Perinteistä thangkamaalausta määrittävät tarkat ja yksityiskohtaiset säännöt, jotka pohjaavat buddhalaisuuden pyhiin teksteihin. Tekoprosessiin liittyy myös uskonnollisia rituaaleja. Esimerkiksi työn aloitus- ja lopetuspäivät ajoitetaan astrologisesti suotuisasti. Tilaustyönä toteutetuissa thangkoissa tilaaja esittää toivomuksia thangkan pääasiallisesta kuva-aiheesta tai yksityiskohdistakin. Teos kustomoidaan tilaajan elämäntilanteen ja toiveiden mukaiseksi. Nykyään teoksia tuotetaan runsaasti myös suoraan myyntiin.

Perinteisesti thangkat maalataan puukehikkoon kiinnitetylle puuvillakankaalle, jonka molemmat puolet pohjustetaan keitetystä eläimen nahasta ja kalkista sekoitetulla liima-aineella. Pohjustusaineen annetaan kuivua ja sen jälkeen se hiotaan täysin sileäksi joko kuivana tai uudelleen kostutettuna. Thangkoissa käytetään yleensä mineraali- tai kasvivärijauheita, jotka sekoitetaan pohjustamisessakin käytettyyn liimaan. Mineraalivärien, kuten lapis lazulin ja atsuriitin, tai kasvivärien kuten santelipuunpunaisen tai värisaflorin lisäksi käytetään myös aidosta kullasta hierrettyä kultaväriä. Nykyään erityisesti kaupallisessa mielessä valmistetuissa thangkamaalauksissa käytetään tehdasvalmisteisia, keinotekoisia värejä. Myös värienkäytöstä on thangkaperinteessä olemassa tarkkaan säädeltyjä perinteisiä toimintatapoja ja näkemyksiä, esimerkiksi liittyen tiettyjen värien ryhmittelemiseen, sekoittamiseen ja nimeämiseen.

Taiteilija piirtää pohjustetulle kankaalle vertikaalisen ja horisontaalisen keskiviivan, joiden ympärille kompositio rakentuu. Keskiviivojen lisäksi piirretään yleensä kaksi kankaan keskipisteessä leikkaavaa diagonaalista viivaa sekä neljä kehysten suuntaista rajaviivaa, joten ratkaisevia sommitteluviivoja on yhteensä kahdeksan. Lisäksi voidaan piirtää muita apuviivoja, jotta kompositio toteutuu oikein. Aiheen luonnos piirretään viivojen ohjaamana, aloittaen keskeisimmästä hahmosta ja sitten sijoitellen muut hahmot oikeassa koossa oikeille paikoilleen. Lopuksi piirretään taustat ja muut yksityiskohdat. Luonnosteluun käytetään perinteisesti hiiltä. Sen jälkeen hiililuonnos vahvistetaan musteella tai maalilla. Luonnostelussa hyväksytään myös sapluunan, rei’ittämismenetelmän tai kuultopaperin käyttö kuvan osien jäljentämisessä, koska tärkeintä on saada mittasuhteet oikein.

Maalaaminen aloitetaan yleensä isoja värialueita sisältävistä taustoista, kuten taivaasta ja maisemasta. Maalausvaiheen eri yksityiskohtiin kuten varjostuksiin sekä eri kuva-aiheiden, kuten kasvien, kivien tai lootusistuinten värivalintoihin, ääriviivoihin ja koristereunuksiin on olemassa useita tekniikoita ja taiteilija-, työpaja- tai koulukuntakohtaisia tekotapoja. Yleensä tärkeät ja erityisesti vaaleansävyiset yksityiskohdat, kuten esimerkiksi jumalattaren kasvot, maalataan viimeisenä. Joissakin perinteissä maalin kuivuttua teoksen pinta tasoitetaan varovasti kaapimalla, jotta mineraaleista sekoitettujen värien keskenään hieman vaihteleva koostumus ei erotu pinnan epätasaisuutena. Kaapimisen jälkeen pinta puhdistetaan maalipölystä pienen taikinapallon avulla. Tämän jälkeen lisätään kultaukset, jotka myös kiillotetaan lopuksi erillisellä työkalulla. Viimeinen maalausvaihe on niin kutsuttu ”silmien avaaminen”, jossa kuvatun jumalhahmon kasvonpiirteet ja erityisesti silmät maalataan esiin. Silmien avaamiseen saattaa kuulua myös seremoniallisia menoja. Lopuksi thangka puhdistetaan vielä kerran ja sen kääntöpuolelle tai kuvan hahmojen yhteyteen saatetaan kirjoittaa pyhiä tavuja. Perinteisesti valmis thangkamaalaus leikataan irti maalauskankaasta ja kiinnitetään kangaskehyksiin.

Perinteisesti tärkeimmät teoksen kuva-aihetta määrittävät raamit ovat buddhalaisuuden pyhät tekstit. Teoksen tulee noudattaa tekstien kuvauksia esimerkiksi jumalhahmon ulkoasusta, mittasuhteista, asennosta, väreistä ja tunnusesineistä. Myös ympäristö kuvataan opin mukaisesti. Ikonometria eli oppi mittasuhteista on ratkaisevaa pyhyyden ja autenttisuuden määrittämisessä. Perinteisessä thangkamaalauksessa on käytetty omia mittayksiköitä, joista tärkeimpiä ovat ”pieni” ja ”suuri” mittayksikkö. Yksi suuri mittayksikkö vastaa kahtatoista pientä. Kummallakaan ei ole määriteltyä mitattavaa arvoa, vaan yksikköjen suhde toisiinsa pysyy samana yksittäisen kuvan sisällä. Näiden mittojen avulla on määritelty keskeisten hahmojen, hahmotyyppien, ruumiinosien ja muiden kuvan olennaisten osien mittasuhteet ja suhteutuminen toisiinsa. Virheet mittasuhteissa ja sommittelussa vähentävät suoraan teoksen pyhyyttä ja aiheuttavat huonoa karmaa. Eri koulukunnittain esiintyy kuitenkin hieman vaihtelevia tulkintoja ja pieniä esteettisin perustein tehtyjä sovellutuksia periaatteisiin.

Thangkamaalaukset eivät ole tekijänsä luovuuden ilmauksia länsimaisessa mielessä ymmärrettyyn tapaan. Suurimpia maalarimestareita kunnioitetaan ja jotkut heistä ovat kehittäneet omannäköistään maalaustyyliä, mutta yleisesti ottaen thangkat eivät ole henkilökohtaisen luovuuden näyte, eikä niitä esimerkiksi signeerata. Taiteilija toimii ikään kuin pyhyyden välittäjänä ja välineenä maalauksen luomisessa. Teos mielletään enemmänkin tradition kuin yksilön tuottamaksi.

Laadukkaimmat thangkat ovat taitavimpien mestareiden tekemiä. Vähemmän laadukkaissa thangkoissa käytetään vaatimattomampia materiaaleja ja ne ovat alan opiskelijoiden tekemiä. Thangkoja tuotetaan myös puhtaasti matkamuistoiksi ja niistä jopa vedostetaan huonolaatuisia kopioita myytäväksi turisteille. Turisteille suunnattujen thangkojen ikonografia ei välttämättä vastaa alkuperäisen perinteen sanelemia sääntöjä. Toisaalta myös paikalliset ja tiibetinbuddhalaisuuden harjoittajat ostavat thangkoja turistimyymälöistä, sillä thangkan aitous ja pyhyys muodostuu ennen kaikkea pyhitysrituaalin ja teoksen käytön myötä. Paikalliset tiibetinbuddhalaisuuden harjoittajat suosivat thangkoissaan kirkkaampia värejä. Hillitymmät sävyt ovat enemmän länsimaisen ostajan mieleen. Mandalat ovat turistien keskuudessa suositumpia kuin jumalhahmojen kuvat.

pyhä esine

taideteos

Nimitys "thangka" viittaa alun perin kankaalle maalattuihin tiibetiläisiin uskonnollisiin teoksiin, joita kannettiin rullalla mukana matkoilla. Thangkat ovat sekä buddhalaisuuden dokumentatiivisia opinkappaleita, että rituaalisia, pyhiä välineitä harjoitukseen. Niitä käytetään meditaatiossa, visualisointiharjoituksissa, initaatioissa ja jokapäiväisessä buddhalaisuuden harjoittamisessa ja siihen liittyvässä palvonnassa. Lisäksi thangkojen buddhiin ja jumalhahmoihin suunnataan kansanomaisia, inhimillisiä toiveita suojeluksesta tai siunauksesta.

Buddhalaisen filosofian keskeinen käsite on tyhjyys, eräänlainen olemuksettomuus. Ajatus ei tarkoita konkreettista tyhjyyttä tai olemattomuutta, vaan kaikkien todellisuuden ilmiöiden pysymättömyyttä ja muutoksenalaisuutta. Pysymättömyys antaa sijaa todellisuuden loppumattomille, fantastisille ilmenemismuodoille. Thangkojen rikas ja runsas kuvamaailma heijastaakin elämän ja olemassaolon monimuotoisuutta ja suurenmoisuutta lukemattomissa erilaisissa mahdollisissa ilmentymisen muodoissaan. Myös mandaloissa kuvataan konkreettisesti tai symbolisesti buddhaa tai jumalhahmoa. Kuten muissakin thangkoissa, niin myös mandaloissa käytettyjen jumalhahmojen kuvat ovat eräänlaisia ilmentymiä ja näkyväksi tehtyjä kuvauksia suuremmasta totuudesta, eikä niiden kuvaamia hahmoja mielletä konkreettisiksi tai paikallaan pysyviksi entiteeteiksi. Jumalhahmoja voi myös tulkita olemassaolon eritasoisina tapoina tai valaistuneen mielen erilaisina aspekteina.

Mandaloihin liittyy monenlaisia merkityksiä ja tulkintatapoja. Mandalat ovat eräänlaisia kosmisen ja mentaalisen temppelin kuvia, jotka on usein ilmaistu kaksiulotteisen geometrisen kaavion muodossa. Mandala on samanaikaisesti malli buddhalaisesta temppelistä, ihmisen psyykestä ja maailmankaikkeudesta. Mandalakuvien lisäksi muita mandalatyyppejä ovat hiekkamandalat, meditaatiossa luodut mentaaliset mandalat sekä monenlaisin eri metodein ja materiaalein tuotetut kolmiulotteiset mandalat, jollaiseksi voidaan mieltää jopa ihmiskeho. Konkreettisesti ymmärrettynä mandala on buddhalaisen temppelin pohjapiirros ja sellaisena jumaluuden asuinsija. Myös kaksiulotteiset, kankaalle tai paperille maalatut mandalat ovat olemukseltaan kolmiulotteisia tiloja, joiden sisälle niin jumalhahmot kuin meditoiva mieli voivat kulkea. Mandalakuvio rakentuu kaikkein pyhimmästä keskikohdasta ja sitä ympäröivistä neljästä portista, jotka edustavat neljää pääilmansuuntaa ja muodostavat kosmisen kartan.

Mandaloita käytetään meditaatiossa, visualisointiharjoituksissa ja initaatioissa. Niiden luonne on tantrinen eli ne liittyvät buddhalaisuuden esoteerisiin opetuksiin. Tästä johtuen mandaloihin liittyy myös salassa pitämisen aspekti. Esimerkiksi initaatioissa muiden kuin aiheeseen vihkiytyneiden asianosaisten ei ole tarkoitus edes nähdä tuolloin käytettävää mandalaa. Meditaatiokäytössä kaksiulotteinen mandala hahmotetaan kolmiulotteisena rakennelmana, jonka sisällä mieltä voi harjoittaa. Mandalamaalaukset ovat tiibetiläisissä kodeissa harvinaisia eikä niitä useinkaan kiinnitetä kangasrullaan perinteisen thangkan muotoon. Markkinoille tuotetaan mandala-aiheisia maalauksia erityisesti länsimaalaista ostajaa varten. Vaikka turisteille suunnatuissa mandalamaalauksissa esiintyykin runsaasti autenttisia kuva-aiheita ja symboleita, ei niiden sisältö välttämättä vastaa alkuperäisiä buddhalaisia kirjoituksia ja niiden sanelemia yksityiskohtaisia sääntöjä.