Tutkielmassani vertailen Pentti Saarikosken ja Arto Schroderuksen suomennoksia J. D. Salingerin romaanista The Catcher in The Rye dialogin kääntämisen näkökulmasta. Salingerin englanninkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1951, Saarikosken suomennos vuonna 1961 ja Schroderuksen suomennos vuonna 2004. Molempien suomennosten nimi on Sieppari ruispellossa. Tavoitteeni on analysoida puheen ilmaisemisen keinoja sekä dialogien kielellisiä variaatioita ja niiden funktioita alkuteoksessa ja suomennoksissa. Esitän myös mahdollisia selityksiä dialogisuomennosten erilaisuudelle. Tarkastelun kohteena ovat juuri dialogit, koska dialogeilla on merkittäviä funktioita kaunokirjallisessa teoksessa, ja kääntäjän rooli dialogin funktioiden välittäjänä on ratkaiseva. Jos kääntäjä jättää esimerkiksi dialogin kielelliset variaatiot huomioimatta, voi koko teoksen merkitys muuttua.

Saarikosken suomennosta on kritisoitu puutteellisesta puheen variaatioiden välittämisestä niin opinnäytetöissä kuin kriitikoiden kirjoituksissa. Muun muassa Laura Routti (2000) on osoittanut Saarikosken dialogisuomennoksissa puutteita puheen rekisterien välittymisessä. Otankin analysoitaviksi samat kolme dialogikatkelmaa, joita Routti tarkasteli tutkielmassaan, ja tuon mukaan vertailuun Schroderuksen suomennokset kyseisistä dialogeista. Kielelliset variaatiot ovat analyysissäni keskeisellä sijalla, mutta niiden lisäksi käsittelen dialogin yksittäisten ilmausten funktioita ja niiden välittymistä suomennoksissa sekä muita analysoitavista dialogeista esiin nousevia seikkoja, kuten kursiivin käyttöä ja nimipuhuttelua. Kolmen dialogikatkelman perusteellisemman analyysin lisäksi luon yleiskatsauksen Saarikosken ja Schroderuksen dialogisuomennoksiin koko teoksen osalta.

Analyysissäni selviää, että Saarikosken dialogit ovat huomattavasti puhekielisempiä kuin Schroderuksen, mikä ilmenee niin lauserakenteiden, äänne- ja muotopiirteiden kuin sanastonkin tasolla. Schroderuksen dialogit ovat kauttaaltaan lähempänä yleiskieltä, vaikka myös puhekielisiä piirteitä on käytetty henkilö- ja tilannekuvauksen keinoina. Schroderus on uudessa suomennoksessa noudattanut alkutekstin dialogien variaatioita joiltakin osin tarkemmin kuin Saarikoski, jolloin myös variaatioiden funktiot ovat pysyneet alkutekstin mukaisina. Erilainen käännöstapa, jota selittää muiden tekijöiden ohella suomentajien erilainen käännöskäsitys, näyttäisi vaikuttaneen muun muassa teoksen henkilöhahmoista ja heidän suhteistaan muodostuvaan kuvaan.

Tutkielmani tarkoitus on kuvata sitä, miten suomentaja tuo aina oman äänensä ja tulkintansa alkuperäiseen teokseen ja vaikuttaa valitsemallaan käännösstrategialla lukijoille välittyvään tarinaan. Tavoitteeni on siis tuoda esiin Saarikosken ja Schroderuksen tekemiä valintoja ja niiden seurauksia.

Avainsanat: kääntäminen, dialogi, puheen illuusio, variaatio