Haku

Teknillisen korkeakoulun pääkirjasto

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Aalto-yliopiston arkisto

Teknillisen korkeakoulun pääkirjasto

Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen kaakkoispuolelle ryhdyttiin vuonna 1968 rakentamaan uutta kirjastorakennusta. Sen suunnittelutyö aloitettiin jo 1961. Päärakennusryhmään kuuluva rakennus annettiin Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunniteltavaksi, ja sen tilausta määriteltäessä arkkitehdille annettiin suuria vapauksia muuten hyvin taloudelliseen rakennustapaan pyrkivästä ohjeistuksesta. Aalto tarjosi aluksi kirjastorakennukseksi päärakennuksen amfin pienempää toisintoa, joka sisälsi jyrkästi nousevan lukusalin. Kirjastotoimikunnan esitettyä ankarat vastalauseensa rakennus piirrettiin kokonaan uudestaan. Kirjaston aula- ja lukusalitiloista muodostui eräs Aallon uran tyylikkäimmistä saavutuksista.
Kuvassa on kirjastorakennuksen toisen kerroksen lehtilukusali. Tila on ollut kalustettu Aalto-huonekaluin.

Tallennettuna: