Haku

Muunnossähköauton akuston suunnittelu

QR-koodi

Muunnossähköauton akuston suunnittelu

Jatkuva pelko fossiilisten polttoaineiden loppumisesta ja niiden hinnan arvaamattomasta noususta lienee yksi tärkeimmistä syistä sähköautokehityksen vauhdittumiselle viime vuosina. Sähköistä liikkumista pidetään yleisesti myös ympäristöystävällisenä, koska se ei aiheuta pakokaasupäästöjä. Nykyisen sähköautokannan perusteella ei kuitenkaan voida varmasti tietää, millaisia ympäristövaikutuksia tulevaisuuden sähköautoilu aiheuttaa, koska akkujen tuotanto painottuu voimakkaasti Aasiaan.

Monet sähköautoilusta kiinnostuneet kyllästyivät jo vuosia sitten autonvalmistajien saamattomuuteen sähköauton kehityksessä, mistä syntyi harrastelijoiden muunnospajoja eri puolille maailmaa. Harrastajien on kuitenkin vaikea tehdä sähköautomuunnoksesta niin täydellistä, että se täyttäisi kaikki viranomaismääräykset niin tieliikenteen kuin sähköturvallisuudenkin osalta.

Moottori on ollut polttomoottoriautoissa yksi suurimmista kehityskohteista auton historian aikana. Sähköautoissa sen sijaan suurinta kehitystä tarvitaan akuston suhteen. Sähköakun yli 200-vuotisen historian aikana ei vielä ole saatu kehitettyä akkua, jonka energiasisältö olisi lähelläkään polttonesteiden arvoja. Nykyistä akkujen kehitystä voidaankin verrata polttomoottorin kehitykseen 1900-luvulla. Silloin autonvalmistajat kilpailivat siitä, kenellä on tehokkain tai taloudellisin moottori. Sähkömoottorin hyötysuhde on nykyään lähes poikkeuksetta yli 90 % ja sen tehotiheys on saatu polttomoottorin tehotiheyttä suuremmaksi. Toisaalta nykyisten sähköakkujen energiatiheys on vain murto-osa minkä tahansa polttonesteen arvoista.

Akkujen energiavaraston pienuutta voidaan toki korvata käyttämällä hybriditekniikkaa tai tuottamalla ajoneuvon sähköenergia polttokennoilla vedystä. Hybriditekniikka kuitenkin jättää auton riippuvaiseksi fossiilisista polttoaineista, vaikka niiden kulutus vähenee huomattavasti. Myös polttokennotekniikassa on edelleen suuria puutteita. Polttokenno toimii hyvin vain puhtaalla vedyllä, jolle ei ole kehitetty tankkausverkostoa. Jokaisen käyttäjän oma tankkauslaite taas olisi liian kallis hankinta. Monet myös pelkäävät vedyn käyttöä, koska se on huomaamaton räjähtävä kaasu. Lisäksi vedyn tuottamisen ja käyttämisen kokonaishyötysuhde on heikompi kuin sähköakkutekniikalla.

Tallennettuna: