asuinkiinteistö; Kiviaho

Kohde sijaitsee Varikontiellä nousevalla tieosuudella ja mäen rinteellä. Kiviahon tontilla on jyrkkä harjakattoinen asuinrakennus 1920-luvun lopulta. Tien reunassa navetta ja asuinrakennusta vastapäätä piharakennus. Tontin länsireuna on jyrkkää rinnettä. Rinteen yläosissa on vielä kesäasunto ja uusi pajarakennus. Rakennusryhmä muodostaa suojaisan pihapiirin. Sekä rakennukset että piha ovat hyvin hoidettuja. Tila on ollut alun perin maatila, joka on lohkottu Teiskonlahden kantatalon tilasta. Tila sijaitsi entisten mäkitupien alueella, jollainen on mm. inventoitu naapuritila Viitala. Kiviahon asuinrakennuksen rakensi Lauri Laaksonen vuonna 1927. Varikontietä ei tuolloin ollut, vaan paikalla oli lähinnä leveä kinttupolku. Kiviahon tontille rakennettiin lisäksi vuonna 1928 navetta. Nykyisen piharakennuksen paikalla oli puuliiteri ja viljasäilö. Rinteen yläosassa oleva vanha hirsirakennus (nykyinen kesäasunto) ja siihen liittyvä tontti on ostettu sekä liitetty Kiviahon tonttiin 1960-luvulla. Tontti kuului sukulaiselle August Niemelle, joka siirsi hirsirakennuksen tontille 1920-luvun vaihteessa Lylyjärven toiselta puolelta. August Niemi oli kyläsuutari ja asui taloa 1950-luvulle asti. Kiviahossa karjanpito on lopetettu 1990-luvun puolivälissä. Pihapiirissä on tontin etelälaidalla ollut ennen hyötypuutarha ja omenapuita 20 kappaletta, nyt vain enää muutama niistä on jäljellä. Tilan kasvimaat olivat myös 1940-60-luvulla Varikontien molemmin puolin.

Aineiston käyttöoikeudet
julkinen
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Museokeskus Vapriikki

asuinkiinteistö; Kiviaho

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Museokeskus Vapriikki
Inventaarionro
Varikontie 48
Muu luokitus
asuinkiinteistö (kohdetyyppi)
Valmistus
Varikontie 48
Luokitus
Verkossa saatavilla siiri.tampere.fi/displayO...3AC451C2478C