Search

"Bee Botti! : Etnografinen tutkimus leikki-ikäisten lasten sitoutuneisuudesta toimintaan ohjelmointia harjoiteltaessa

QR Code

"Bee Botti! : Etnografinen tutkimus leikki-ikäisten lasten sitoutuneisuudesta toimintaan ohjelmointia harjoiteltaessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitä tapahtuu, kun leikki-ikäisille lapsille opetetaan ohjelmointiin liittyviä taitoja erilaisin menetelmin. Aihe on ajankohtainen, sillä digitalisaation merkitys on lisääntynyt merkittävästi kasvatuksen ja koulutuksen kentällä. Lisäksi ohjelmointi on otettu osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja monissa maissa ohjelmoinnin alkeiden harjoitteleminen aloitetaan 5-vuotiaana. Lasten kanssa ohjelmointia lähestytään erityisesti leikkien ja pelien avulla, mutta myös robottien käyttö on lisääntynyt sekä esiopetuksessa että varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada selville lasten kokemuksia ohjelmoinnin harjoittelusta. Tätä tutkittiin toimintaan sitoutuneisuuden tason avulla. Tutkimukseen osallistui pirkanmaalaisen päiväkodin 5-vuotiaiden lasten ryhmä, josta tutkimuksessa oli mukana kahdeksan lasta. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla toimintaa neljänä kertana syksyllä 2018. Aineisto koostui kirjallisista muistiinpanoista ja videokuvista. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui etnografia, sillä sen avulla pystyttiin tarkastelemaan lasten omaa toimintakulttuuria päiväkodin kontekstissa. Aineiston analyysissä käytettiin LIC-YC-arviointiasteikkoa. Lapset harjoittelivat ohjelmointia leikkien, Bee-Bot robottien sekä Bee-Bot sovelluksen avulla. Tutkimustuloksista nousi esiin lasten toimintaan sitoutuneisuuden keskiarvot jokaisen toiminnan kohdalla. Sitoutuneisuudesta kertoi sitoutuneisuudelle tyypilliset ominaispiirteet, kuten eleet ja ilmeet, keskittyminen, energia, verbaalinen ilmaisu ja tyydytys. Ohjelmoitaessa Bee-Bot roboteilla sitoutuneisuus toimintaan oli kaikista korkeinta kaikkien lasten kohdalla. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että ohjelmoinnin harjoittelu robottien avulla oli lapsista mielekästä. Myös Bee-Bot sovelluksen käyttö ohjelmoinnin harjoitteluun oli mieluista ja sitoutuneisuus korkeaa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan siis olettaa, että teknologian hyödyntäminen varhaiskasvatuksessa lisää lasten sitoutuneisuutta toimintaan. Pienen otoksen vuoksi tutkimustuloksia ei voida kuitenkaan yleistää. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan kuitenkin käyttää hyväksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen toiminnan kehittämisessä.

Saved in: