Haku

LIMS:n ja Elinsiirtorekisterin välisen tiedonsiirtoliittymän uudistus

QR-koodi

LIMS:n ja Elinsiirtorekisterin välisen tiedonsiirtoliittymän uudistus

Tämä opinnäytetyö oli työnantajalle tehtävä tutkimuksellinen kehittämistyö, jonka tarkoituksena oli validoida tiedonsiirtoliittymä uudistustyön yhteydessä. Uudistustyötä teki moniammatillinen projektiryhmä. Projekti alkoi elinkaarensa päähän tulleen palvelimen vaihdolla. Tiedonsiirtoliittymä koodattiin uudelleen nykyaikaisella tekniikalla ja samalla tiedonsiirtoliittymän rakenteita uusittiin vaatimusmäärittelyn mukaisesti. Testitapauksia suunniteltiin esitestaukseen sekä järjestelmä- ja hyväksyntätestaukseen testiympäristössä. Testauksen aikana havaitut virheet ja poikkeamat korjattiin ja testattiin uudelleen hyväksytysti. Validoinnin hyväksymistä seurasi tuotantoon siirtyminen, jonka suunnittelu oli aloitettu jo projektin aikana. Valikoidut testitapaukset suoritettiin lisäksi tuotantoympäristössä ennen tiedonsiirtoliittymän hyväksymistä tuotantokäyttöön. Tuotantoon siirtymisen jälkeen tiedonsiirtoliittymän toimintaa seurattiin suunnitelman mukaisesti.

Opinnäytetyön teoriaosuudessa kuvataan yleisellä tasolla elinsiirtotoimintaa sekä HUS:in Elinsiirtorekisterin ja SPR Veripalvelun laboratorion tietojenhallintajärjestelmän (LIMS) välillä olevan tiedonsiirtoliittymän toimintaa. Seuraavaksi käsitellään järjestelmäintegraatiota yleisesti syventyen tiedonsiirtoliittymässä käytettyyn Web Services-tekniikkaan. Ohjelmistotestausta käsittelevässä osassa läpikäydään testauksen yleisiä periaatteita, testaussuunnitelman sekä testitapausten laatimista. Tutkimusmenetelmien periaatteita käsitellään yleisesti määrällisen ja laadullisen tutkimuksen näkökulmista sekä läpikäydään työelämän käytännön kehittämistoimiin käyttökelpoista lähestymistapaa, tutkimuksellista kehittämistoimintaa.

Tärkeä osa tiedonsiirtoliittymän validointia oli testitapausten suunnittelu sekä testaus. Testitapausten suunnittelu alkoi tutustumalla käytössä olevan tiedonsiirtoliittymän tekniseen toimintaan. Sovellustoimittajan uudelleen koodaamien tiedonsiirtoviestien esimerkkien ja vaatimusmäärittelyn perusteella korjattiin tiedonsiirtoviestien rakennetta sekä sisältöä vielä koodausvaiheessa. Vaikka joitakin virheitä oli jo korjattu, huolellisella testitapausten suunnittelulla testausvaiheessa dokumentoitiin vielä useita poikkeamia. Testaamista seurasi myös molempien sovellusten koodaajat sekä testauspäällikkö, joten poikkeamia pystyttiin tutkimaan välittömästi sekä käynnistämään korjaavien toimenpiteiden suunnittelu.

Uudistusprojektiin liittyi lisäksi osallistuminen vaatimusmäärittelyn päivitykseen ja validointisuunnitelman sekä -raportin laadintaan. Käyttäjiä perehdytettiin uudistetun tiedonsiirtoliittymän ominaisuuksiin koulutustilaisuudessa ja ohjeita päivittämällä. Lisäksi pidettiin yhteistyöpalaveri, jossa sovittiin uusista menettelytavoista elinsiirtotoimiston ja Veripalvelun välillä. Tiedonsiirtoliittymän uudistus paransi prosesseja, vähensi manuaalisia työvaiheita, oli informatiivisempi ja uusi yhteys oli vakaa sekä varmatoiminen.

Tallennettuna: