Tutkimuksessa käsitellään aikuisten lasten vanhemmuutta ja mielenterveyskuntoutujien vanhempien kokemuksia mielenterveyspalveluista. Tutkimuksessa käytetään kahta eri aineistoa. Ensimmäinen aineisto on kyselyaineisto, joka koostuu aikuisten mielenterveyskuntoutujien vanhemmista (N=130). Toinen aineisto koostuu kahdeksasta aikuisen mielenterveyskuntoutujan vanhemmasta. Tutkimusmetodina on aineistotriangulaatio ja analyysimenetelminä tutkimuksessa käytetään ristiintaulukointia, teemoittelua ja positiointia. Tutkimuksen teoreettisina viitekehyksinä toimivat muuan muassa kynnysmetaforien ja toimijuuden teoriat.

Mielenterveyspalvelut ovat kokeneet viime vuosikymmeninä rakennemuutoksia, joiden kautta laitosvaltaisuutta on purettu. Vanhemmat ottivat kantaa muutokseen kasvavan hoitovastuun kannalta. Vanhemmat kokivat olevansa osa omaisyhteisöä ja omaisten välinen vertaistuki oli ollut osalle vanhempia tärkeä matalan kynnyksen tuen muoto. Erityisesti äidit kokivat kaipaavansa enemmän omaa aikaa itselleen. Kokemukset mielenterveyspalveluista olivatkin osittain sukupuolittuneita.

Aikuisen lapsen kielto toimi ylitse pääsemättömänä kynnyksenä vanhemmille lapsen käyttämissä mielenterveyspalveluissa. Vanhemmat kokivat, että heillä oli vastuuta lapsestaan ilman riittäviä oikeuksia päästä mukaan vaikuttamaan lapsensa hoitoon. Käytännöt olivat pirstaleisia ja mitään yhteistä linjaa aikuisten lasten kohtaamisesta palveluissa ei ollut. Yksittäiset työntekijät saattoivat olla arvokkaita tukijoita vanhemmille. Tulosten perusteella voi päätellä, että aikuisten lasten vanhemmuutta ei ole riittävästi politisoitu.

Avainsanat: Mielenterveys, aikuisen lapsen vanhemmuus, palvelujärjestelmä, toimijuus, palvelukynnykset