Haku

Projektirahoitushakemusprosessin kehittäminen Leanin keinoin

QR-koodi

Projektirahoitushakemusprosessin kehittäminen Leanin keinoin

Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää Jyväskylän yliopiston rahoitushakemusprosesseja. Kehitystyö toteutettiin Jyväskylän yliopistopalveluissa. Täydentävä rahoitus on hyvin tärkeää yliopistoille ja erittäin kilpailtua. Rahoitushakemusprosesseiksi valittiin Suomen Akatemia, Horisontti 2020, Erasmus+ ja Business Finland. Tutkimus toteutettiin laadullisena toimintatutkimuksena. Lean-ajattelun perusperiaatteet vaikuttavat vahvasti kehitystyön taustalla. Teoriaosuudessa keskitytään käymään läpi Lean-ajattelun teoriaa niiltä osin, kuin niitä on kehitystyössä käytetty. Keskeistä on prosessin virtaustehokkuuden kasvattaminen ja henkilökunnan osallistaminen kehitystyöhön. Tutkimus oli kvalitatiivinen toimintatutkimus, jossa tiedonkeruumenetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia, työpajoja, tutkimuspäiväkirjaa ja haastatteluita. Prosessin nykytilan kuvauksessa sovellettiin Lean-ajattelun mukaista arvovirtakuvausta. Lean-menetelmien avulla prosesseista tunnistettiin niiden sisältämä hukka ja virtaustehokkuutta hidastavat elementit sekä mietittiin kehitysmahdollisuuksia. Tutkimusaineistosta saatujen kehittämisehdotuksien pohjalta laadittiin tavoitetilakuvaus, joka piirrettiin uimaratakaavion muotoon. Tutkimuksen tuloksena laadittu tavoitekuva osoitti, että suurin hyöty saavutettiin prosessin työvaiheita selventämällä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää jatkossakin muiden rahoittajien prosessien kehittämisessä. Lisäksi prosessien kehittämistä voi jatkaa hakemusvaiheesta prosessin toteutusvaiheeseen. Kehitystyössä huomattiin myös, että Lean-ajattelun mukainen kehittäminen toimii hyvin myös palveluprosesseissa, joten sitä voi soveltaa monissa muissakin Jyväskylän yliopiston palvelukeskuksen prosesseissa.

Tallennettuna: