Gustaf Rudolf Idman (1857-1927) oli Tampereen kunnanlääkäri ja Duodecim-seuran perustajajäsen. Hän kävi ruotsinkielisen yhteiskoulun Hämeenlinnassa ja kirjoittautui 1876 Hämäläiseen osakuntaan. Hän palasi Tampereelle valmistuttuaan 1884. Vuonna 1887 hänet nimitettiin ensimmäiseksi kaupunginlääkäriksi. Idmanin kaudella kaupunkiin rakennettiin viemäri- ja vesijohtolaitokset ja aloitettiin elintarvikkeiden tarkastus, ja hänen aikanaan valmistui ensimmäinen kaupungin rakentama sairaala Koukkuniemelle, »kunnallissairaala» eli köyhäintalon sairaala ja mielisairaala; siihen asti ainoa sairaala oli ollut paikkakunnalla toiminut valtion yleinen sairaala. Vuonna 1897 kaupungille valmistui toinenkin sairaala eli pysyvä kulkutautisairaala Koulukadun varrelle aikaisempien tilapäisten kolera- ja lavantautisairaaloiden tilalle, ja 1902 rakennettiin lisäksi uusi kunnallinen mielisairaala. Vuonna 1892 aloitti kaupunginlääkärin alaisuudessa toimintansa myös ensimmäinen lapsenpäästölaitos. Idmanin ansioksi on luettu myös tuohon asti slummimaisen Kyttälän esikaupungin hävittäminen »kurjine ja vanhoine maaperään vajonneine asuinhökkeleineen." Idman käytti Tampereella vuosikymmenien ajan merkittävää kunnallispoliittista valtaa. Hänelle oli parhaimmillaan keskitetty kaupunginvaltuuston ja terveyslautakunnan puheenjohtajuus ja lisäksi hän toimi samanaikaisesti sosiaalilautakunnan ja useiden muiden lautakuntien jäsenenä. Vallankäyttö ei kuitenkaan rajoittunut kaupungin toimielimiin, sillä Idman oli useiden vuosien ajan myös Tampereen edustaja valtiopäivillä. Hänet valittiin ensimmäisen kerran v. 1894 valtiopäiville Suomalaisen puolueen listoilta ja sen jälkeen aina uudelleen kaikille valtiopäiville vuosina 1894-1906 eli siihen asti, kun hän muutti pois paikkakunnalta ja syntyi uusi yksikamarinen eduskunta. Valtiopäivillä hän kuului useisiin valiokuntiin, pankkivaltuusmiehiin, ja lopulta vuosien 1905-06 valtiopäivillä hänestä tuli porvarissäädyn varapuhemies. Idmanin kyky voittaa luottamus osakseen yli kieli- ja puoluerajojen näkyy myös vaalikannatuksessa, sillä häntä näyttävät Tampereella äänestäneen erityisesti vähäväkiset ja esimerkiksi vuoden 1900 vaaleissa hän oli suomalaisen puolueen, ruotsalaisen puolueen ja työväenpuolueen yhteinen ehdokas. Kaupunginlääkärin toimen ja useiden kunnallisten ja valtiollisten luottamustoimien ohella hän huolehti samanaikaisesti paikkakunnan suurimpien teollisuuslaitosten terveydenhuollosta. Hän oli yhtä aikaa Finlaysonin, Tampellan ja naapurikunnassa sijaitsevan Nokian teollisuuslaitosten lääkäri. Erityisen merkittävä oli Finlaysonin tehtaanlääkärin toimi, sillä tämä mittava teollisuuslaitos oli kuin oma pieni kaupunki kaupungissa omine kirkkoineen ja sairaaloineen. Idman toimi myös 1893 toimintansa aloittaneen Finlaysonin tehtaansairaalan ensimmäisenä lääkärinä. Hänen kaudellaan perustettiin myös Tampereen ensimmäinen (palkkiotoiminen) koululääkärin virka, ja hänestä tuli tämänkin viran ensimmäinen haltija. Idman muutti pois Tampereelta 1906.

Gustaf Rudolf Idmanin poika Karl Gustaf Idman (1. joulukuuta 1885 Tampere – 13. huhtikuuta 1961 Helsinki) oli ulkoasiainministerinä Tulenheimon hallituksessa huhtikuusta joulukuuhun vuonna 1925. Hän ei ollut puolueen edustaja vaan virkamiehenä ministerin tehtävässä. K. G. Idman suoritti lakiteteessä tohtorin tutkinnon 1914 toimien sen jälkeen Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden dosenttina vuodesta 1915 ja professorina 1915–17. Suomen itsenäistyttyä tohtori Idman toimi tammikuusta 1918 alkaen Suomen ulkoasiankanslian virkamiehenä. Hän oli mukana kahdessa valtuuskunnassa, jotka kävivät 1917 Pietarin Smolnassa Leninin puheilla hakemassa allekirjoituksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisasiakirjaan. Sen jälkeen hän toimi ulkoasiainhallinnon palveluksessa: kansliapäällikkönä kesäkuusta 1918, erikoislähettiläänä ja täysivaltaisena ministerinä Kööpenhaminassa 1919–27 ja sen ohessa Budapestissä 1922–27, Riiassa ja Kaunasissa 1927–28 sekä sen ohessa Prahassa 1927–35, Varsovassa 1928–38 ja sen ohessa Bukarestissä 1928–38. Vastaavissa tehtävissä hän toimi toisen maailmansodan aikaan Tokiossa 1. lokakuuta 1939 alkaen ja sen ohella myös Mukdenissa eli Mantšukuon japanilaisessa marionettivaltiossa elokuusta 1941 alkaen. Hänet asetettiin disponibiliteettiin 5. huhtikuuta 1945 ja hän erosi ulkoministeriön palveluksesta 1947. Ministeri Idman jätti testamentissaan rahaa säätiölle, joka jakaa tamperelaisille opiskelijoille vuosittain apurahoja.

Gustaf Rudolf Idmanin nuorempi poika Nils Rudolf (Niilo) Idman (20. lokakuuta 1889 Tampere – 4. huhtikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen pääkonsuli, kirjallisuudentutkija ja suomentaja. Idman pääsi ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1911 sekä filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1923. Hän teki opintomatkoja Englantiin 1908–09, 1912 sekä 1914. Idman oli ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1918 ja hän toimi lähetystösihteerinä Oslossa 1920–22, Kööpenhaminassa 1920, Tukholmassa 1925–26 ja Washingtonissa 1927–33. Idmanista tuli ulkoministeriön jaostosihteeri 1933 ja hän toimi ministeriön talouspoliittisten asiain jaoston päällikkönä vuodesta 1933. Hän oli sitten va. asiainhoitajana Riiassa 1934 ja Suomen pääkonsulina Pietarissa 1935–38. Idman sai lähetystöneuvoksen arvon 1931. Idman tunnetaan ennen kaikkea Edgar Allan Poen Korppi-runon suomentajana.

Gustaf Rudolf Idmanin tytär Anna Maria Idman (1887-1969) oli vuosina 1915-23 naimisissa Carl Gustav Ludvig Tigerstedtin (1886-1957) kanssa. C. G. Tigerstedt tuli Mustilan kartanon isännäksi isänsä A. F. Tigerstedtin kuoleman jälkeen.