Lapin luontopolitiikka on ympäristösosiologinen tutkimus sotienjälkeisen ajan Suomen Lapin luonnonkäytöstä. Tutkimus kartoittaa julkisen keskustelun kautta niitä Lappia, luontoa ja luonnonkäyttöä koskevia käsityksiä ja käytäntöjä sekä niiden yhteiskunnallisia taustaoletuksia, joiden perustalle Lapin luonnonkäytön politiikka on eri aikoina järjestynyt. Väitöskirjan keskeisenä ajatuksena on, että Lapin luontokeskustelut ovat kulttuurista politiikkaa, luontopolitiikkaa, missä luontoa koskevilla lausumilla vaikutetaan niihin tapoihin, miten yhteiskunnan ja luonnon suhde kulloinkin järjestetään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa huomio kiinnittyy erilaisiin Lappia, luontoa ja luonnonkäyttöä koskeviin määrittelyihin, käsityksiin ja käytäntöihin sekä niiden historialliseen ja kulttuuriseen rakentumiseen ja muuttumiseen.

Lapin luontopolitiikkaa lähestytään analysoimalla viittä erilaista rinnakkaista luontokeskustelua sekä niissä ilmeneviä yhteneväisyyksiä ja törmäyspisteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan Lapin talous/luonto -puhetta, Lappi luontona -debattia, erityisen ja yleisen luonnon vuoropuhelua sekä elinkeino- ja luontopuhetta metsäkeskustelussa ja "poropuheessa". Tutkimuksen pääasiallisena aineistona ovat sanomalehtien pääkirjoitukset sekä muu julkinen lehdistömateriaali.

Tutkimuksessa osoitetaan diskurssianalyysin keinon, kuinka sotienjälkeisen ajan Lapin luonnonkäytön politiikka on aika- ja paikkasidonnainen, moninaisten luontokäsitysten muodostumisen konfliktinen prosessi. Lapin luonnonkäytön politiikan polttopisteet paikantuvat kolmeen kohtaan ja havainnollistuvat kolmena kysymyksenä: 1) millainen mahdollisuus Lapin luonto on kulloinkin ollut yhteiskunnalle yleensä ja Lapille erityisesti, 2) kenen luonnosta Lapissa on kysymys, ja 3) millaisina Lapin luonto ja luonnonkäyttö ylipäätään nähdään.

Tutkimus tuo esille, kuinka Lappia koskevat käsitykset ovat keskeinen osa Lapin luonnonkäytön politiikkaa. Luonto on taas ollut määrittävä tekijä Lappia koskevien käsitysten muodostumisessa eri aikoina. Luonnon idea ja Lappi sosiaalisena ilmiönä ovat sulautuneet toisiinsa. Lappi on yhtä kuin luonto. Tutkimus tukeekin käsitystä, että kullekin ajalle ominainen luonnon idea määrittää kaikkea sitä, mitä Lappi on. Eri aikojen luonnon ideaalit ovat saaneet Lapissa konkreettisen hahmon ja alueen luonnonkäytössä on voitu punnita suomalaisen yhteiskunnan luontosuhteen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Niinpä jos luonto nähdään kansallisen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden perustaksi, kuten 1940- ja 1950-luvuilla nähtiin, on Lappi "lupaus mahtavasta tulevaisuudesta. Tai kuten nykyisin, jos luonto nähdään uhanalaiseksi ja teollisen kulttuurin vastapainoksi, kiteytyy tämä kaikki Lapissa. Sotienjälkeisenä aikana Lappi on siis ollut eräänlainen suomalaisen luonnon viitetodellisuus, johon on projisoitu eri aikoina erilaisia luontoon liitettyjä odotuksia, toiveita ja pelkoja. Tämä on tarkoittanut Lapille sitä, että eri aikojen luonnon ideaalit ovat määrittäneet Lapin olemassaolon edellytyksiä. Luontokäsitykset ovat vaikuttaneet Lappia koskevaan politiikkaan ja sen muotoutumiseen ja näin ohjanneet tapoja, miten Lapin luontoa on voitu käyttää ja käsitteellistää. Siksi tulkinnat Lapin luonnosta eivät ole viatonta havainnointia tai esittämistä, vaan aktiivista poliittista toimintaa.

Lapin luontopolitiikkaa lisää tietoa luonnonkäytön poliittisuudesta yleensä sekä erityisesti sotienjälkeisen ajan Lapin luonnonkäytön kysymyksistä. Tutkimus avaa monia tavanomaisia käsityksiä Lapin luonnonkäytöstä ja antaa näin välineitä uudenlaisen luontopolitiikan rakentamiseen.