Tutkielma käsittelee taloudellisen hyötymisen oikeudenmukaisuutta kuntien lunastuslupaan perustuvissa pakkolunastuksissa. Tutkielmassa käytetään oikeusdogmaattista tutkimusmetodia ja se toteutetaan perustuslaillisesta näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, onko kuntasektorin lupaperusteisten pakkolunastusten avulla saatava taloudellinen hyöty oikeudenmukaista perustuslain kannalta. Taloudellista hyötymistä pakkolunastuksissa tarkastellaan tutkien pakkolunastuslainsäädäntöä, yksityisiä maanomistajia suojaavaa perustuslakia ja kuntasektorin toimintaa säänteleviä erinäisiä lakeja, kuten hallintolakia. Pakkolunastuksesta sääntelevien maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistöjen ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain lisäksi tutkielman aineistona hyödynnetään ympäristöoikeudellista oikeuskirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää oikeuskäytäntöä. Pakkolunastukset ovat olleet julkisuudessa, kun kuntien lunastustarkoituksena on epäilty olevan puhdas ansaintatarkoitus maanomistajien kustannuksella. Tämä pakkolunastuksen epäilty käyttö maapoliittisena ansaintakeinona on herättänyt epäilystä lunastuslainsäädännön oikeudenmukaisuudesta. Maankäyttö- ja rakennuslaki on muuttunut aikaisemmin pakkolunastuksesta säädelleestä rakennuslaista lisäten kunnallisen päätöksenteon roolia maapolitiikassa. Tutkimuksessa havaitaan, että kunnalliselle itsehallinnolle on oikeuskäytännössä annettu suurempi arvo kuin esimerkiksi lunastuslaissa säädetylle tarkoitussidonnaisuudelle. Pakkolunastuksesta sääntelevään lunastuslainsäädäntöön sisältyy oikeusturvaan liittyviä ongelmia, joita tutkimuksessa käsitellään epävarmuustekijöinä. Epävarmuustekijät, kuten lunastusprosessin jakaantuneisuus, todistelun ongelmat ja väärinkäytöstilanteet heikentävät oikeusturvan toteutumista. Johtopäätöksenä havaitaan, että vaikka lunastuslupaan perustuviin pakkolunastuksiin liittyvän taloudellisen hyötymisen oikeudenmukaisuudelle on hankalaa löytää yksiselitteistä vastausta, niin lunastustilanteissa vastakkain näyttävät olevan yksilön perusoikeudet ja kuntien maapoliittinen liikkumavara. Lunastuslainsäädäntö on monelta osin tulkinnallisesti avoin, minkä takia pakkolunastuksiin liittyvä oikeuskäytäntö on kenties aiheen keskeisin oikeuslähde. Taloudellinen hyötyminen lunastuksen ainoana perusteena on oikeuskäytännössä kielletty, mutta tämä kielto on ollut käytännössä helppoa kiertää esimerkiksi lunastuksen tarkoitukseen liittyvien todisteluongelmien takia. Tutkielmassa esitetään, että lunastuslainsäädännön tulisi uudistua ottamaan omaisuudensuoja nykyistä paremmin huomioon esimerkiksi korostamalla suhteellisuuden ja tarkoitussidonnaisuuden vaatimuksia lunastuksessa.