Haku

Arvoelinkaaren hallinta kiertotalouden liiketoimintamalleissa : case vaatetoimiala

QR-koodi

Arvoelinkaaren hallinta kiertotalouden liiketoimintamalleissa : case vaatetoimiala

Kiertotalous on 2010-luvulla kiinnostusta kasvattanut taloudellinen ja globaali ilmiö, jonka katsotaan tarjoavan vaihtoehdon vielä vallalla olevalle ja tuhlaavana pidetylle line-aariselle taloudelle. Kiertotalouden ideana on mahdollistaa talouden kehitys tavalla, jos-sa talouskasvu ei enää olisi riippuvainen tuotantoon käytettävistä rajallisista resursseista, joiden odotetaan muuttuvan jatkossa yhä niukemmiksi esimerkiksi globalisaation sekä Aasian ja Afrikan maiden elintason kasvun myötä.

Tämän tutkimuksen tavoite oli lisätä ymmärrystä kiertotalouden liiketoimintamalleista arvoelinkaarihallinnan kautta. Tarkastelun kohteeksi valittiin vaatetoimiala, joka on yksi globaalisti saastuttavimmista ja suuria määriä raaka-aineresursseja käyttävistä toimialois-ta. Vaatetoimialalla näkyvä pikamuodin ilmiö on johtanut siihen, että alan arvoketjussa jää paljon käyttökelpoisia tuotteita ja niiden sisältämää käyttöarvoa hyödyntämättä, kun täysin ehjiä tuotteita poistetaan käytöstä ennenaikaisesti. Kiertotalouden mukainen vaa-tealan organisointi vähentäisi alan nykyistä tuhlailevaa toimintamallia.

Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa tarkasteltiin vaatetoi-mialalla toimivia yrityksiä ja niiden liiketoimintamalleissa käyttämiä arvoelinkaarihallin-nan keinoja. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olevan arvoelinkaarihallinnan hahmot-tamiseksi rakennettiin teoreettinen viitekehys, jossa hyödynnettiin liiketoimintamallikan-vasta, ReSOLVE-mallia ja itse arvoelinkaaren ajatusmallia. Empirian tuloksissa reflek-toidaan ensiksi kiertotalouden teorioiden ja periaatteiden sekä elinkaarihallinnan sovel-tuvuutta vaatetoimialalle yleisesti, ja toisessa osiossa kuvataan sitten case-yritysten liike-toimintamalleista arvoelinkaarihallintaan liittyen tehtyjä havaintoja.

Tutkimuksessa havaittiin, että arvoelinkaarihallinnan ajatusmalli soveltuu kiertotalouden liiketoimintamallien arvontuotannon osa-alueen tarkastelemiseen. Arvoelinkaarihallinnan periaate ei kuitenkaan vaikuttanut poikkeavan suuresti muista kiertotalouden liiketoimin-tamallien suunnittelemiseksi ja kehittämiseksi tarkoitetuista malleista, mutta se täydentää niitä tarjoamalla tähän asiakas- ja tuotelähtöisen tarkasteluvaihtoehdon. Tutkittujen case-yritysten havaittiin jakautuvan käytännössä kahteen ryhmään, joista toinen on integraat-torit ja toinen omavaraiset toimijat. Integraattorit ovat käytännössä lineaarisen arvontuo-tannon ja kiertotalouden välittäjiä, jotka auttavat kiertotalouden toteutumisessa. Omava-raisten ryhmässä olevat yritykset vastaavasti pystyivät kiertotalouden toteuttamiseen ja arvoelinkaarihallintaan täysin tai lähes itsenäisesti. Kokonaisuudessaan tutkimuksen ha-vaintojen perusteella kiertotaloudelle ja sen periaatteille, arvoelinkaarihallinta mukaan luettuna, olisi käyttöä sekä vaatealalla että monella muullakin toimialalla.

Tallennettuna: