Haku

kärryt; säkkikärryt

KEHYSRAKENNE muodostuu kahdesta n. 150 cm pitkästä, toisiinsa kohti viistosti asetetusta puusta ja näihin pitkittäisiin kehyspuihin nähden kohtisuoraan asetetuista neljästä poikkipuusta (liitokset loviliitoksia). Poikkipuut asetettu n. 20 cm:n päähän toisistaan niin, että pisin poikkipuu kädensijojen päistä mitattuna 49,5 cm:n ja seuraavat poikkipuut 75,5 cm:n, 102 cm:n ja 128,5 cm:n päässä. Pitkittäiset kehyspuut kumpikin muodostuvat yhtenäisestä puukappaleesta siten, että niiden toiset päät on vuoltu kaareviksi kädensijoiksi, alaspäin päistään taipuviksi. Muuten pitkittäiset kehyspuut suorat, paksunevat vain tasaisesti etuosaan päin ja ovat poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoisiksi sahatut. RAUDOITUKSET muuten samanlaiset kuin esineessä 90-266 (?), mutta nokkaraudat pitemmät ja ne on yhdistetty yläpäistään hitsaamalla toisiinsa yli 7 cm leveällä rautalevyllä. Näin muodostuu taakalle huomattava tukirauta kärryjen etuosaan (taivutettu muuhun kärryyn nähden hieman enemmän kuin 90 astetta mutkalle). TUKIJALAT sijaitsevat kärryjen kädensijojen puoleisessa päässä. Ne ovat materiaaliltaan ja muodoltaan kuten 90-266. Tukijalkoja yhdistävä rauta on kiinnitetty tukijalkoihin rautapultilla (niittaamalla?). PYÖRÄT ovat valetut, ilman kumipäällystettä ja yhdistetty toisiinsa kuten 90-266.

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kymenlaakson museo

kärryt; säkkikärryt

Tallennettuna: