Nuorison taidetapahtuma 1976: Karvialaisen Miimi-Tiimin esitys Polttaa, polttaa; dokumentaarinen; tapahtumakuva; tilannekuva; teatterikuva; sisäkuva
Nuorison taidetapahtuma 1976: Karvialaisen Miimi-Tiimin esitys Polttaa, polttaa; dokumentaarinen; tapahtumakuva; tilannekuva; teatterikuva; sisäkuva
sisällön kuvaus: Nuorison taidetapahtuma 1976, Tampere, teatteri ja lausunta. Karvialaisen Miimi-Tiimin esitys Polttaa, polttaa. Kaksi farkkuasuista tyttöä lavalla, toisella pärekori, toisella kangaskassi. Suomen Nuorisoseurojen Liiton lahjoitus Nuoperille vuonna 2008. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:19). Kuvaaja: Kai Honkanen.
Nuorison taidetapahtuma on 1900-luvun alun henkisten kilpailujen ja myöhemmin järjestettyjen kulttuurikilpailujen jälkeläinen. Nuorison taidetapahtumaan on vuosikymmenien aikana osallistunut lukuisa joukko niin musiikin, teatterin, tanssin, elokuvan ja sirkuksen harrastajia kuin myös kirjoittajia sekä digi- ja kuvataiteen harrastajia. Nuorison taidetapahtuma on myös toiminut uralla etenemisen kannustimena monille nykypäivänä julkisuudestakin tutuiksi tulleille ammattilaisille, kuten kapellimestari Esa-Pekka Saloselle.
sisällön tapahtuma: Nuorison taidetapahtuma 1976, Tampere, teatteri ja lausunta.
sisällön toiminta: Karvialaisen Miimi-Tiimin esitys Polttaa, polttaa.
Materialtyp |
---|
Fotografi |
Organisation |
Nuorisotyön tallentaja Nuoperi |
Samling |
Nuoperin valokuvakokoelma |
Kod |
NUO15_086 |
Omfattning |
lukumäärä: 1 |
Mått |
resoluutio
300
dpi |
Tillverkning |
kuvausaika
1976
dokumentointi Kai Honkanen, valokuvaaja digitaalinen (tekniikka) vaaka (suunta) |
Plats för ämne |
Datum för ämne |
kuvausaika
1976
|
Ämnen |
Klassifikation |
mustavalkoinen (väri)
mustavalkoinen valokuva (aineistotyyppi)
|