Haku

Tasku, sisärakenteita

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Museovirasto

Tasku, sisärakenteita

sisällön kuvaus: Tunnusmajakka

Raahen edustalle Taskun saareen pystytettiin tunnusmajakka ilmeisesti melko pian kaupungin perustamisen jälkeen 1600-luvun puolenvälin tienoilla. Varhaisten merimerkkien ulkonäöstä ei ole tietoja. Nykyinen pooki rakennettiin vuonna 1853. Sen suunnitteli vasta perustetun (1849) Pohjanlahden merenkulkupiirin päällikkö Albin Stjerncreutz. Pooki johdatti merenkulkijat Raahen kaupunkiin pohjoisesta johtavalle väylälle. Taskun pookilta purjehdittiin Iso-Kraaselin pookille, jonka luona sijatsi Raahen luotsiasema. Iso-Kraaselin ja Taskun lisäksi Raahen edustalla oli myös Kumpeleen pooki, joka on tuhoutunut tulipalossa. Ajan kuluessa Taskun tunnusmajakan merenkulullinen merkitys on vähentynyt. Merenkulkulaitos luovutti rakennuksen Raahen kaupungin omistukseen ja ylläpitoon vuonna 1983.

Taskun 16,5 metriä korkea puupooki on perustettu matalalle moreenikumpareelle. Kirkontornia muistuttava rakennus on pohjajakaavaltaan neliön muotoinen (sivu n. 5 m). Runko-osan seinät taittuva puolivälissä viistosti sisäänpäin. Vesikatto on pieni pyramidikatto, jossa on huippukoristeena valkoiseksi maalattu risti. Katon alapuolella on neljä pientä tuuletusaukkoa. Rakennuksen julkisivut muodostuvat tasapitkistä (4) pystylaudoitetuista vyöhykkeistä. Julkisivut ovat keltaiset. Tornin itäseinässä on muutaman metrin korkeudella kiinni naulattu oviaukko. Rakennus on ajankuluessa on painunut hieman vinoon.

Tallennettuna: