Heteroseksuaalisuutta pidetään selityksiä kaipaamattomana, luonnollisena ja normaalina seksuaalikäyttäytymisen muotona. Tässä tutkimuksessa horjutetaan tätä heteroseksuaalisuuden kulttuurista itsestäänselvyyttä osoittamalla, kuinka heteroseksuaalisuuden normaaliutta kielellisesti rakennetaan ja ylläpidetään.

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten seksuaalikäyttäytymisen oikeutuksesta ja hyväksyttävyydestä käytyjä kulttuurisia neuvonpitoja 1960- ja 1970-lukujen taitteen sekä 1990-luvun Suomessa. Tutkimusaineistona ovat kaikki vuosien 1971 ja 1999 seksuaalirikoslakeja valmistelevat lainsäädännölliset keskustelut ja dokumentit, joissa pohjustetaan seksuaalista kanssakäymistä sääteleviä suojaikärajoja ja niiden muutoksia. Tämän lisäksi tutkimusaineistona ovat Helsingin Sanomien Nuorten Palstalla käydyt mielipidekeskustelut ensimmäisistä seksikokemuksista ja yhden illan suhteista. Mielipidekirjoitukset ovat samanaikaisia suojaikärajakeskustelujen kanssa, ne on käyty vuosina 1968 - 1972 ja 1993 - 1997.

Tutkimus konkretisoi, kuinka yksilökeskeisestä itsemääräämisen eetoksesta muotoutuu seksuaalikäyttäytymistä normittava puhetapa. Vaikka itsemääräämisen käsitteellä tavoitellaan yksilöiden ja kansalaisten yhdenvertaista oikeutta omaan ja loukkaamattomaan seksuaalisuuteen, tämä tutkimus osoittaa, että viime kädessä juuri itsemäärääminen on seksuaalisuutta normittava ajattelutapa, jonka avulla suomalaisessa yhteiskunnassa hienosyisesti ylläpidetään homo- ja heteroseksuaalisuuden, naisten (tyttöjen) ja miesten (poikien) kuin myös aikuisten, nuorten ja lasten välisiä hierarkkisia eroja.

Tutkimus sisältää yksityiskohtaista ja kriittistä diskurssianalyysia siitä, kuinka normaalina pidettävää seksuaalisuutta tuotetaan. Näin se tarjoaa tuoreita aineksia ja näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kiistellään ja pohditaan seksuaalisten tekojen oikeutusta määrittämällä tekoihin osallistuvien henkilöiden ikää, sukupuolta, toimijuutta, subjektiutta, seksuaalista kehittymistä ja seksuaalista orientaatiota.