Tutkimuksen tavoitteena on selvittää terveyskeskuksessa laadittujen potilaskertomusten perusrakenne. Tarkastelun kohteena ovat konteksti, asettelu ja tekstin osat, tekstityyppiominaisuudet, virke- ja lausetaso sekä termit. Kyseessä on kvalitatiivinen erikoiskielen tutkimus, jossa tavoitteen saavuttamiseksi käytetään tekstilingvistisiä menetelmiä.

Potilaskertomusten perusmalli koostuu neljästä kappaleesta otsikoineen, jotka määritellään pakollisiksi informaatiokentiksi. Teksteissä voi esiintyä näiden lisäksi kolme vaihtoehtoista osiota, mikäli hoitosuhde sitä vaatii. Näistä seitsemästä eri informaatio-kentästä muodostuu ilmiasultaan erilaisia tekstejä, mutta kenttien sisältämät tiedot sekä tekstimuodot ja -tyypit ovat aina samankaltaisia tekstistä riippumatta.

Virke- ja lausetasolla potilaskertomuksia hallitsevat yksinkertaiset fragmentaariset virkkeet. Tiedon pakkaaminen tiiviimpään muotoon tekee lauseista lyhyempiä perinteisen kieliopin täydellisiin lauseisiin verrattuna. Kyse ei ole huonosta tai sopimattomasta kielenkäytöstä, vaan työyhteisön vakiinnuttamasta tekstinmuodostuskäytänteestä, joka todellisessa kielenkäyttötilanteessa on paitsi hyväksyttävää myös välttämätöntä tekstien funktion kannalta. Fragmentaariset lauseet mahdollistavat myös sen, ettei työmuistia kuormiteta liikaa ja tarvittavat tiedot löytyvät teksteistä nopeasti ja vaivattomasti.

Potilaskertomuksissa esiintyvistä termeistä valtaosa on suomen kieleen mukautettuja erikoislainoja. Kokonaisuudessaan termit perustuvat latinan, kreikan ja englannin kieliin ja suomenkielisiin vastineisiin, joten tekstien voidaan katsoa olevan suhteellisen sekakielisiä. Termien muodostamisperusteiden osalta potilaskertomuksissa käytettävä kieli on kryptistä.