Perinteisen karjatalouden luomat niityt, kedot ja muut perinnebiotoopit kuuluvat Pohjois-Euroopan uhanalaisimpiin luontotyyppeihin. Moni niihin sopeutunut kasvi- tai hyönteislaji on arvioitu uhanalaiseksi. Niittylajiston suotuisa suojelutaso edellyttäisi, että näille lajeille soveltuvien elinympäristöjen pinta-ala kasvaisi huomattavasti nykyisestä. Tämä voidaan saada aikaiseksi joko ennallistamalla tuhoutuneita perinnebiotooppeja, tai kehittämällä muiden aikaissukkessiivisten elinympäristöjen hoitoa niittylajiston tarpeita paremmin vastaavaksi. Tämä väitöskirja koskee niittylajiston suojelua nuorissa, ihmisen luomissa elinympäristöissä, jotka oikein hoidettuina voisivat toimia vaihtoehtoina perinteisen karjatalouden luomille varsinaisille perinnebiotoopeille. Tällaisia ns. uusympäristöjä ovat esimerkiksi johtoaukeat, tienvarret ja puistonurmikot, joita kaikkia hoidetaan säännöllisesti tiettyjä tarkoitusperiä varten joko niittämällä tai muilla tavoin. Säännöllisyydestään huolimatta uusympäristöjen hoitomenetelmät ovat niittylajistolle usein epäedullisia, mikä heikentää uusympäristöjen laatua niittylajien elinympäristönä. Hoitomenetelmien muokkaus niittylajistolle soveltuvammaksi olisi hyödyllistä etenkin alueilla, jotka muilta ympäristöoloiltaan soveltuvat niittylajistolle. Muokkausta kuitenkin vaikeuttaa se, ettei niittylajiston suojelu ole uusympäristöjen hoidon pääasiallinen tarkoitus, vaan nykyiset hoitomenetelmät perustuvat pitkälti yhteiskunnallisiin ilmiöihin kunkin uusympäristön ja sen sidosryhmien ympärillä. Tällaisia ovat esimerkiksi sidosryhmien uusympäristöihin liittämät arvot, sidosryhmien asenteet uusympäristöjen erilaisia hoitomenetelmiä kohtaan, uusympäristöjen hoitomenetelmiä koskeva lainsäädäntö ja niiden ulkonäköön ja toiminnallisuuteen liittyvät normit ja vakiintuneet käytännöt. Jotta uusympäristöjä olisi mahdollista hyödyntää niittylajiston suojelussa, on aivan yhtä tärkeää ymmärtää, kuinka nämä yhteiskunnalliset ilmiöt muovaavat uusympäristöjen nykyisiä hoitomenetelmiä, kuin on ymmärtää, mitkä ekologiset tekijät suosivat niittylajipopulaatioiden elinvoimaisuutta tai niittylajiyhteisöjen runsaslajisuutta uusympäristöissä.

Tässä väitöskirjassa yhdistän ekologista aineistoa niittylajistoa suosivista ympäristöoloista yhteiskuntatieteelliseen aineistoon uusympäristöihin liittyvistä asenteista ja arvoista, ja ehdotan ohjenuoria uusympäristöjen nykyistä laajemmalle hyödyntämiselle niittylajiston suojelussa. Väitöskirjan kappaleet I-III käsittelevät niittylajipopulaatioiden elinvoimaisuuteen ja niittylajiyhteisöjen lajimäärään vaikuttavia ympäristöoloja uusympäristöissä. Kappaleet IV-V puolestaan käsittelevät eri sidosryhmien uusympäristöihin liittämiä arvoja, asenteita erilaisia niittylajistoa

suosivia hoitomenetelmiä kohtaan, ja käytännön esteitä, joihin tämänkaltaisten hoitomenetelmien toimeenpano törmää. Kappaleiden I-III tulosten mukaan tietyt ympäristöolot suosivat runsaslajisten niittylajiyhteisöjen kehittymistä uusympäristöissä, joskin eri lajiryhmien lajimäärä uusympäristöissä riippuu eri ympäristöoloista. Kuiva maaperä, eteläinen ekspositio ja runsas valo suosivat niittykasvipopulaatioiden elinvoimaisuutta ja niittykasviyhteisöjen runsaslajisuutta. Tuore maaperä puolestaan suosii niittyperhosyhteisöjen runsaslajisuutta. Tämän lisäksi perinnebiotooppeihin liittyvä paikallinen ja maisemallinen maankäyttöhistoria liittyy positiivisesti niittykasvipopulaatioiden elinvoimaisuuteen ja niittykasviyhteisöjen runsaslajisuuteen. Niittyperhosten lajimäärän ja maankäyttöhistorian välillä tällaista yhteyttä ei havaittu. Kappaleiden IV-V tulosten mukaan uusympäristöihin liitetyt arvot ja asenteet niittylajistoa suosivien hoitomenetelmien toimeenpanemista kohtaan ovat monimuotoisia, toisiinsa liittyviä ja vaihtelevat eri sidosryhmien välillä. Myönteisesti niittylajistoa suosiviin hoitomenetelmiin suhtautuvat sidosryhmät liittävät uusympäristöjen niittykasvillisuuteen myönteisiä runsaslajisuuden, kauneuden ja villiyden arvoja. Kielteisesti niittylajistoa suosiviin hoitomenetelmiin suhtautuvat sidosryhmät puolestaan liittävät uusympäristöjen niittykasvillisuuteen kielteisiä epäsiisteyden, hoitamattomuuden ja turvattomuuden arvoja. Tietyt niittylajistoa suosivat menetelmät, kuten sidosryhmien koulutus, koetaan toteutuskelpoisemmiksi uusympäristöjen hoidossa kuin toiset. Samaten, tietyt käytännön esteet näiden menetelmien toimeenpanolle, kuten resurssien puute, koetaan sidosryhmien parissa vakavammiksi kuin toiset.

Väitöskirjan tulosten ja aiemman tutkimuksen perusteella erityisesti valoisat, lämpimät ja maaperältään kuivat uusympäristöt soveltuvat niittykasvien elinympäristöiksi. Asenteet uusympäristöjen hoitomenetelmien kehittämiseksi niittylajeja suosivampaan suuntaan ovat eri sidosryhmissä vaihtelevia, mutta pääosin neutraaleja tai myönteisiä. Uusympäristöjen moniarvoisuus tulee kuitenkin ottaa huomioon nykyisiä hoitomenetelmiä muokatessa. Tämä voidaan varmistaa esimerkiksi siten, että niittylajistoa suosien hoidetut uusympäristöt säilyttävät siistin, hoidetun ulkoasun. On myös tärkeää varmistaa, etteivät niittylajistoa suosivat hoitomenetelmät vaaranna kunkin uusympäristön hoidon alkuperäisiä tavoitteita, kuten liikenneturvallisuutta tienvarsilla, sillä tämä johtaisi todennäköisesti kielteisiin asenteisiin itse niittylajistoa ja sitä suosivia hoitomenetelmiä kohtaan.