Ihmisen käyttäytymiselle on tyypillistä muodostaa pitkäkestoisia ja monimuotoisia kiintymyssuhteita. Erot kiintymyskäyttäytymisessä voivat olla suuria, eikä ilmiön neurobiologista taustaa vielä täysin tunneta. Kiintymyssuhdehäiriöt liittyvät usein laajempiin mielenterveyden häiriöihin sekä mm. lisääntyneeseen päihdehakuisuuteen aikuisiällä (Egle et al. 2002). Fyysisen kivun kokemuksen sekä lievittymisen tiedetään olevan vahvasti opioidi-välitteistä. Opioidijärjestelmän ajatellaan evoluution myötä kehittyneen säätelemään fyysisen kivun lisäksi myös sosiaalista kanssakäymistä nisäkkäillä (Nelson & Panksepp 1998; Higham et al. 2011). Tämä voisi selittää yhteyden psyykkisen ja somaattisen kipukokemuksen välillä myös ihmisillä (Panksepp et al. 1978).

Tässä väitöskirjatyössä pyrittiin selvittämään aivojen opioidijärjestelmän merkitystä ihmisen sosiaalisen käyttäytymisen säätelijänä kahdella tavalla: 1) mittaamalla aivoissa vapautuvan endorfiinin määrää miellyttävän sosiaalisen tilanteen jälkeen sekä 2) vertailemalla aikuisen kiintymussuhdetyypin yhteyttä aivojen u-opioidireseptoritasoihin (MOR) normaalitilassa. Menetelmänä käytettiin aivojen positroniemissiotomografiaa (PET) sekä [11C]karfentaniilia, jonka tiedetään sitoutuvan spesifisti MOR:iin keskushermostossa. Kolmannessa (3), metodologisessa osatyössä vertailtiin aivojen PET-dataa magneettikuvantamisella (MRI) saatuihin aivojen harmaan ja valkean aineen tiheyskarttoihin käyttäen vokselipohjaista menetelmää (VBM; voxel-based morphometry).

Tuloksena oli, että nauraminen läheisten ystävien kanssa lisäsi endorfiinien vapautumista (I) ja välttävä kiintymyssuhdetyyppi korreloi negatiivisesti vapaana olevien MOR:ien kanssa (II) sosio-emotionaalista käyttäytymistä ohjaavilla aivoalueilla. Lisäksi (III), harmaan aineen tiheys (GMD) korreloi positiivisesti merkkiaineiden sitoutumispotentiaalin (BPND) kanssa usealla aivoalueella. Tulokset I-II lisäävät tietoa opioidijärjestelmän keskeisestä roolista ihmisen sosiaalisen käyttäymisen säätelijänä. Lisäksi, osatyön III mukaan kaksi eri aivokuvantamisessa yleisesti käytettyä mittaria (BPND ja GMD) antavat toisiaan täydentävää tietoa aivojen molekyylirakenteesta, minkä vuoksi usean modaliteetin aivokuvantaminen on välttämätöntä sosiaalisen käyttäytymisen aivoperustan ymmärtämiseksi.