Vatsa-aortan aneurysman hoitona on 1950-luvulta lähtien käytetty avoleikkausta, jossa laajentunut aortan osuus korvataan verisuoni-istutteella eli proteesilla. Toimenpiteeseen liittyy kuitenkin jopa 10 %:n kuolleisuus etenkin iäkkäillä ja monisairailla potilailla. Leikkausriskien vähentämiseksi kehitettiin 1990-luvun alussa aortan endovaskulaarihoito (EVAR). Siinä laajentuneen aortan sisälle uitetaan nivusvaltimon kautta kasaan puristettu stenttiproteesi, joka avataan läpivalaisukontrollissa ja joka kiinnittyy terveeseen aortan osaan ylä- ja alaosastaan. Lyhytaikaistulokset olivat hyviä: leikkauskuolleisuus oli pienempi ja potilaat toipuivat nopeammin kuin avoleikatut. Seurannassa tuli kuitenkin esiin stenttiproteesin kestävyyteen liittyviä ongelmia. Komplikaatioiden vuoksi tarvittiin toistuvia lisätoimenpiteitä ja jatkuvaa seurantaa radiologisin menetelmin. Sittemmin stenttiproteesit ovat kehittyneet nopeasti, mutta hoidon pitkäaikaistulokset ovat edelleen epäselviä hoitomuodon suuresta suosiosta huolimatta. Endovaskulaaritekniikka levisi nopeasti myös rinta-aortan sairauksien hoitoon (TEVAR). Myöhemmin kehitettiin myös ns. hybriditekniikka, jossa ensin aortasta lähtevät sisäelinvaltimot ohitetaan avoleikkauksella, minkä jälkeen aneurysmaattinen osuus peitetään stenttiproteesilla.

Väitöstutkimuksen aiheena oli selvittää aortan endovaskulaarisen hoidon pitkäaikaistuloksia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimuksessa selvitettiin aluksi ensimmäisen polven Vanguard®-stenttiproteesilla vuosina 1997–1999 hoidetun 48 vatsa-aortan aneurysmapotilaan pitkäaikaistulokset. Lyhytaikaistulokset olivat hyviä, mutta pitkäaikaisseurannassa 90 %:lle potilaista kehittyi stenttiproteesiin liittyvä komplikaatio ja 81 %:lle täytyi tehdä lisätoimenpide. Suurin osa komplikaatioista voitiin hoitaa kuiten- kin mini-invasiivisella suonensisäisellä tekniikalla. Seurantatulosten perusteella opittiin mahdollisista komplikaatioista, niiden hoidon tarpeellisuudesta ja hoitovaihtoehdoista.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa selvitettiin toisen polven Zenith®-stenttiproteesilla vuosina 2000–2010 hoidetun 282 vatsa-aortan aneurysmapotilaan pitkäaikaistuloksia. Lyhytaikaistulokset olivat hyviä, ja pitkäaikaisseurannassa komplikaatioita oli vähemmän (38 %) ja vain 13 %:lle täytyi tehdä lisätoimenpide. Aneurysmakuolleisuus aineistossa oli 0,7 %. Tutkimuksessa havaittiin, että komplikaatioilla on tyypillinen esiintymisajankohta ja suurin osa (87 %) niistä ilmaantuu ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Kuuden vuoden jälkeen potilailla ei esiintynyt komplikaatioita tai lisätoimenpiteiden tarvetta. Tulosten perusteella näyttää siltä, että kaikki aortan stenttiproteesilla hoidetut potilaat eivät välttämättä tarvitse nykyisin suositeltua elinikäistä seurantaa.

Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa selvitettiin pitkäaikaisseurannan tuloksia 78:lta rinta-aortan aneurysman tai B-tyypin dissekaation vuoksi stenttiproteesilla vuosina 1998–2013 hoidetulta potilaalta. Heistä 41 %:lla jouduttiin toimenpiteessä peittämään vasen solisvaltimo stenttiproteesilla, mutta näille potilaille ei kehittynyt merkitsevästi enempää aivoverenkierron tai selkäytimen verenkierron häiriöitä. Päivystyksenä hoidetuilla potilailla oli merkitsevästi enemmän aivoverenkiertohäiriöitä. Pitkäaikaisseurannassa stenttiproteesi osoittautui kestäväksi. Potilaista 24 %:lle täytyi seurannan aikana tehdä lisätoimenpide, joista suurin osa oli mini-invasiivisia suonensisäisiä toimenpiteitä.

Tutkimuksen neljännessä vaiheessa arvioitiin ns. hybriditoimenpiteen pitkäaikaistuloksia kymmenellä vuosina 2005–2013 hoidetulla potilaalla. Sairaalakuolleisuus oli 0 %, ja yhdelle potilaista kehittyi alaraajojen halvaus (10 %). Pitkäaikaisseurannassa komplikaatiot olivat vähäisiä ja hoidettavissa suonensisäisillä menetelmillä. Kaksi viimeistä tutkimusta korostaa toimenpiteen jälkeisen seurannan tärkeyttä mahdollisen alaraajojen halvausoireen ehkäisemiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että endovaskulaarinen hoito on kehittynyt ja sillä on hyvät lyhyt- ja pitkäaikaisseurannan tulokset.