Turvallisuuskulttuuri on mielletty osaksi organisaatioiden turvallisuutta Tšernobylin ydinonnettomuutta seuranneesta tutkinnasta lähtien. Turvallisuuskulttuuria on tutkittu paljon perinteisesti kaikkein turvallisuuskriittisimmiksi mielletyillä toimialoilla, kuten ilmailussa ja ydinvoima-alalla. Aiheen merkitystä on kuitenkin korostettu myös muilla turvallisuuskriittisiä piirteitä sisältävillä aloilla, kuten tieliikenteessä. Suomalaisen linja-autoliikenteen osalta turvallisuuskulttuuria on alan organisaatioissa tutkittu vasta hyvin vähän.

Turvallisuuskulttuurin käsitteen tieteellisessä määrittämisessä ei ole päästy vielä laajaan yksimielisyyteen, mutta sen on kuvattu olevan organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää millaista turvallinen toiminta on, minkälaisia vaaroja toimintaan liittyy ja miten niitä on mahdollista ehkäistä. Lisäksi turvallisuuskulttuuriin kuuluu organisaation kyky ja tahto toimia turvallisesti vaaroja ennaltaehkäisten ja näin edistää turvallisuutta.

Tutkimus on toteutettu laadullisena tapaustutkimuksena, jossa haastatteluilla sekä kyselylomakkeen avulla kerättiin empiiristä tutkimusaineistoa kahden tapausorganisaatioiksi valikoituneen suomalaisen linja-autoyrityksen johdolta sekä kuljettajilta. Päätutkimuskysymyksen avulla on pyritty selvittämään, miten turvallisuuskulttuurin organisatoriset ulottuvuudet näyttäytyvät linja-autoalalla. Lisäksi tutkimukseen kuuluu alatutkimuskysymys, jonka perusteella on pohdintamuotoisesti nostettu konkreettisia ideoita linja-autoalan organisatorisen turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi.

Tässä tutkimuksessa suomalaista linja-autoalaa on tarkasteltu ainoastaan turvallisuuskulttuurin organisatoristen ulottuvuuksien osalta. Organisatoriset ulottuvuudet koskevat esimerkiksi johtamista, rakenteita ja järjestelmiä. Niiden lisäksi kokonaisvaltaiseen turvallisuuskulttuuriin kuuluvat myös psykologiset sekä sosiaaliset näkökulmat. Organisatoriset ulottuvuudet on koostettu tässä tutkimuksessa laajemmiksi kokonaisuuksiksi, teemoiksi, joiden avulla tutkimustulokset on esitelty.

Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia ovat johdon toiminnan näyttäytyminen tapausorganisaatioissa sitoutuneena ja vastuuntuntoisena, mutta turvallisuusasioiden kehittämisen tapahtuminen pääasiassa reaktiivisesti. Organisaatioissa viestiminen ja raportointi tapahtuu matalalla kynnyksellä, mutta raportoitavista asioista ei ole yhteistä käsitystä. Koulutuksen ja tiedonkulun ulottuvuuksiin liittyvät tekijät näyttävät toteutuvan tapausorganisaatioissa lähinnä suullisesti ja osin sattumanvaraisesti. Uutena organisatorisena turvallisuuskulttuurin ulottuvuutena on tutkimuksessa esitelty työkyvyn varmistaminen. Turvallisuuskulttuuria erityisesti kehittävinä osa-alueina on tulosten perusteella ehdotettu yhtenäisen raportointiohjeistuksen luomista, hätätoimintamenetelmien standardoimista, henkilöstön aktiivisempaa osallistamista, sekä työkyvyn varmistamisen kehittämistä. Luottamus, avoimuus, kuljettajien oma arviointikyky sekä kaluston hyvään kuntoon johtavat tekijät on mainittu tutkimuksen lopuksi tapausorganisaatioiden turvallisuuskulttuurin vaalittavina piirteinä.