Haku

TAKK:n harjoituskentän valaistuksen ohjaus

QR-koodi

TAKK:n harjoituskentän valaistuksen ohjaus

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin tievalaistuksen rakentamisen ja suunnittelun nykyisiä käytäntöjä. Työn tilaajana toimi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK), joka järjestää aiheeseen liittyvää koulutusta.

Aluksi perehdyttiin tievalaistuksen tarpeen määrittelyyn ja Liikenneviraston rooliin laadunohjaajana. Myös valaistuksen perussuureet käytiin läpi, sillä tievalaistuksessa käytetään monia sisävalaistuksessa tuntemattomia käsitteitä. Tämän jälkeen tutustuttiin valaistuksen laadunmittareina toimiviin valaistusluokkiin.

Erityisen tarkasti perehdyttiin valonlähteisiin. Niiden keskinäisessä vertailussa ei luotettu vanhentuvaan kirjallisuuteen, vaan tuotiin esille valmistajien ilmoittamat tämänhetkiset ominaisuudet, kuten käyttöikä, energiatehokkuus ja hinta.

Koska tievalaistusta ohjataan nykyään älykkäiden GSM-siirtotietä hyödyntävien ohjausjärjestelmien avulla, tutustuttiin tarkemmin Tampereen kaupungin käyttämään C2 Smart Light Street -laitteistoon. Lisäksi kartoitettiin, mitä muita järjestelmiä Suomessa on käytössä.

Työstä pyrittiin tekemään selkeä suunnitteluohje, minkä vuoksi Valtimon kunnassa sijaitsevalle Ylä-Valtimon kylälle tehtiin tietokoneavusteinen tievalaistuslaskenta. Työhön olennaisena osana kuului verkoston mitoitus. Tätä varten tehtiin laskentataulukko LibreOffice-ohjelmistolla.

Lopuksi laskettiin karkea kustannusarvio esimerkkitien valaistuksen rakentamisesta ja ylläpidosta. Tievalaistusurakoiden lopullinen hinta selviää aina vasta tarjouskilpailussa, sillä yritysten tavoittelema voitto, kilpailutilanne ja työvoimakustannukset vaihtelevat alueittain.

Tallennettuna: