Haku

Kotipuutarhurin vesiviljelyopas

QR-koodi

Kotipuutarhurin vesiviljelyopas

TIIVISTELMÄ

Oulun ammattikorkeakoulu Puutarhatalous, yritystoiminnan suuntautumisvaihtoehto

Heikki Seppänen Kotipuutarhurin vesiviljelyopas Dodo Ry Kevät 2015 Sivumäärä: 74

Kotipuutarhurin vesiviljelyopas työn tarkoitus on nimensä mukaisesti olla helppolukuinen ja kuitenkin riittävän laaja opaskirja vesiviljelystä kiinnostuneelle hiukan kokeneemmalle kotipuutarhurille. Aloittelijalle tietoa varsinkin ravinteista on paljon, mutta loppujen lopuksi asiat ovat yksinkertaisia. Työssä käydään läpi erilaiset laitteistot, ravinteet, kasvualustat, yleisimmät kasvintuhoojat, valaistus, ilmaston säätö ja veden kemiaa eli vesiviljelyyn oleellisesti liittyvät aihekokonaisuudet, jotta puutarhuri kykenee kotioloissa tuottamaan herkullisia vihanneksia ja vaikkapa yrttejä. Kuitenkin pääpaino oppaassa on vesiviljelyssä itsessään, jättäen yleiset viljelytekijät vähemmälle huomiolle.

Opas on tehty kaupunkiviljelyn edistämistä tukevan Dodo Ry:n Oulun haaran tilauksesta levitettäväksi yhdistykseen kuuluville henkilöille, sekä muille vesiviljelystä kotioloissa taikka kasvihuoneessa kiinnostuneille. Lähiruokainnostus on ollut muoti-ilmiöön verrattavissa ja kiinnostus sitä kohtaan on suurta, kuten siihen keskittyneiden yhdistysten ja yhteisöjen määrän lisääntyminenkin kertoo. Kotipuutarhurin vesiviljelyopas on tämän ilmiön myötävaikutuksesta kirjoitettu ja se pyrkii syventämään tietoa ja antamaan kotipuutarhurille lisää työkaluja oman viljelynsä vahvistamiseen ja levittämään tietoisuutta vesiviljelyn eduista ja sen helppoudesta. Opas on myös toiminut kirjoittajan ammatillisen kehityksen kannalta tunnetun tiedon uudelleen läpi käymisessä ja kokonaisuuden hahmottamisessa. Kirjoittajalla itsellään on kokemusta aiheen parista noin kymmenen vuoden ajalta.

Opasta kirjoitettaessa on tutkittu sekä ulkomaisia että kotimaisia kirjallisuuslähteitä kasvinviljelyyn liittyen. Tiedonlähteinä ovat myös toimineet lukuisat internetlähteet liittyen esimerkiksi veden fysikaalisiin ominaisuuksiin ja erilaisiin vesiviljelylaitteistoihin. Tätä tietoa on testattu myös käytännössä ja oppaan lopusta löytyykin esimerkkejä kolmesta erilaisesta viljelytyylistä kasvatuspäiväkirjan muodossa, joissa käytetyt laitteistot on kehitetty itse tätä opasta varten. Vaikka oppaan lähteet ovat usein ammattiviljelyyn liittyviä, on opas kirjoitettu hiukan edistyneemmän kotipuutarhurin näkökulmasta syventämään teoriaa mutta kuitenkin se pyrkii käytännönläheisyyteen.

Tallennettuna: