Tutkielma käsittelee kivun kielentämistä suomen kielessä. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivinen kielentutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, miten suomen kielessä ilmaistaan kipua, ja toiseksi paljastaa, millainen entiteetti näiden ilmaisujen takaa hahmottuu. Kyse on siis kivun käsitteellistämisen tutkimisesta.

Työ on toteutettu analysoimalla 23 kipukertomusta, jotka on kirjoitutettu tätä tutkimusta varten pääasiassa kipukroonikoilla. Analyysi alkaa kivun ontologisen statuksen tutkimisesta. Substantiivien kautta kipu voi hahmottua erilaisiksi olioiksi. Adjektiivit puolestaan esittävät kivun tilana tai ominaisuutena ja verbit prosessina, jolla on jokin ajallinen kesto.

Mielenkiinto kohdistuu myös kivun kvaliteetin, intensiteetin ja sijainnin kielelliseen kuvailuun. Näiden seikkojen ilmaiseminen on pitkälti alisteista sille, millaiseksi entiteetiksi kipu käsitteellistetään. Työssä luodaan myös katsaus kivun temporaalisuuden ilmaisemiseen sekä kipuun erilaisten kausaatioketjujen osana.

Kipu on abstrakti entiteetti, jonka vain kivun kokija voi suoraan aistia. Tällaiset entiteetit eivät tarjoa selkeitä rajoja tai tiettyä näkökulmaa konstruktion tarpeisiin samalla tavoin kuin konkreettiset kielenulkoisen todellisuuden objektit ja tapahtumat. Juuri tämän vuoksi kipu saa niin monenlaisia kielellisiä asuja. Toisin sanoen käsitteellistämme sitä monin eri tavoin.

Abstraktin ja konkreettisen suhde on tärkeä kipua käsitteellistettäessä. Vaikutussuhde on sellainen, että ulotamme konkreettisen todellisuuden rakenteet ja sitä koskevan tiedon analogisesti koskemaan myös abstrakteja entiteettejä ja siten myös kipua. Ymmärrämme siis abstraktin konkreettisen kautta.

ASIASANAT: kipu, kognitiivinen kielitiede, käsitteellistäminen, metafora