luvun lopulle tyypillistä luotsiasema miljöötä. Kohteen merenkulullista merkitystä korostavat aseman pihapiirin tuntumassa olevat kolme suorakaiteen muotoista linjataulurakennelmaa. Luotsiaseman yhteyteen kuuluu niin ikään sen sijaintia osoittava Rönngrundin kummeli, asemasta noin 500 m itään.

Tallennettuna: