Haku

Yleisen sommittelun kurssin lopputyö: Lasten leikkipaikka Kallioon

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Aalto-yliopiston arkisto

Yleisen sommittelun kurssin lopputyö: Lasten leikkipaikka Kallioon

Taideteollisen oppilaitoksen yleisen sommittelun kurssin päätteeksi toteutettiin keväällä 1967 suuri ryhmätyö, jossa rakennettiin leikkikenttä rakentamattomalle tontille Helsingin Kalliossa. Leikkikentän rakentaminen oli taiteellinen työ, mutta sillä oli myös sosiaalinen tehtävä; Toisen linjan tyhjä tontti haluttiin lasten toimintaan. Leikkikenttä pystytettiin kolmeksi päiväksi ja siellä sijaitsi suuri muovikatos, luola, raketti, trampoliini, nukketeatteri, liukumäki ja pullaveistos. Alueelta löytyi käyttökelpoista materiaalia; vanhat auton romut liitettiin hitsaamalla uudeksi ajoneuvoksi, irtonaisista betonilohkareista syntyi tila lasten muovailupaikaksi. Ohjaajana toimi kaikille opiskelijoille yhteistä peruskurssia vetänyt koulun taiteellinen johtaja Kaj Franck. Oppilaitoksen peruskursseja ja sen seuraajaa Suunnittelun ja viestinnän yleiset perusteet (SVYP) -kurssia on pidetty suomalaisen muotoilukoulutuksen perustana. Taideteollisen korkeakoulun ja sen edeltäjien toimintaan, opetukseen, toimipisteisiin, henkilöihin ja tiloihin liittyvä kokoelma (Taideteollinen korkeakoulu, valokuvat, TaiKV).

Tallennettuna: