Haku

Pienen kunnan kehittäminen organisaation oppimisen näkökulmasta

QR-koodi

Pienen kunnan kehittäminen organisaation oppimisen näkökulmasta

Tutkimus käsittelee kunnan kehittämistä organisaatioiden oppimisen teorian näkökulmasta. Tutkimus keskittyy havainnoimaan organisaation oppimisprosesseja erityisesti pienissä kunnissa. Niiden omaehtoisen toiminnan tarkastelu on erityisen ajankohtaista nyt, kun Suomessa on meneillään kunta- ja palvelurakennehanke. Organisaation oppimisella tarkoitetaan jatkuvaa, kehämäistä ja yhteisöllistä prosessia. Sen vaiheita ovat informaation luominen, sen integroiminen organisaation kontekstiin, tiedon yhteisöllinen tulkinta sekä oikeus toimia tehdyn tulkinnan pohjalta. Oppimisen tarkoituksena on organisaation strategisten tavoitteiden saavuttaminen, mihin usein liittyy muutoksen toteuttaminen.

Tutkimusta varten on tehty haastatteluja eteläsavolaisessa Hirvensalmen ja keskisuomalaisessa Petäjäveden kunnassa. Ensimmäisen alakysymyksen eli kuntien strategiatyön suhteen voidaan todeta, että erityisen strategiamallin käyttäminen saattaa vaikeuttaa oppimisen prosesseja, koska ne sisältävät hankalaksi koettua retoriikkaa, strategiaa voidaan pitää vain muodollisuutena ja malli ohjaa tai rajaa ideointia. Strategiatyö voi myös käynnistää yhteisöllisen ideoinnin. Toinen alakysymys on poliittisuuden vaikutus. Puolue-erot edistävät toisten kyseenalaistamista ja siten oppimista. Ongelmia voivat olla valtuuston huono vaikutusvalta ja luottamushenkilöiden passiivisuus. Kolmas alakysymys koskee lukuisia sidosryhmiä. Ne voivat tuoda pienen kunnan käyttöön lisää osaamista ja ovat edellytys niiden itsenäiselle kehittämiselle, mutta osa mieltää ne edelleen vain kilpailijoiksi tai itsenäisyyden uhaksi.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kuntaorganisaation oppimisen prosesseja edistävät esimerkiksi selkeä työnjako, luottamushenkilöiden aktiivinen osallistuminen, aktiivinen kunnanjohtaja sekä kriisi tai muu käänteentekevä tilanne. Oppimisprosessien tuloksena syntyy itse rakennettuja päätöksiä, joihin sen vuoksi myös sitoudutaan. Kyky oppia edistää kykyä kriittisesti arvioida omaa toimintaa ja uskallusta tehdä muutoksia, jotka eivät ole vain vanhojen toiminta- ja ajatusmallien päivittämistä vaan niiden kyseenalaistamista. Pienten kuntien toiminnan ja menestyksen tarkastelu osoittaa jälleen sen, kuinka tärkeää on säilyttää valintavaltaa pienillä alueellisilla yksiköillä itsellään, koska elinvoimaisuus ei synny ulkoapäin.

Asiasanat: kunnat, organisaatioiden oppiminen

Tallennettuna: