Haku

Työpaikkaliikunta osana työhyvinvointia : Oy Yritys Ab

QR-koodi

Työpaikkaliikunta osana työhyvinvointia : Oy Yritys Ab

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yrityksen henkilökunnan liikunta-aktiivisuutta sekä työpaikkaliikuntaan osallistumista. Liikunta-aktiivisuuden ohella tutkittiin viikoittaisen liikunnan määrän vaikutusta lyhyisiin sairauspoissaoloihin. Opinnäytetyön tavoitteena oli muodostaa kuva työpaikkaliikunnan nykytilanteesta sekä sen kehittämiskohteista ja siten tarjota yrityksen henkilöstöhallinnolle tietoa työpaikkaliikunnan ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi.

Yrityksellä on kolme tuotantolaitosta. Tutkimus toteutettiin otantatutkimuksena, jonka perusjoukkona oli yhden tuotantolaitoksen yksi osasto. Kyseisessä tuotantolaitoksessa oli kaiken kaikkiaan kahdeksan osastoa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeiden ja tutkijan tekemän tiedonkeruun avulla. Tutkija keräsi tarvittavan tutkimusaineiston hyödyntäen palkanlaskennan järjestelmiä sekä selaillen sairauspoissaolotodistusten kansioita. Kyselylomakkeet sisälsivät sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä, jolloin tutkimusmenetelmänä käytettiin triangulaatiota. Triangulaatiossa yhdistetään kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimusmenetelmien käyttöä saman kohteen tutkimiseen. Kerätty kvantitatiivinen aineisto syötettiin Excel-tilastointiohjelmaan, jonka avulla tutkimuksesta saadut tiedot analysointiin. Kvalitatiivista aineistoa käytettiin tutkimustulosten ja johtopäätösten tukena.

Tutkimustulokset osoittivat, että henkilöstöstä suurin osa oli liikunnallisesti aktiivista. Vastaajista vain muutama osallistui työpaikkaliikuntaan ja heistä suurin osa oli miehiä. Työpaikkaliikunnan osallistumattomuuteen vaikuttivat ennen kaikkea tiedon puute työpaikkaliikunnan muodoista. Naiset kokivat työpaikkaliikunnan muodot maskuliinisiksi lajeiksi, mikä vaikutti naisten osallistumattomuuteen. Sen sijaan liikunta-aktiivisuudella ei ollut suoraa korrelaatiota lyhyiden sairauspoissaolojen vähentämiseen.

Tutkimustulosten mukaan tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nousi tiedottaminen työpaikkaliikunnasta ja sen eri muodoista. Tulosten pohjalta selvisi, että henkilöstö liikkuu pääsääntöisesti omatoimisesta, jolloin työpaikkaliikuntaan osallistuminen jäi heikoksi. Tulokset osoittivat myös sen, että työpaikkaliikunta tarjosi palveluita vain hyvin suppealle kohderyhmälle. Keskeisiksi kehitysehdotuksiksi nousi työpaikkaliikunnan muotojen kehittäminen, jotta mahdollisimman moni löytäisi omia tarpeitaan ja kiinnostustaan vastaavan lajin työpaikkaliikunnan tarjonnasta.

Tallennettuna: